Ihanaa juhannusta kaikille!

Terveiset täältä sateiselta mökiltä! Täällä ollaan ja levätään, sekä nautitaan meren äänistä- sillä hiljaista täällä on jos jotain. Muutamien muuttuneiden suunnitelmien takia ollaan täällä ihan nelistään Timon vanhempien ja kissojen kanssa. Toisaalta ihanaa, että pääsee hieman rauhoittumaan, toisaalta kaipaisin kyllä vähän menoa ja meininkiä, sillä kolme päivää tekemättä mitään saa minut hulluksi. Eli veneilevät ihmiset tulkaa moikkaamaan!

Pistetään kohta varmaan pieni kuntopiiri pystyyn ja ruvetaan jumppailemaan, niin saa syödä sitten loppupäivän hyvillä mielin;)

Meillä on taas koko kissaperhe kasassa kun toinen kissamme Rönni, joka majailee mummilassa nykyisin, on myöskin täällä. Rönni varmaan ahdistuu kohta kun olen pussaillut sitä niin paljon. Toivoisin, että sitten kun asutaan vähän suuremmissa neliöissä, voisi Rönnikin muuttaa taas kotiin! Nyt se ei vaan onnistu, kun hän ei viihdy laisinkaan kerrostalossa ja nauttii niin kun saa juosta ulkona päivät pitkät, vaikkakin hihnassa, mutta kuitenkin. Täällä mökillä molemmat kissat saa nauttia vapaudesta:)

Ihanaa ja nautinnollista juhannusta, onneksi huomiseksi on luvattu kaunista ilmaa, jos vaikka vähän saisi otettua aurinkoakin!

_MG_9695 juhannus  _MG_9727withloveEmma

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Ihanaa juhannusta kaikille!”

  1. Ihanaa juhannusta sinullekin!
    Tänään vielä kesätöitä luvassa, mutta huomenna josko pääsisi jo juhannuksen viettoon 🙂

    • Hyvää juhannusta sinullekin 🙂 Toivottavasti olet täällä etelä-Suomessa päin huomiseksi on luvattu ihan huippukeliä! Nautihan vapaasta sitten kun töistä pääset:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta