Vertailussa lähi- Salen proteiinipatukat

patukka2_fotor

Kävimme tuossa Timon kanssa taannoin keskustelua, että saako Fitbar, eli tuttavallisemmin jutta-patukka tai juttis pysyä ruokavaliomme ”herkkuna”. Timo kiven kovaa väitti, että se saa lähteä, kun on kuin suklaata söisi. Päätimpä sitten todistaa hänelle, että hän on väärässä. En ollut juttiksien sisältöön sen suuremmin perehtynyt ja hieman jopa yllätyin, että kuinka tämä pieni patukka olikaan varustettu yllättävällä sokerimäärällä. Eli juttis, kaikella rakkaudella, löydät tien kotiimme tästälähtien vain herkkupäivinä. Tämän Timon ja minun ”väittelyn” ja parhaillaan vellovan sokerikeskustelun innostamana päätin napata lähi- Salestamme mukaan muutaman siellä myytävän proteiinipatukan ja selvittää, että kuinka sokerilla kyllästettyjä nämä meidän terveellisyyden siivellä ratsastavat herkkumme oikein olivatkaan!

Vertailu olisi ehkä realistisempi, jos kaikissa olisi ollut kyseessä sama maku ja koko, mutta koska kaikkien patukoiden kyljestä selviää kuitenkin sokerin määrä 100g kohden, pystyi määriä hieman suhteuttamaan. Kuvassa näkyvät grammamäärät ovat niitä, paljon kyseinen patukka omassa koossaan sisältää.

patukka3_fotor

1.Ensimmäisenä vertailuun pääsi herkullinen gainomax. Gainomax on jo pitkään ollut kiellettyjen listalla, sillä sen sokerimäärän pystyy jo jopa maistamaan. Mielummin melkein syön sitten patukan hyvää tummaa sulkaata, kuin tämän. 100g Gainomaxin mustikan makuista patukkaa sisältä 30g sokeria ja tällöin siis 60g painava patukka sisältää 18g sokeria, tämä vie sokerimäärältään näistä ylivoimaisen voiton. Proteiinia patukasta löytyy 20g, mikä sinällään on ihan kohtalainen määrä, mutta saman määrän proteiinia saa myös paljon järkevämmin ja paremmista raaka-aineista.

2.Toisena meillä on täällä rainbow, joka on vastikään tuonut markkinoille oman versionsa proteiinituotehyllyyn. Patukka ei sinällään maistu juuri miltään ja hyvillä mielin sen voikin jättää hyllyyn. Patukan paino on 50g ja 100g patukkaa mahtuu 29g sokeria, eli tämä jää hyväksi kakkokseksi kilpailussamme. Proteiinia patukassa on 16g.

3. Kolmantena vertailussamme on Fast:in naturally High protein. En tiedä, että mistä tämä naturally on tähän tullut, ei ainakaan luonnollisesta mausta. 35g painava patukka saa kuitenkin kärkisijan vertailussamme vähäsokerisuudellaan, sillä tässä patukassa on vain 3g sokeria. 100g kohden sokereita on myöskin vain 8,6g. Proteiinia pienessä patukassa on 15g, joten ainakin jos edeltäjän kanssa olet kahden vaiheilla, ota tämä jälkimmäinen vaihtoehto.

4.Neljänneksi valikoitui Cocovi:n super protein- patukka. Miellän Cocovi:n jotenkin hieman luonnollisempien tuotteiden joukkoon, joten patukan sisältämä sokerin määrä hieman yllätti minut. 50g painava patukka sisältää 11g sokeria, eli kahden Julia appelsiinikeksin verran ja 100g kohden patukasta löytyy 22g sokeria. Sinällään kun suhteuttaa sokerin määrän patukan kokoon, on se paljon alhaisempi kuin esim. Gainomax-patukassa. Toisaalta Cocovi:n patukan sokerit on luonnonmukaisia, eikä se sisällä lisättyä sokeria laisinkaa. Proteiinimääränsä puolesta tämä kuitenkin jää nyt pahasti kavereidensa perään, sillä proteiinia patukka sisältää 12g.

5.Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä on meidän kaikkien rakastama juttis. Jutta-patukka, eli fitbar on imenyt sisäänsä 35 grammaan 10,1g sokeria, eli 100g kohden 28,8 g. Voi Jutta minkä teit! Proteiinia tämä patukka sisältää11,2g, eli häviää nyt pahasti kilpasiskolleen Fast:in patukalle, arvoissa kylläkin, maussa ei! Jos kuitenkin vaihtoehtona on tämä tai esim. keksejä, on juttis sitten aina parempi vaihtoehto ja minusta melkein kuin oikeaa sulkaata söisi.

patukka4

Jos nyt kuitenkin tekee mieli jotain herkkua, eikä itsellä ole aikaa/kiinnostusta alkaa esim. leipomaan proteiinista herkkuja, on pieni proteiinipatukka oiva herkkujen korvike! Jos sokeritasolla ajattelee, on tälläinen pieni patukka kuitenkin paljon parempi vaihtoehto kuin esim. jos söisi aina suklaapatukan. Arvostelusta jäi pois suurimmat lempparini, eli so low carb:in valkosuklaa- keksin makuinen patukka ja questbar:in cookies and cream patukat, koska lähikaupastamme näitä ei saanut, höh!

Nyt kuitenkin ihanaa perjantaita, muistetaanhan, että kaikesta ei kuitenkaan kannata luopua. Välillä on hyvä sallia itselleen se herkkupäivä ja juhannukseen kuuluu kyllä pala mansikkakakkua 😉

**teksti on julkaistu aiemmin myös Lily:ssä blogin vanhassa osoitteessa

image1 (1)

 

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta