Pystytkö elämään itsesi kanssa?

_MG_0153

 

On kamalaa sanoa, että olen kasvanut aikuiseksi vasta vähän ennenkuin täytyin 25-vuotta. Tai en oikeastaan tiedä kasvaako ihminen ikinä, mutta luulen ainakin, että olen aikuistunut siitä, mitä olin vielä vuosi sitten. Siihen vaadittiin erittäin iso asia: opettelin olemaan itseni kanssa, yksin.

Kesällä kun muutin Tampereelle ja Timo jäi Haminaan tuli aika jolloin olin uudessa kaupungissa, ilman ystäviäni, ilman Timoa ja perhettä. En oikein ikinä ole osannut olla itseni kanssa ja yleensä täytin vapaapäiväni kaikella mahdollisella, jotta en ahdistuisi tekemättömyydestä. Siinä minä sitten istuin uuden asuntomme lattialla ja mietin, että mitäköhän tästä vielä tulee.

Pikkuhiljaa päivät alkoivat vieriä ja aika kulua. Kävin kaupassa, shoppailemassa ja jopa kahvilla yksin. Jollekkin nämä ovat ihan jokapäiväisiä asioita, mitä luonnostaankin tekee itsensä kanssa, mutta minä en ollut ikinä käynyt kahvilla itsekseni. Huomasin jo heinäkuussa omituisen rauhan itsessäni. Minulla ei ollut kiire mihinkään ja päivät kuluivat kuin huomaamatta, vaikka mitään ihmeellistä tekemistä ei ollutkaan. Olin alkanut viihtyä itseni kanssa ja minä oikeastaan vähän nautinkin siitä. Toki ikävöin Timoa ja arkeamme kokoajan, mutta teki myös hyvää ottaa aikaa itselleen.

Ensimmäistä kertaa elämässäni pystyin katsomaan itseäni peilistä todeten, että sinä siellä olet oikeasti ihan hyvä tyyppi. Tajusin vasta silloin, että en ollut ikinä ollut itseni kanssa niin, että olisin opetellut tuntemaan itseäni ja kuuntelemaan minääni niin, että tietäisin mitä oikeasti haluan. Tuntui kun ajatukset olisivat kirkastuneet ja sen jälkeen kaikki on tuntunut niin selvältä. Miksi minä tekisin edes elämässäni sellaisia asioita, mistä en pidä? Miksi tekisin päätöksiä, jotka satuttavat minua? Minä olen kuitenkin se ihminen joka joutuu elämään omien valintojeni kanssa, minä olen omasta elämästäni vastuussa, ei kukaan muu. Minun on pystyttävä kohtaamaan se kuka olen. 

Kerron tämän asian siksi, että kuulen niin paljon valitusta ihmisiltä siitä, miten mikään asia ei ole omassa elämässä hyvin. Tekisi mieli ravistella niitä ihmisiä ja käskeä heitä pysähtymään hetkeksi ja kohtaamaan oman itsensä silmästä silmään. Katsomaan peiliin ja miettimään, että pystyisinkö minä muuttamaan jotain omassa elämässäni? Teenkö nyt oikeasti niitä asioita joita elämässäni haluan tehdä? Onko minun hyvä olla? Kaikkea ei voi elämässä saada, eikä aina asiat voi mennä hyvin. Uskon kuitenkin, että niin kauan kun itsensä kanssa on hyvä olla ja omien ajatusten kanssa jääminen ei ole se ahdistavin asia maailmassa, sujuu moni asia helpommin- niin myötä kuin vastoinkäymisissä.

_MG_0179 _MG_0165 _MG_0180

image1 (1)

emmakaisa

6 vastausta artikkeliin “Pystytkö elämään itsesi kanssa?”

  1. Allekirjoitan kaiken, kumpa kaikki oppisivat saman! Itse käynyt samat asiat, tosin jo alle parikymppisenä ja psykologien ja lääkkeiden avulla mutta periaate ja nykypäivän ajatusmaailma täysin sama. On ihanaa tänään todeta, että miten rakastan omaa seuraa ja sitä kun enää ei pelota pelkkä ajatus siitä että joutuu viettämään vaikkapa viikon itsekseen, nehän on ihan huippua omaa laatuaikaa ne! Pahimpina aikoina on ajettu monta sataa kilometriä yössä paniikissa ja ahdistuksissa ja siltikään mikään ei ole tuntunut hyvältä, sitä vaan on ajatellut että toisen läheisyys on se ainut tuki ja turva vaikka oikeasti se löytyikin omasta itsestä, silloinhan sitä ei uskonut.

    Ja mikä ehkä parasta, vaikka sama parisuhde on ollut ihanaa jo vuosia sitten ja kestänyt ne pahimmatkin ajat ja tietysti lujittunut kaiken mukana, tunnen sen SILTI olevan parhaimmillaan ja aidoimmillaan vasta nyt, kun oppi rakastamaan ja ajattelemaan itseään!

    • Olipas ihana kommentti sinulta, osasit pukea sanoiksi lyhennetysti juuri sen mitä ajattelen! Kiteytit kaiken tuohon viimeiseen lauseeseen. Kaikkea hyvää ja ihanaa elämääsi:)

    • Kiitos 🙂 Jep se on ihan huikee! Ja kiva kun sitä jaksetaan välillä aina uudistaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta