Ihan rehellisesti aika toivoton tapaus..

Niinkuin tässä postauksessa kerroin, aion ottaa nyt ruokavalion ihan ammattilaiselta, jotta saisin tulokset maksimoitua. Ok, tiedän itse paljon, mutta luotan paremmin toisen arvioon kuin omaani…

Viestittelin tuossa lihaksenkiilto silmissäni erään pt:n kanssa ja kun hän kysyi, että mikä on tavoitteeni ja mitkä ovat olleet ne kompastuskiveni, alkoi minua itseänikin melkein huvittaa..

” Haluisin olla jouluun mennessä niin kireässä kunnossa kun tällä aikavälillä on mahdollista. Olen jo pitkään koittanut syödä hyvin ja perusruokavalioni on terveellinen.. Syön vaan todella vähän ja olen vältellyt kaikkea paitsi kauraa, vihanneksia ja hedelmiä hiilihydraateista, sillä vatsani on helpompi niin..Niin joo ja koitan päästä keliakiakokeisiin, että ei please gluteiinia.” Että repikääs siitä 😀

Pitää ehkä hieman nyt istua alas ja keskustella, sillä ruokaa ei voi vähentää enää yhtään, pikemminkin edessä on varmaan se minun painajaiseni, eli ruoan lisäys.. Koska minullehan se tarkoittaa automaattisesti lihomista (ei oikeasti, mutta se pelko minulla on). Aineenvaihdunta on pakko saada käyntiin ja ruokaa lisää, jotta kroppa alkaa luovuttaa jotain poiskin.

Jos tulisin itse itseni asiakkaaksi, niin pyörittelisin silmiäni kyllä selkäni takana. Tavoitteet ei nimittäin kohtaa ihan nykyistä tilannetta. MUTTA, jotta tästä minun ikuisuusongelmastani päästään joskus pois, annan nyt pallon eteenpäin ja otan vastaan mitä annetaan.. Muuten pyörittelen parsaa vielä vanhainkodissakin lautasella ja mietin, että ”joo toi makarooni kyllä saa mut turpoon ihan heti.”  Lyökää nyt joku minua poskelle, ihan oikeasti…

image1 (9)

Ootteko muuten ikinä ajatellut, että miten nöyryytävää on ottaa selfieitä salin pukkarissa ja joku hiipii paikalle.. Miksi se on vaan aina yhtä noloa ja kaikki silti tekee sitä 😀

 

emmakaisa

4 vastausta artikkeliin “Ihan rehellisesti aika toivoton tapaus..”

  1. Pakko kirjottaa omasta kokemuksesta josse vähän rohkasis mieltä 🙂 monta vuotta parsakaalia lautasella pyörittäneenä, ja aamulla puuroa vapaan vetäneenä (melkein kaikki muu kasviksia) pelkäsin tota pullahtamis efektiä kans ihan hulluna kun ptn otin ja hän ensimmäisen ruokavalion eteeni laittoi. ihan oikiasti pelotti niin paljon että itku tuli. mutta ei auttanut ku alkaa syömään ja huhhuh miten treenitasot nousi eikä pulkahtamista tapahtunu ihan yhtään! sain 3 kertaa nostaa hiilareita ylemmäs että aloin kerryttämään tasasen pientä vauhtia vähän painoa ylöspäin! eli rohkiasti vaan syömään, ei kaduta yhtään!:)

    • Voi ihanaa, että sulla tilanne on normalisoitunut.. Toivotaan, että saan itsekin pt:n kanssa homman toimimaan terveesti ja että kroppa alkaisi vastaanottamaan hiilareita hyvällä tavalla! zemppiä treenailuun 🙂

  2. Jos olet gluteiinittomalla dietillä niin keliakiakokeet normaalistuvat vaikka sinulla olisikin keliakia. Joten pitäisi syödä gluteiinia jotta kokeet näyttäisivät luotettavasti oikein.

    • Juu näin aion tehdä, sitten kun saan ajan kokeisiin. Nyt en vaan kestä ihottuman kanssa mikä viljoista tuntuisi tulevan, joten helpompi ilman.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta