faktoja minusta ja liikunnasta

Aloin jo kirjoittamaan postausta jatkona ”Hyvän olon pyhä kolminaisuus”- postaukselle käsitelläksen liikuntaa ja suhtautumistani siihen. Nyt käsi ylös kuinka moni ihan rehellisesti haluaa kuulla jaaritteluni kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, sekä liikunnan iloista, että suruista? 

Ajattelinkin kirjoittaa muutamia faktoja minusta ja liikkumiseen liittyvistä jutuista elämäni varrelta:

  • Olen harrastanut elämäni aikana: sirkusta, voimistelua, tanssia, uintia, bailatinoa, aerobickia, lenkkeilyä ja kuntosalia (näiden lisäksi pianonsoittoa, viulunsoittoa, partiota, teatteria, mitäköhän en olisi harrastanut :D).
  • Sirkuksessa en oikein ikinä oppinut mitään todella hyvin, mutta vahvuuksiani oli yksipyöräinen ja kaikenlainen jonglööraus.
  • Olen uinut uimamerkit priimusmaisteriin asti, mutta nykyään kierrän uimahallit kaukaa. Olen kyllä päättänyt kokeilla uimista pitkästä aikaa, sitten kun naapuriimme valmistuu uusi uimahalli.
  • Suurin traumani urheiluun liittyen tapahtui hippokisoissa joskus noin 20-vuotta sitten(iskä korjaa jos olen ihan väärässä ja se olikin 10-vuotta). Osallistuin juoksukilpailuun ja olin onneni kukkuloilla, kun tulin kisassa toiseksi. Järkytyin kun minua ei kuitenkaan palkittu, koska kisaa käytiin ajassa. Koittakaa nyt sitten itse ymmärtää, että jos tulette maaliin toisena, niin silti ei aina voi olla nopeampi kuin ne muut. Sain lohdutuspalkintona ilmapallon…ILMAPALLON!!
  • Vihaan spinningiä, mutta kun ohjasin ryhmäliikuntatunteja, oli spinning lempituntini vetää.
  • Olen käynyt bodycombat- koulutuksen, mutta en ikinä jaksanut hankkia siitä lisenssiä, tanssi tuli ja vei mukanaan.
  • Olen todella huono kaikissa joukkuelajeissa ja yleisurheilussa, eikä minulla ole sitä tarvittavaa kilpailuhenkeä, vaan olen se ”hei ei se haittaa, mä voin kyllä olla viimeinen” – ihminen.
  • Eli siis suomeksi, olen maailman paras häviäjä, koska en halua, että muille tulee paha mieli.
  • En ole syntynyt käsipaino kädessä vaan alkanut pikkuhiljaa tykkäämään saliharrastuksesta. Muistan että olen joskus jopa itkun päästänyt, kun minusta salillakäynti oli niin paskaa, ja heittänyt hanskat tiskiin. Onneksi nykyään lähden sinne todella mielelläni 😉
  • Lopuksi vielä : aloitin ala-asteella lupaavan uimahyppy-uran, mutta se loppui lyhyeen, sillä mursin käteni kun poseerasin valokuvaajille ja hyppäsin takaperinvoltin takaisin ponnistuslaudan päälle.

Tuliko mitään yllätyksiä? Olen niin tapaturma-altis ihminen, että olen todella yllättynyt siitä, kuinka pitkälle olen elämässä päässyt ilman muita murtumia, kuin tuo pieni hiusmurtuma ranteessani.. Otan varmaan sitten mummona kaikki murtumat taikaisin ja istun acutan jonossa lonkkani kanssa kuukausittain.

photo by Milka Tarkiainen
photo by Milka Tarkiainen

withloveEmma

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta