Body language: mitä vartaloni on käynyt läpi viimeisten vuosien aikana?

Tämö postaus on jo Lilyssä kerran julkaistu, mutta halusin tuoda sen vielä tänne, sillä nämä ajatukset on sellaisia, joita mietin paljon.. Osaako sitä ikinä iloita omasta itsestään vai löytääkö sitä loppu elämänsä aina jotain kehitettävää?

Jos kysyisit keltä tahansa minut tuntevalta, että millainen vartalo minulla on ollut viimeisen neljän vuoden aikana, niin saisit vastauksen ”hoikka”,”liian laiha”, ”terveennäköinen” ja kaikkea siltä väliltä. Jos olisit kysynyt vielä vuosisitten minulta, että millainen vartalo minulla on ollut viimeisen neljän vuoden aikana, niin vastaisin varmaan, vääränlainen. Painoni on käynyt läpi lähes kaikki lukemat 55kg:n – 65kg:n välillä, joka jokainen paino on ollut ihan normaalin rajoissa pituiselleni. Minulla on ollut erittäin vähän lihasta ja hieman enemmän lihasta, kaikenkaikkiaan, olen ollut monenmuotoinen..

Vuosi 2012, suuri rakkauden vuosi, jolloin menimme Timon kanssa kihloihin. Kuvat on otettu Kreikan reissultamme, jolloin tuli syötyä kaikkea ja kokoajan, sekä juotua enemmissämäärin siideripitoisesti kaikki neste kurkusta alas. Vesi kun oli niin hankalasti altaanreunalta saavutettavissa. Tässä en edes ollut vielä suurimmillani, vaan saavutin painohuipun jouluun mennessä. Itselleni silmät aukesivat vasta myöhään syksyllä aloittaessani tanssin, oli paine näyttää hyvältä ja uskaltaa olla itsevarma myös ilman kokovartalohaalaria. Tajusin, että en eläissäni ole ollut fyysisesti niin huonossa kunnossa, jotain oli tapahduttava.

body20122_fotor_collage

Aloitinkin reippaasti uuden vuoden 2013 reiluilla miinuskaloreilla ja runsaalla tanssimisella. Salille lähtö ei kuulunut minun suosikkijuttuihini, sillä minua alkoi hiljalleen ahdistaa KAIKKI, jopa terve painonnousu, ainoa luku vaa’assa minkä hyväksyin, oli miinusmerkkinen. Kesään mennessä olin tiputtanut vyötäröltäni lähes kymmenen kiloa ja vaatteet päällä näytin todella laihalta, painokin oli alhainen. Näin jälkikäteen kun kuvia katsoo, tajuan, kuinka tyhjää täynnä olen ollut. Painoa on ollut vähän, mutta se on johtunut täysin siitä, ettei kehossani ole ollut juurikaan kannattelevia lihaksia. Muistan kyllä ne selkäsäryt kuin eilisen! Olin kuitenkin tyytyväinen, koska vaaka sanoi minun olevan laiha peilikuvasta viis..

body2013

Pikkuhiljaa kesän 2013 jälkeen alkoi kiinnostus salillakäyntiä kohtaan herätä ja ajatus urheilullisen näköisestä kropasta oli ollut mielessäni jo pitkään. Eikun tuumasta toimeen. Syksyn jaksoin treenata enemmän ja vähemmän säännöllisesti, mutta ruokailuni oli edelleen ihan naurettavan vähäistä. Uudesta vuodesta alkaen järkeistin lupauksenomaisesti ruokavaliotani ja sen myötä aloitin myös puolen vuoden alkoholittoman kauden, sekä todellä säännönmukaisen treenaamisen. Miten en ole silloinkaan nähnyt, miten hyvässä kunnossa olin, vaan täysin suvereenisti olin sitämieltä, että kerään vaan hirveää hiilaripöhöä ympärilleni…huoh. Tässä kuvaa alkuvuodesta ja toukokuulta..

body20143_0

body20145_fotor_collage

Heräsin oikeastaan eilen vasta kun aamulla katselin vanhoja kuvia siihen, kuinka kriittisyydellä itseäni kohtaan ei ole mitään rajaa. En nähnyt noihin aikoihin mitään hyvää kropassani, ja palasin takaisin vahoihin ruokailutottumuksiini, sillä koin syöväni aivan liikaa. Todellisuudessa, en muista koska olisin ollut yhtä hyvässä kunnossa kun alkukeväästä..

Kaiken tämän vedin sitten kesän aikana syöden ja juoden kurkusta alas ja pikkuhiljaa taas lähtökohtani oli taas +-0. Luojan kiitos jaksoin juosta koko kesän jotta peruskuntoni pysyi, mutta lihaskuntoni oli syksystä taas kerran aivan lähtökuopissaan.  Mutta tästä päästäänkin asiaan…

Ihan sama mitä näistä kuvista/ajanjaksoista muistelen, löysin ennen aina jotain valitettavaa, en ollut tarpeeksi laiha, tiukka, lihaksikas, milloin mitäkin. Lähestulkoon järjestelmällisesti olen saavuttanut asettamani tavoitteet olematta kuitenkaan tyytyväinen saavuttamiini tuloksiin. Miksi minulle ei riitä mikään? Olenko ikuisesti niin Suomalainen, että kun saan kehuja tai huomaan itse kehittyneeni, niin kumoan sen aina kertomalla, kuinka todellisuudessa en näytä ollenkaan tältä, vaan riisun tämän laiha-puvun aina illalla ja käyn mahan viereen makaamaan?

 Nyt ehkä hieman muuttuneen ajatusmaailman myötä mietinkin, että taas kerran kun tavoitteet ovat korkealla ja häät tulossa, niin pystynkö katsomaan heinäkuussa itseäni peilistä ja sanomaan, että näytät nainen upealta, vai katsonko jälleen kerran itseäni ja mietin, että miksi kyljistäni ei ole rasva palanut odotetusti?

Niin kuin olen ennenkin sanonut, minusta tavoitteita pitää olla ja ne tekevät pitkälti treenaamisesta ainakin minun kohdallani mielekästä. Joskus vaan pitäisi aidosti pysähtyä ja taputtaa itseään olkapäälle, sekä olla tyytyväinen siihen mitä on saavuttanut. Eihän kukaan kehoaan tietoisesti mihin tahansa suuntaan muokkaava ihminen ole koskaan täysin tyytyväinen, mutta se ei tarkoita, etteikö omista saavutuksistaan saisi olla välillä iloinenkin. Ajatusmaailmani ruokaa ja painoa kohtaan on paljon muuttunut viimeaikoina, myös pikkuhiljaa minun käsitykseni terveestä ja urheilullisesta vartalosta alkaa muuttua, joten oikeaan suuntaan olen menossa.

image1

Olen itse itseni suurin vastustaja ja huomaan, että vertaan itseäni hyvin pitkälti itseeni ja vanhaan kuntooni. Olen hyvin lähellä löytämässä sitä ruoan ja liikunnan kultaista keskitietä, jossa armollisen ankarasti annan elimistölleni niitä raaka-aineita, joilla tiedän sen voivan hyvin ja kehitän sen ympärille lihaksia, joilla tiedän kantavani itseäni loppuelämäni. Mitkään tulokset eivät synny itsestään, mutta eivät ne kyllä stressaamalla ja murehtimallakaan synny, sen ilon täytyy tulla sisältä! Ja loppujenlopuksi se on ihan sama miltä ulospäin näyttää jos sisältä on tyhjää täynnä…

-Emma

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *