kevätfiiliksiä

lauantai2Kuten blogin nimikin antaa ymmärtää, olen henkeen ja vereen kesä-ihminen. Sitä myöten kun valo liisääntyy, alan herätä henkiin. Odotan jokaista kevättä aivan hullunlailla ja aina yhtä nopeasti kevät ja kesä menee. Olen todella syntynyt väärälle lämpövyöhykkeelle, nimittäin suoraan sanoen kärsin lokakuusta maaliskuun loppuun. Tämä aamu oli iloinen yllätys, tai no ei se mikään yllätys minulle ollut, sillä tarkkailen säätietoja varmaan viidesti päivässä, jotta tiedän, mitä tuleman pitää. Oli ihanaa lähteä kevyissä vaatteissa aamulla lenkille, kun aurinko lämmitti jo ihanasti. Tultiin äsken keskustasta, jossa myöskin käytiin poikkeuksellisesti kävellen. Ollaan Timon kanssa maailman huonoimpia hyötyliikkujia ja käytetään ihan liikaa autoa siirtymisiin. Timon pitkien työpäivien vuoksi olen kyllä joutunut nyt hieman pakonsanelemana opettelemaan tämän hyötyliikunnan ilon. Oikeastaan olen ollut ihan mielissäni, kun saan rauhassa kävellä kotoa salille, tulee tehtyä samalla hyvä melkein tunninmittainen lenkki. Toisaalta jos en aina jaksa Onkiniemeen asti kävellä, löytyy tuosta lähempääkin onneksi Elixia. Ollaan päätetty Timon kanssa, että ensiviikosta alkaen aletaan tehdä aamulenkkejä ainakin kolmesti viikossa. Olen miettinytkin, että olisi ihan mahtavaa jos saisin kerättyä sellaisen aamulenkkijengin, välillä voisi vaikka tehdä jotain toiminnallista aerobista tuossa lähikoulun pihalla. Harmi kun menen niin aikaisin töihin, koska en kauhean montaa ihmistä tiedä, jotka innosta kiljuen olisi meidän kanssa pinkomassa klo 5:00 aamulla.. Saa nyt nähdä miten näiden meidänkään lenkkihommien käy, sillä tunnetusti olen maailman paras keksimään tekosyitä niiden skippaamiseen. Onneksi aamut alkaa valostumaan ja lämpenemään, joten kohta ei ole enää yhtään pätevää selitystä, miksi en voisi lähteä nauttimaan hiljaisista kaupungin kaduista. Onkos siellä startattu jo lenkkikausi?

lauantai1 lauantaiwithloveEmma

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “kevätfiiliksiä”

  1. Mie niin rakastan aamulenkkejä<3 Pyrin mahdollisuuksien mukaan lenkkeilemään aamuisin niin usein kuin on vain mahdollista, ympärivuoden, vaikka tosin keväisin/kesäisin niitä tulee tehtyä hieman enemmän. Oon ehdottomasti aamulenkkien puolestapuhuja 😀 parasta.

    • Mie niin rakastan lenkkeilyä muuten, että uskon rakastuvani myös aamujuoksuihin, kuhan saan rytmistä kiinni 🙂 Vaikka kovasti sanotaan nykyään, että kunnon kannalta on ihan sama monelta lenkkinsä tekee, niin mielen kannalta uskon aamujen olevan tehokkaimpia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta