Miten tässä näin kävi?

Tulin kirjoittamaan, koska halusin vaikka minulla ei ole mitään ihmeellistä asiaa. Katselen juuri live-aid konserttia ja kertakaikkiaan on kyllä kylmä noiden tuolla olijoiden puolesta, nostan hattua jokaiselle, joka seisoo tuon viisi tuntia yhtämittaa vesisateessa.

Jos ihan rehellinen olen, niin minulla on ollut tänään ihan jäätävän huono olo. Viihdyttiin eilen minun vanhempieni kanssa hieman liiankin hyvin punaviinin äärellä ja jos jostain saan itseni kipeäksi, niin siitä. Voisin hautautua nyt morkkikseen hukkaan heitetystä päivästä, mutta en oikeasti jaksa. Meillä oli ihan älyttömän mukava ilta ja puhuttiin varmaan kahdeksantuntia pyöreän pöydän ympärillä ruotien syntyjä syviä. Aamulla lähinnä vaan nauratti kun oltiin kaikki niin rikki.  Kyllä se vaan niin on, että kun perheestä on niinkin kaukana kun nyt, niin heidän näkemisensä rajoittuu harvoihin kertoihin. Varsinkin kun isäni on kovin kiireinen mies ja aina menossa, niin voi hyvinkin olla kuukausia, että en häntä nää. Tällaiset aamun puolelle valvomiset ei tunnu missään kun saa viettää aikaa itselle rakkaimpien ihmisten kanssa, kyllä se vaan niin on, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän omia vanhempiaan rakastaa<3

Tämä päivä on mennyt ihan lölliessä ja en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi, lenkkikamatkin ovat olleet lähinnä toistaiseksi vain kassin täytteenä. Noh joskus vaan käy näin ja ehkä on ihan paikallaan viettää tämmöistä sohvapäivää.

Sovitettiin eilen viimeistä kertaa hääpukuja ja seuraavan kerran ne vedetäänkin sitten päälle puolentoista kuukauden päästä. Paljon saadaan kysymyksiä, että miltä tuntuu mennä naimisiin ja joko jännittää, niin ei kyllä oikeastaan osaa vielä sanoa mitään, sillä ei sitä tajua. Mekon kun veti päälle meinasi henki salpautua ja Timo oli niin komea, että en tule kyllä kestämään sinä päivänä kun saan sanoa hänelle tahdon. On niin omituista ajatella, että pian olen rouva Suortti ja ollaan ihan oikeasti naimisissa, sitoudutaan toisiimme loppuelämäksi. Naimisiinmeno on minulle päätös sitoutua toiseen loppuelämäksi ja vaikka aina ei oltaisikaan yhtä rakastuneita kun nyt, niin suhteen eteen pitää tehdä töitä ja löytää se rakkaus aina uudestaan.

Ollaan niin hitsautuneita yhteen, että tuntuu nyt kun ajattelee omituiselta, että en jonain päivänä muka rakastaisi tuota miestä yhtä hullunlailla kuin nyt. Avioliitto on kuitenkin loppuelämän matka ja on aivan varmaa, että välillä toista voi olla hyvin vaikeaa katsoa niiden rakkauslasien läpi, toivottavasti niitä hetkiä ei tule, mutta niin on minulle kaikki pitkän liiton läpikäyneet ja pitkässä liitossa oleva sanoneet, että avioliittoon mahtuu tunteita laidasta laitaan. Tai niinkuin eräs 72v avioliitossa oleva mies minulle sanoi.. ” Pitkä liitto ei onnistu niin, että kokoajan ollaan umpi rakastuneita, pitkä liitto onnistuu niin, että välillä otetaan yhteen siten, että noki tippuu katosta.”

timoemma1 timoemma

withloveEmma

 

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Miten tässä näin kävi?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta