Meidän tarinamme.

Olen joskus yli vuosi sitten kirjoittanut siitä, kuinka minun ja Timon tiet kohtasivat. Nyt kun häihin on enää muutamaa päivää päälle kuukausi,niin ajattelin kertoa teillekkin, joka eivät vielä kuulleet, että kuinka se meidän tarinamme oikein alkoikaan

Olemme siis seurustelleet nyt reilut neljä vuotta. Silloin kun Tapasin Timon olin vasta hiljattain eronnut ja en todellakaan ollut ajatellut, että jo niinkin pian lähtisin uuteen suhteeseen- onneksi kuitenkin niin tein.

Eletään vuotta 2011, olin juuri muuttamassa uuteen asuntoon. Koulussamme toimi myös naprapaattilinja ja olin pitkittyneiden selkäkipujen takia ottanut yhteyttä Timoon, sillä hän oli ainoa jonko edes jollakin tasolla tiesin heidän ryhmästään. Timo teki kotikäyntejä vielä siihen aikaan hierojana, mutta koska asuntoni oli vielä täynnä muuttolaatikoita, niin sovimme, että menen hänen luokseen hierottavaksi.

Olimme jonkinverran vaihtaneet kuulumisia ennen hierontaa facebookissa ja huomasin jos silloin, että hän on todella mukava ihminen ja että tulemme hyvin toimeen. En kuitenkaan ajatellut siitä sen enempää sillä hetkellä. Jossain sisälläni kuitenkin pieni kipinä syttyi ja ehkä ihan salaa ajattelin, että voisikohan tästä vaikka kehkeytyäkkin jotain…

No nyt varmaan jo ensimmäiset ehti ajatella, että kyllähän hieronnassa helposti yksi asia johtaa toiseen jne. Mutta ihan kunnialla ilman mitään happy endingejä suoritti Timo hierontansa, mutta koska meillä juttu luisti, jäin vielä hänen luokseen jutustelemaan. Ilta vaihtui yöksi ja joskus aamun pikkutunneilla kävelimme lähes naapuriin luokseni syömään Billys pan pizzaa, mikä oli ainoa ruoka jota siihen hätään oli tarjoolla. Timo lähti kotiin vasta lähempänä aamua ja tuntui kun jokin olisi heittänyt vatsassani voltin. Olin kokovartaloihastunut tähän mieheen, tiesin siitä hetkestä, että tulemme joskus menemään naimisiin.

Heti seuraavana päivänä näimme uudestaan ja taas vierähti tunteja kun vain puhuimme, puihimme niin paljon, että en ole varmaan eläissäni puhunut kenenkään miehen kanssa yhtä pitkään. Lopulta Timo muutaman näkemiskerran jälkeen teki ensimmäisen askeleen ja suuteli minua. Siinä vaiheessa olin mennyttä naista, olin aivan toivottoman rakastunut häneen.223227_10150220452093900_920595_n

 

Valehtelisin jos väittäisin, että alkuaikamme olisi ollut helppoa, otti oman aikansa löytää se yhteinen sävel ja töitä toimivan parisuhteen eteen tehtiin paljon. Molemmilla oli vielä tuoreessa muistissa edelliset suhteet ja näiden jäljet näkyivät molempien käytöksessä. Jos olisimme tavanneet vasta parivuotta myöhemmin olisi alku ollut varmasti meille molemmille helpompi, mutta uskon, että asioiden kuului mennä juuri näin kun ne meni, sillä jos olisimme silloin luovuttaneet, emme olisi saaneet ikinä sitä mitä meillä nyt on.

334207_3436501073205_2022414905_o289186_10150407606718900_900929180_o

Kihloihin menimme elokuussa 2012 Rodoksen saarella. Timo kosi minua erään kappelin edessä auringon laskiessa selkiemme takana. Minun ei tarvinut kahta kertaa miettiä, että mitä minä hänelle vastaisin.

IMG_1342 IMG_1344

Vaikka neljään vuoteen onkin mahtunut myrskyä jos toista, en vaihtaisi päivääkään. Meistä on kasvanut kaikkien koettelemusten kautta vahvempia kuin ikinä. Olen monesti sen sanonutkin ääneen, mutta koen, että olemme nyt valmiita menemään naimisiin, emme yhtään vuotta aikaisemmin. Olen 100% varma tästä ja tiedän, että niin Timokin on. Avioliitto on ihan älyttömän suuri päätös, mutta en voisi kuvitellakkaan, että alttarilla seisoisi joku muu kuin juuri Timo.

Joku minulta oli kommentissa kysynyt, että miten olen onnistunut iskemään itselleni tuollaisen komean miehen, niin siitä en tiedä. Sen minä kuitenkin tiedän, että tuo komea mies on aivan yhtä komea myös sisältä kuin ulkoa ja minä olen se maailman onnellisin tyttö joka saa mennä tuon miehen kanssa naimisiin<3

mikko

 

Muistakaa rakastaa toisianne<3

withloveEmma

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Meidän tarinamme.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta