Kauneudenhoitoa häiden alla

Kävin tänään sovittamassa häämekkoani, joka on lähestulkoon  valmis, en malttaisi enää odottaa päivääkään häitämme! Tuntuu niin epätodelliselta, että alle kolmen kuukauden päästä olen rouva Suortti. Ihan hurjasti on vielä tehtävää ja askarreltavaa, mutta kyllä kaikki järjestyy, en jaksa turhaan stressailla, sillä asiat menee omalla painollaan kuitenkin!

Olen jo hyvissä-ajoin varannut itselleni häidenalusviikolle kasvohoidon, suihkurusketuksen ja ripsienpidennysajan, kampaajana toimii onneksi yksi kaasoistani. Mietin pitkään, että mitä teen meikin kanssa, mutta tulin siihen tulokseen, että teen sen itse, en ole nimittäin ikinä luottanut meikissä keneenkään muuhun kuin itseeni, vaikka toisaalta olisi ihanaa, ettei itse tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Yksi panostuksen kohde on myös minun suuni. Minulla on luonnostaan hyvin keltainen hammasluu, eikä kymmenisenvuotta kestänyt tupakointi tehnyt niille kovin hyvää, vaikka ovat ne onneksi lopetuksen jälkeen vaalentuneet hieman. Pohdin pitkään hampaiden valkaisemista, sillä haaveilemiini kuoriin minulla ei olisi ikinä varaa. Ajatus valkaisusta kuitenkin hieman minua hirvittää, sillä olen kuullut sen vihlovan ihan älyttömästi. Muutenkin hammaslääkärikammoisena en jotenkaan yhtään innostu ajatuksesta, että menisin ihan vapaaehtoisesti hammaslääkärinpenkkiin kärsimään. Selvittelinkin hieman vaihtoehtoja ja päädyin tilaamaan itselleni SwissClinic:in hampaidenvalkaisusetin, sillä olen kuullut siitä paljon positiivista ja ilmeisemminkin tulokset ovat olleet kaikilla vain hyviä. Uskon, että saan haluamani keltaisuuden pois ihan kotikonsteinkin. Ainakin nettisivuilla luvataan jopa 3-4 vuotta kestävää tulosta ja palautteet ovat olleet vain positiivisia, joten uskalsin tähän tuotteeseen nyt turvautua. Minua kiinnostaisi myös SwissClinic:in hampaidenvalkaisukynä, mutta katsotaan nyt ensin, että kuinka kotivalkaisu toimii, ja jos se on toimiva, niin kynän voisi tilata sitten ”ylläpitohoidoksi”.  Ihanaa, että voin hyvällä omatunnolla kerrankin hössötellä ja olla turhamainen, sillä ihan muutenvaan en ehkä raaskisi näin paljoa itseeni panostaa, sillä vaikka kaikkea ihanaa on tiedossa, niin kyllä häihin uppoaa ihan jokainen sentti mitä vaan pystyy niihin laittamaan.

swiss swiss2

 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

withloveEmma

postaus sisältää kaupallisia affiliatelinkkejä

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta