Juotava hedelmäsalaatti eli viiden hedelmän smoothie

_MG_1506

 

* Meidän perheen smoothiemehut on saatu Evoke natural energyltä

En tiedä mikä vaihe minulla on menossa, mutta voisin tällä hetkellä syödä pelkästään hedelmiä ja vihanneksia. En saa alas oikein mitään keinotekoisia makuja ja kaipaan tuoreita makuja ilman lisä- aineita. 

Olen syönyt paljon kasvissosekeittoja ja juonut smoothieita. Yksi smoothie on alkanut muodostua minun lempi- yksilökseni, siinä yhdistyy kesän raikkaus, mutta kuitenkin se on lihaisa ja täyttävä. Sillä lähtee aamu hyvin käyntiin. Hedelmät ovat muutenkin mukavaa vaihtelua marjoille, vaikka marjakausi vielä onkin ja pitäisi nauttia kotimaisen luonnon antimista.

 Tässä siis resepti herkulliseen ja vitamiinipitoiseen aamunaloitukseen tai vaikka ihan vaan välipalaksi.

  • Puolikas evoke- proteiinimehu (appelsiini)
  • Puolikas päärynä
  • 1/4 osa hunajamelonia
  • 1/4 osa vesimelonia
  • 30g banaania
  • 50g mangoa
  • noin puolikas päärynä, hieman vajaa.

Vinkkinä, että mustaviinimarjat sopivat mangon ja hunajamelonin kanssa täydellisesti, että kannattaa sekin kombo samalla pohjalla joskus kokeilla!

Tällä smoothiella olen myös kumonnut teoriani fod-map ruokien toimivuudesta itselläni, sillä tämä smoothie olisi mangoineen ja melooneineen painajainen. En ole kaivannut päiväkään proteiinijauheit ja smoothieen proteiinia tuo mukavasti evoke, joka myös antaa hyvän pohjan smoothielle. Jos siitä haluaa paksumman, olen laittanut sekaan vielä soijamaitoa.

_MG_1519 _MG_1505

ps. Jos evoket on kaupassa hukassa, niin kokeileppa pillimehuhyllyä 🙂

Love

Emma

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta