Minne katosi makaronilaatikko ja maalaisjärki?

Ansaitsen tästä postauksesta jonkun tekopyhyyden palkintopokaalin, mutta ihan (aikuisten)oikeasti ajattelen usein asioista paljon järkevämmin, kuin miten sitten loppupeleissä oikeasti toimin.

Olen meinannut oksentaa meidän ruokakuittiemme ääressä useaan otteeseen, sillä rahaa terveelliseen syömiseen kuluu ihan uskomattomia summia. Olisi paljon edullisempaa tehdä iso satsi esimerkiksi makaronilaatikkoa tai lasagnea ja syödä sitä sitten koko viikko. Tässä kohtaa kelataan takaisinpäin hieman: missä kohtaa tavallisesta kotiruoasta on tullut epäterveellistä? Milloin kotiruoasta tuli roskaruokaa?

Olen koko pienen ikäni varmaan lukion alkuaikoihin asti syönyt huolettomasti, ihan mitä milloinkin on mieli tehnyt. Meillä on kotona ollut ruokana makaronilaatikkoa ja kinkkukiusausta ja välillä ollaan jopa oltu ihan vallattomia ja syöty pitsaa. Sitten mietin, että onko minulla ollut silloin ongelmia painon kanssa?-Ei. Kävinkö viidesti viikossa salilla ja saman verran lenkillä?-En. En edes tiennyt, että mitä tarkoittaa makroarvot tai, että proteiinia pitäisi syödä paljon ja hiilareita enemmän tai vähemmän riippuen tavoitteista, kuhan rasvaa muistaa syödä tarpeeksi. Söin sitä ruokaa, mitä oli tarjolla, silloin kun oli nälkä.

On ihan naurettavaa, kuinka nykyään nousee hikikarpalot otsalle, kun riittoisasta kotiruoasta ei saa laskettua makroja. Järkevät vanhanajan laatikkoruoat tuntuvat minusta melkein syntisiltä ja auta armias jos olen unohtanut kuivat kanani kotiin ja töissä on ruokana makaronilaatikkoa… Eikö kuullostakin hullulta?

Elämme kai jotain ääripäitten aikakautta, jossa maalaisjärki ja normaalielämä on hämärtynyt. Joko syödään kaikki roskaruoka joka eteen sattuu, tai sitten punnitaan riisit ja kanat, jotta makrot nyt ei varmasti ylittyisi. Ei osata enää kuunnella omaa kehoa ja mennään vain uusimman trendin aallonharjalla tiedostaen kaikki ”väärä” mitä ravinnosta voi saada. Samalla ahdetaan elimistö täyteen lisäravinteita, joiden koostumuksesta meillä ei ole loppujenlopuksi tuon taivaallista tietoa. Vai olenko ainoa joka ei jaksa tulkita pakkausselosteita tai välttele e-koodeja kuin ruttoa?

Hauskinta tässä on se, että kuulun itse juuri tähän toiseen ääripäähän, jossa joko kituutetaan tietyillä makroilla tai sitten syödään roskaruokaa kuin viimeistä päivää ”että jaksetaan taas kituuttaa”. Välillä ihan huvittaa kuinka panikoin ihan naurettavista jutuista, miten olen päätynyt tähän pisteeseen? Kiristely on kiristelyä, mutta miksi olisin dietillä 24/7 ilman mitään järkevää syytä?

Taidan ottaa missioksi häiden jälkeen normaalin ruokailun opettelut. Jos syön monipuolisesti ja terveellisesti niin tuskin minun ruumiinrakenteeni tästä muuttuu mihinkään.. Ja  jos muuttuukin niin ei varmaan ainakaan huonompaan suuntaan, sillä olen elänyt jo aivan liian pitkään totaalisella säästöliekillä. Jos ottaisinkin tavoitteeksi normaalin elämän ilman ikuista stressiä ruokailuista ja ruoasta, sillä elämä on niin paljon muutakin kuin makroarvoja.

Olen puhunut.

_MG_0263 _MG_0259

image1 (1)

emmakaisa

20 vastausta artikkeliin “Minne katosi makaronilaatikko ja maalaisjärki?”

  1. Aamen! Itsekin syön vaan kaikkea ”terveellistä” ja silti lihon, säästöliekillä sitäpä juuri. Ei sitä kotona asuessa juurikaan lihonut sillä kotiruoalla, vasta opiskellessa lihoin, kun mukaan astui epäsäännölliset elämäntavat ja epäterveellinen ruokailu. Nyt liikun kuin viimeistä päivää, en syö juuri mitään ja lisäravinteksi naukkaan kymmentä tablettia päivässä. Ei o tervettä! 😀

    • Jep, taisi olla toissakevät kun söin ihan mitä sattuu, evääksi oli aina eineskeittoa ja iltapalaksi milloin mitäkin.. Laihduin sen 10kg. Toisaalta ei sekään enää ollut kaunista. Enemmän tämä stressaaminen tekee hallaa. Pakko on opetella syömään senkin takia oikeasti normaalisti, koska jos tässä jossainvaiheessa tulevaisuudessa tulee perheenlisäystä, niin en halua, että lapseni oppivat tälläistä mallia. Terveellisen ja järkevän suhtautumisen liikuntaan ja ravintoon, sen minä haluan heille opettaa!

    • Jep ja lähden pian mussuttamaan minun kanaparsaani keittiöön.. Mikä tässä mättää :D?

  2. Näinhän se menee… joko kanaa ja salaattia tai sitten vedetään ihan ranttaliksi mättösafkalla. Onneksi sen ei pidä olla niin. 🙂
    Itse syön about 50% tavallista kotiruokaa (=opiskelijaruokalassa.. en ala kantamaan omia broilereitani mukana :D) ja toisen puoliskon ”fitnessruokaa”. Mutta kukapa kieltää mua kotonakaan tekemästä laatikollista makaronilaatikkoa? Nobody, I guess? 😀
    Ja tästä tekstistäsi innostuneena vertailin finelin tietokannan avulla makaronilaatikkoa ja makaroni-jauheliha-ateriaa.
    Makaronilaatikko (naudanpaisti, tumma makaroni, kevytmaito) annos 300g: energiaa 284 kcal // hiilaria 27 g // rasvaa 8 g // proteiinia 25 g

    Ja jauheliha (raakapaino 80 g) + tumma makaroni (raakapaino 40 g)-ateria: 274 kcal // hiilaria 26 g // rasvaa 8 g // proteiinia 22 g

    Käytännössä samat makrot :DD

    • Niinno ei kukaan minuakaan pidättele tekemästä normaalia kotiruokaa?!? 😀 Pakko ottaa nyt järki kauniiseen käteen tässä asiassa heti kun on häät ja hääkunnot ohi, etenkin tuon sinun vertailun jälkeen( I feel like an idiot :D).
      Koulun ruoat oli muuten aina ihan huippuja, oon niin harmissani, että en ole missään koulussa enää kun ei saa puoli-ilmaista ja hyvää ruokaa päivittäin :<

  3. ” Jos ottaisinkin tavoitteeksi normaalin elämän ilman ikuista stressiä ruokailuista ja ruoasta, sillä elämä on niin paljon muutakin kuin makroarvoja.”

    Todellakin just noin!!! 🙂 Oi että meillä on niin samoja ajatuksia. Ite oon jo pikkuhiljaa pääsemässä siihen, että oikeesti syön normaalia kotiruokaa sen kaks kertaa päivässä. Se on joskus jotain kiusausta, joskus broilerisalaattia joskus kalakeittoa ja milloin mitäkin!! Ja paino on ehkä vuoden aikana noussut 1-3 kg. Elän paljon paljon rennommin ja syön herkkuja muutaman kerran viikossa. Ennen en syönyt paljon yhtään. Ja vatsalihaksetkin pilkistää. 😀 Ja vaikka ei näkyiskää niin silti.. Tää olo on ihana!!! Ei oo nälkä!! Ja aineenvaihdunta pelaa ja saan syödä oikeesti sen verran mitä kroppa tarviikin!!!

    Erittäin paljon tsemppiä sinulle, Toivon todella, että pystyt ruveta syömään ihan normaalia hyvää terveellistä kotiruokaa. Elimistösi varmasti on säästöliekillä ja tämä kuulostaa varmaan tyhmältä, mutta tuskin haittaa jos paino nousisi muutaman kilon. Vaikka tiedän, että sitä ei ihminen halua. Varsinkaan tän tyyppiset kuin minä ja sinä jotka tavallaan yrittävät varmasti pysyä tietyssä painossa. 🙂 Mutta ainakin oma kokemus on, että ei ole paljoo paino noussut vaikka oikeesti syön kaksinkertaisesti !!! :DDD

    • Ihana kuulla<3 Joo just kommentoin facebookissa tähän asiaan, että eiköhän tämä ruoan kanssa pelleily oo nyt pelleilty ja on aika alkaa keskittymään oikeisiin asioihin. Timokin varmaan kiittää kun ei enää tarvii tehdä jokapäivä sitä ainaista kanaa ja salaattia.
      Suurin haaste mulla on nimenomaan se, että pysyn päätöksessäni siitäkin huolimatta, että se paino muutaman kilon nousisi. Mulla nousi tossa noin vuosi sitten paino nelisen kiloa ja nyt se on keikkunut siinä samassa lukemassa sen jälkeen, enkä ehkä enempää haluaisi.. Vaikka sitä kukaan tuskin edes huomaisi, muut kun minä 😀 Ja lihashan painaa aina enemmän kun läski(niin aina itselleni uskottelen);). Mielummin sitä itsekkin söisi sen kaksi kunnon ateriaa, eikä sataa kertaa vähän jotain ruokaa muistuttavaa.. Muistuta mua sitten elokuussa kun aloitan sen "näin karistan kesäkilot"- hössötyksen 😉

  4. ei pahalla mutta tuo on jo sairasta jossei voi tavallista kotiruokaa syödä! kaiken pitäisi muka olla aina ilman kastikkeita ja niin helskutin pelkistettyä ettei tosikaan. järjenkäyttö on sallittua vaikka treenaakin, en enää ihmettele miksi fitness ihmiset on saanu niin mielenvikasen leiman 🙂

    • Olet ihan oikeassa, en ole pitkään aikaan pitänyt omaa suhtautumistani ruokaan terveenä, siis puhun nyt vuosista. Tiedän kyllä monia, kenellä homma on hyvinkin balanssissa, mutta niinkuin kirjoitin itse, olen todella ääripää ihminen – joko lähtee kaikki tai sitten ollaan siellä toisella äärilaidalla 🙂

  5. Mä olen vähän eri linjoilla, mutta en tavoittele kuivaa bikinifitnesskisakroppaa(en siis syö kuivaa kanaa koska ei vaan uppoa jne). Tavoitteeni on lihaksikas, hyvä kroppa, mutta äärimmäisen isoa osaa näyttelee hyvinvointi ja terveys. En syö makaronilaatikkoa(poikkeuksia on), enkä muita höttöhiilareita. Mun hiilarit tulee pääasiassa hedelmistä, kasviksista ja joskus kaurapuurosta.

    Tavallinen kotiruoka on tosiaan kallista. Höttö kun on halvempaa tuottaa, kuin nyt vaikka luomuliha ja kasvikset. Ja minusta se kertoo jo jostain. Sitten voitaisiinkin siirtyä aiheeseen josta voisin puhua ikuisuuden(en puhu, älä pelästy), eli paleonäkökulmaan ja siihen aikaan kun teollistuminen toi valkoisen jauhon ja sokerin tullessaan. Mitä olet muuten näistä mieltä? Olen lukenut niin vähän sun blogia, etten tiedä. Taidankin nyt korjata vahingon ja tsekkaan postaukset läpi…

    Kivaa iltaa!

    • Niin no makaronilaatikko nyt oli yksi esimerkki, vaikka senkin kyllä voi valmistaa laadukkaista ravinnonlähteistä, minulle ongelma on lähinnä ollut jo pitkään se, että en pysty sellaisessa koostumuksessa mitenkään hahmottamaan eri ravintolähteiden määriä. Minulle sopii se, että punnitsen ruokani ja syön todella simppelisti – en vaan voi elää loputtomiin niin.
      Noista höttöhiilareista… Niistä voisin myös minä puhua loputtomiin 😀 Aloitin karppauksen silloin kun se oli trendikästä- eli joskus viitisenvuotta sitten. Sen jälkeen en ole kuin ihan satunnaisia jaksoja syönyt hieman korkeampia määriä hiilareita. En mitenkään välttele niitä, mutta en ole osannut niitä luonnollisesti palauttaa ruokavaliooni, jos syön hiilareita, niin sitten ne on yleensä kasviksista ja vihanneksista. Tiedän, että sellaista tilannetta, jossa kantaisin kaupasta hiivaleipää ja valkoista makaronia tuskin tulee olemaan ihan hetkeen. Haluaisin kuitenkin, että ruokavaliooni tulisi se rentous ja stressittömyys, joka joskus oli, jolloin voin todella hyvin. Jos aion palata normaaliin arkiruokailuun niin täytyy sekin tehdä järkevästi, sillä tällä hetkellä kroppa varastoi kaiken mitä annetaan.. Niin siinä käy kun lähtee ominpäin pelleilemään. Mukavaa iltaa sinullekin 🙂

    • Ei makaronilaatikon tarvitse olla höttöä, itse syön sitä viikoittain, koska se nyt vaan on niin pirun helppoa tehdä kerralla viikon satsi töihin ja vielä tykkäänkin siitä. Oma makaronilaatikkoni sisältää tummaa makaronia, vähärasvaista jauhelihaa, kananmunaa ja maitoa. Lisäksi syön aina raejuustoa samalla, koska se jotenkin täydentää mielestäni makaronilaatikkoa omaan makuuni täydellisesti 😀

      Erittäin hyvä kirjoitus. Jotenkin tuntuu, että nykyään jos mainitsee just syövänsä jotain ns. perus kotiruokaa, niin jengi kauhistelee, että miten sä oot silti noin hyvässä kunnossa. Siis anteeksi mitä, en kertonut syöväni viikoittain mäkkärissä 😀 En sitten tiiä onko osalla se kuvitelma, että kotiruokaan käytettäisiin jotain voita, juustoa tms. makua tuomaan ja yhtäkkiä ne kaloritkin pomppaa huimasti.

    • Nimenomaan makaroonilaatikon- tai minkään muunkaan kotiruoan ei tarvitse olla höttöä, mutta sellaiseksi ne usein mielletään. En oikein tiedä, että mistä se käsitys on tullut, että kaikki ns. laatikkoruoat sisältäisi höttöä. Kaiken voi tehdä kuitenkin fiksusti kun käyttää järkeviä raaka-aineita. Toki jos laittaa tuon juusto-voi kombon niin tuleehan siitä sitten aika annos 😀

  6. Pakko kommentoida, ku mullon just makaroonilaatikko uunissa! 😉 minä kyllä suosin nuita laatikkoruokia, oon aina ainaki kuuteen illalla töissä ja siitä syystä tykkään tehä isoja satseja kerralla, joita voi sit pari päivää lämmitellä töissä ja kotona. Sitä paitsi makaroonin ku valitsee tummana,käyttää alle 10%jauhelihaa ja rasvatonta maito+munaa nii sehän on terveellistäki jopa. Vihanneksia puolilautasellista kylkeen ja loraus ketsuppia päälle ni namnam 🙂

    • Ooo nam 🙂 No juurikin näin, ei tarvitse olla kokoajan tekemässä ruokaa kun yhdestä kerrasta riittää moneksi päiväksi, parasta jos sen voi toteuttaa järkevästi!

  7. Itsellä myöskin sama tilanne noin pari vuotta sitten. Tuli katsottua todella tarkkaan mitä syö. Välipalaksi ei kelvannut muu kuin rahka ja hiilarit täysi nou. Sitten sain lapsen… tuolle pienelle elämän alulle ei voinutkaan tarjota aamulla proteiini lettuja ja lounaalla kuivaa riisiä ja kanan paloja päivästä toiseen. Nykyään syönkin kotiruokaa, jonka teen terveellisemmin. Eli laatikot tehdään munamaitoon, käytetään täysviljatuotteita ja lisätään kasviksia. Ja oman annoksen kylkeen voi aina lisätä enemmän esim. salaattia.
    Ja kroppahan on täysin samanlainen kuin ennen lasta 🙂 Toki esim. töissä syön ns. ”fitnessruokaa”.
    Vähän muuttelua resepteihin, niin voi syödä ”kotifitnessruokaa” hyvällä omalla tunnolla koko perheen voimin, ilman ylimääräistä stressiä 🙂

    • Niinhän se on, että viimeistään siinävaiheessa kun tulee raskaaksi täytyy alkaa kiinnostamaan muutkin asiat kuin omat vatsamakkarat ja monipuolinen, terveellinen ravinto on yksi tärkeimmistä asioista! Olen paljon tätä asiaa miettinyt, kun tiedän, että sekä ruokailuni, että kehonkuvani ovat ihan vinksallaan. On vaan pystyttävä laittamaan omat tarpeet ja vartaloihanteet kakkossijalle ja ajateltava järkevästi. Ja kuten tässä on kommenteissa moneen kertaan todettu, tavallisen kotiruoan ei todellakaan tarvi olla epäterveellistä, kun vaan käyttää hyviä ja puhtaita raaka-aineita 🙂

    • Kiitos viittauksesta 🙂 Kävin lukaisemassa tekstisi, sulla on tosi ihania kuvia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta