Leikkipuistotreeni porukassa, nopea ja helppo treeni ulkona.

*postaus sisältää yhteistyölinkkejä yrityksen Mass.fi kanssa.

On ollut ilo toivottaa kesä taas takaisin ja nauttia, no ainakin melkein lämpimästä säästä. Oli ilo myös huomata, että eilisen treeni jälkeen flunssa tuntui vain helpottaneen ja tänään sain hyvillä mielin suunnitella iltaista ulkotreeniä.

Tiesin, että meitä on tulossa minun lisäksi Elisa ja ehkä Hillakin kanssani treenailemaan, ja mikä sen hauskempaa kun treenata kavereiden kanssa. Odoteltiin hieman myöhempää ajankohtaa, jotta puisto oli tyhjä lapsista ja paineltiin tien toiselle puolen renkaiden ja kahvakuulan kanssa.

Suunnittelin treenistä lyhyehkön, mutta tehokkaan ja sellaisen, että Elisakin selkävaivoineen pystyi sen tekemään. Itse tein osan liikkeistä eritavalla kuin Elisa, mutta suurinosa tuli tehtyä samaan tahtiin. Timo sai tärkeän roolin toimia ajanottajana (väittää että jalat oli liian jumissa treeniin..).

Treeni oli kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen.

Lämmittely: 3x 30 kahvakuulaheilautusta vuorotellen kaverin kanssa, 3 x30 sumokyykkyä samoin nämä vuorotellen kaverin kanssa.

_MG_0802

Treeni:

  • 30 sek soutu ylöspäin renkailla/ vaihtoehtona punnerrus
  • 30 sek vatsarutistuksia lankusta, keinussa

Näitä kumpaakin liikettä 3 kierrosta ja välissä 10 sek tauko, niin, että liikkeet tehdään vuorotellen, mutta molemmat pysyy liikkeessä.

_MG_0826 _MG_0841

  • 30 sek Takareisien koukistus keinussa
  • 30 sek suorinjaloin maastaveto kahvakuulalla

Näitä liikkeitä samalla tavalla kuin yllä.

Lopuksi tehtiin 30 sekuntia askelhyppyjä 30 sekunnin palautuksella ja näitä myös kolme kierrosta. Lyhyestä virsi kaunis, mutta kyllä hapotti treenin jälkeen. Etenkin takareidet olivat ihan tuhannen liekeissä. Katsotaan, että kuinka sujuu huomenna kävely 😀 Ihanaa olla taas mukana pelissä!

_MG_0824 _MG_0855

Paita saatu blogin kautta yritykseltä Mass.fi, ko. paita löytyy täältä  , housut omat samanlaiset voi hankkia täältä.

-Emma

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Leikkipuistotreeni porukassa, nopea ja helppo treeni ulkona.”

  1. Kuolailen täällä kaikkia ulkotreenipostauksia (kun nyt on vieläpä hyvät ilmat!), mutta flunssa pitää kyllä hyvin sisällä… No, toivottavasti kohta menisi jo ohi, niin pääsisi loppukesän ulkotreeneihin vielä kiinni! 🙂

    • Toivottavasti vointi on jo parempi ja pääset taas treenailemaan, kun ilmatkin on niin mahtavia taas 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta