Loman tarpeessa?

Heräsin äsken lähes kolmen tunnin päiväunilta ja edelleen voisin nukkua. Timo lähti salille ja jäin itse kyynel silmässä kotiin, koska olo oli ihan hirveä – olen niin väsynyt juuri nyt että oksettaa(tai sitten mulla on vatsatauti).

Viimeinen vuosi on painettu ihan satalasissa, enkä ole sitten viime toukokuun ollut neljää päivää pidemmällä vapaalla. Nämäkin vapaat on yleensä olleet sellaisia, että ollaan Haminassa painettu tukka putkella paikasta toiseen ja tultu takaisin sunnuntaina ihan rättiväsyneinä. Edellisen loman ollaan muutettu, vaihdettu kaupunkia ja työpaikkaa. Uusi työ on tuonut ihan uudenlaisia haasteita ja toki samoin on tehnyt uusi kaupunkikin.

Keväällä aloin bloggaamaan lähes toisena työnäni ja tätä olen nyt tehnyt päivittäin viimeiset neljä kuukautta. Ei sillä, että kokisin tämän jotenkin raskaana, tämä on mukavaa vastapainoa omalle työlleni, mutta on tässäkin omat hommansa. Koko kevään ajan on mietitty ja järjestelty häitä, sekä tehty kaikennäköistä niiden eteen, nyt pitäisi jaksaa vielä ihan hetki, viimeiset kolme viikkoa.

Pakko se on vaan myöntää itselleen, että en ole enää se sama superihminen, joka olin joskus. Tarvin lomaa ja lepoa, tarvin niitä nyt. Rakastan sitä, että on paljon tekemistä, mutta jossain menee se omakin rajallisuus ja nyt se on minulla tullut vastaan. Sillä hetkellä kun alkaa olla niin väsynyt, että ei saa enää nukutta on se väsymys mennyt liian pitkälle.

Luojankiitos tiedän, että työpäiviä on enää edessä tasan yhdeksän ja niidenkin väliin mahtuu vielä kaksi vapaapäivää tämän viikonlopun jälkeen, kyllä minä selviän niistä hengissä. Veikkaan, että toinen lomaviiko menee lähinnä x-asennossa maaten. Voikun saitaisiin joku puoli-ilmainen äkkilähtö, niin ei tarvitsisi huolehtia enää kuin siitä, että aurinkorasva on levitetty.

Olenko ainoa jolle alkaa oman vartalon kannattelu käydä treenistä? weekend

_MG_9111

withloveEmma

ps. Kertokaa joku minulle, että mikä hemmetti se snapchat on ja miksi sellainen on nyt kaikilla? Mitä siellä tehdään :D?

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta