Kauneuden teemaviikko: Kulmien kestopigmentointi osa 1.

Huomenta ja mukavaa alkavaa viikkoa. Tämä viikko onkin oikea kauneuden vuosihuoltoviikko, joten pidetäänkin blogissa oikea teemaviiko kauneuden saralla. Tiedossa on juttua hampaiden kotivalkaisusta, huulientäytöstä ja kulmien kestopigmentoinnista. Juurihoidosta en taida kuitenkaan kirjoittaa(hehe).

Kävin joulukuussa Elina K:lla pigmentoimassa kulmakarvani, sillä ahkerana kulmienvärjääjänä tuntui helpommalta, että väri on kestona, eikä kulmia tarvitse olla piirtämässä jokaikinen aamu. Tämä allaoleva juttu on joulukuulta, ne jotka eivät ole koskaan kyseisestä metodista kuulleetkaan, niin nyt silmä tarkkana, sillä minä itse voin ainakin suositella  pigmentointia enemmän kuin lämpimästi!

Kävin siis tänään Elina K:lla kulmien 3D kestopigmentoinnissa. Olin jo nähnyt Elinan pigmentointeja aikaisemminkin ja menin turvallisin mielin hänen hellään käsittelyynsä. Aloitimme pigmentoinnin ensin puuduttamalla kulmani kunnolla. Puudutusaine sai vaikuttaa puolisen tuntia, tällä aikaa suunnittelimme tulevien kulmien muodon. Sain aika pitkälti ihan itse päättää, että minkälaisen mallin haluan kulmiini, toki jos olisin ehdottanut yhteen vedettyä viivaa taikka kahta viirua, olisi Elina saattanut kieltäytyä 😀 Elinalla on käytössä erilaisia sapluunoita, mutta koska kulmani olivat jo ennestään suurinpiirtein symmetriset, päädyttiin tekemään muotoilu vaapaalla kädellä.

3dSitten kun oltiin tyytyväisiä kulmien muotoon, oli aika hypätä pigmentointipenkkiin ja aloittaa todellinen työ. En oikein osannut odottaa, että miltä pigmentointi tuntuisi, mutta ainakin omalla kohdallani voin sanoa, että trust me, jos olet nyppinyt kulmasi, niin tämä ei todellakaan satu edes niin paljoa. Kipu on kuitenkin yksilöllistä ja Elinakaan ei oikein tahtonut uskoa, että minua ei yhtään satu, sillä sain pyytämättäkin välillä lisää puudutetta 😀

3d2Tässä kuvassa oikeanpuoleinen kulma on valmis ja vasemmassa vain suunnitelmaväri.

Kun saimme oikean kulman valmiiksi, sain vielä ehdottaa josko olisin halunnut jotain lisää, esim. pituutta tai paksuutta. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen jo nyt, joten teimme toisenkin kulman valmiiksi.

Tässä kuvassa on esipiirretyt kulmat
Tässä kuvassa on esipiirretyt kulmat
Ja tässä kuvassa kulmat ovat valmiit
Ja tässä kuvassa kulmat ovat valmiit

3D tekniikka eroaa normaalista pigmentoinnista, sillä siinä väriä ei hakata niin syvälle, kuin tavallisesti. 3D pigmentointi tehdään ihon pintaan, niin sanotusti karva kerrallaan. Steriilissä pigmentointi”kynässä” on 14 rinnakkaista neulaa, jolloin sen jälki on hyvin luonnollista. Pigmentointivärejä on eriasteisia ja niistä saa sekoitettua jokaisen karvaan sopivan värisävyn. Pigmentoini sävyt on suunniteltu erityisesti juuri kulmakarvaväreiksi, eivätkä ne sisällä raskasmetalleja. Kulmien väri vaalenee noin 30-40% alkuperäisestä, joten siksi on hyvä käydä vahvistamassa väri noin 6-8 viikon kuluttua ensimmäisestä pigmentoinnista. Tämän jälkeen väri voi kestää ihotyypistä riippuen jopa 3 vuotta. Saa nähdä miten minun ihoni ottaa värin vastaan, sillä jopa tatuoinnit tuppaavat haalistumaan nopeasti ihollani. Kulman päälle tulee luonnollisestikkin rupi ja olen nyt sitten naimisissa vitamiinirasvan kanssa seuraavan viikon, mutta on tämä sen arvoista, sillä minulla menee normaalisti ihan kohtuuton aika aamusin kulmieni kanssa. Nyt vain meikkipohja ja olen valmis lähtöön. Suosittelen ihan ehdottomasti kaikille jotka yhtään harkitsee asiaa. Ja jos asia mietityttää, niin Elina varmasti vastaa kysymyksiin mielellään.

3d4

Huomenna olisi siis aika tehdä tämä värin lisäys, sillä aikaa edellisestä laitosta on kohta kuutisen kuukautta. Se, miltä kulmani näyttävät nyt ja miltä ne tulee näyttämään huollon jälkeen selviää myöhemmin tälläviikolla! Jos nyt jo kuitenkin kiinnostuit asiasta, niin otahan rohkeasti yhteyttä Elinaan, hän mielellään kertoo pigmentoinnista sinulle lisää.

Mukavaa maanantain alkua!

withloveEmma

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Kauneuden teemaviikko: Kulmien kestopigmentointi osa 1.”

    • Heippa Lotta 🙂 Kiitos, tykkään itsekin! Toki väri on haalistunut tosi paljon siitä ensilaitosta ja kun meikkaan joudun laittamaan kulmat, mutta huomenna kun on pigmentointiin kuuluva värinkorjaus, niin luulisin, että sen jälkeen pysyvät tummina ja näyttävinä! Todellakin suosittelen jos tykkää, että kulmat on aina huoliteltu, tätä kun saa ihan millä sävyllä tahansa niin sopii myös vaaleampaan makuun:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta