Mikä blogistani tulee isona?

Vuosi sitten mietin kipeänä kotona, että blogilleni on aika tapahtua jotain. Olin blogannut reilun puolenvuoden verran bloggerissa ja koin itseni siellä hyvin yksinäiseksi. Kaverini houkuttelemana siirryin Lily.fi:hin, jossa olin heti osa jotain yhteisöä. Koin olevani matkalla oikeaan suuntaan. Kirjoittelusta ei oikein tullut kuitenkaan mitään, sillä elämäni työpaikan ja sohvan välillä ei todellakaan ollut kirjoittamisen arvoista. Niinkuin monesti olen kertonut, viime syksy oli hyvin synkkää aikaa.

kaikki tämän postauksen kuvat ovat viimesyksyn kuvasaldoa
kaikki tämän postauksen kuvat ovat viimesyksyn kuvasaldoa

Vuodenvaihteen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja päätin pistää elämäni ja blogini järjestykseen, aika pian löysinkin itseni täältä fitfashion.fi:stä. 100 yötä kesään löysi kotinsa. Treeni- intoa piisasi ja ruokavaliot oli kunnossa. Nyt se kaikki on muisto vain..

BLOGIIN_Fotor_Fotor1

Hyvinvointi ja terveys on todella suuri osa elämääni, mutta en voisi juuri nyt mitenkäänpäin valehdella treenamisen tai ruokien tarkkailun olevan elämässäni jalustalla. Ajatukset pyörivät aivan jossain muualla ja suuhun tulee laitettua ruokaa silloin kun on nälkä – ja välillä vaikka ei olisikaan. Ajatuksissani olen maailman paskin treenibloggari – jokaisen epäonnistujan esikuva.

Tarkemmin kun olen asiaa miettinyt, olen tajunnut miten väärässä olen. Jos joku ihan oikeasti on lukenut blogiani pelkkien treenivinkkien toivossa, niin olen siitä hyvin otetu, mutta enhän minä ikinä mikään pt ole ollut, ihan perus jumppapirkko siinä missä naapurin Kirstikin. Tiedän treenaamisesta yhtä vähän kuin kukatahansa muukin ja ruokavalioasioihinkin olen vaan käyttänyt maalaisjärkeä, ei tämä ole mitään rakettitiedettä, ne blogit on aivan erikseen, niistä myös minä hankin motivaationi! Minun blogini on blogi hyvinvoinnista. Minun tarinoitani elämästä ja siitä, miten koitan saada elämän rullaamaan mahdollisimman huolettomasti, tämä on blogi elämästä.

DSC02052

Miksi minä stressaisin siitä, että olenko sopiva tänne tai onko blogini tarpeeksi fit tai fashoin? Olen juuri niin fit kuin olen ja niin on jokainen tässä portraalissa, siksi fitfashion onkin maailman paras alusta olla. Elämäni ja blogini on nyt jonkinlaisessa murrosvaiheessa ja häilyy jossain mammablogin ja lifestyleblogin välimaastossa, mutta sinne se saa jäädäkkin. Tiedän, että tulee kausia jolloin minulla on asiaa treenamisesta ja ruokavaliosta, sitten tulee varmasti myös se ”lapseni kakkasi kovan kakan” -kausi, koska noh… Onhan se kaikki uutta ja ihmeellistä sekin.

JEDI3_Fotor_FotorTÄÄÄÄ

Se, että mitä minun blogistani tulee isona, sitä ei varmaan tiedä vielä kukaan. Olen kuitenkin niin iloinen, että saan ikuistaa myös oman kasvuni tänne ja ne pienet hetket, sillä onhan tämä elämä nyt ihan hiton ihmeellistä välillä!

 

emmakaisa

4 vastausta artikkeliin “Mikä blogistani tulee isona?”

  1. En sinuna ottaisi liikaa paineita siitä, että blogin pitäisi olla enemmän fit tai fashion. Elämänmakuisia blogeja joissa kirjoitetaan itselleen tärkeistä jutuista, hyvistä ja huonoista on kivointa lukea, ihan alustasta riippumatta! 🙂

    • Just niin kuin kirjoitinkin, että olen just niin fit kun nyt olen ja blogi elää matkassa mukana 🙂

  2. Pakko oli tulla kommentoimaan ja kehumaan blogiasi jonka olen juuri vasta löytänyt ja jäänyt seurailemaan 🙂 Olen itsekkin vasta aloittanut bloggaamisen ja huomaan stressaavani asioista, vaikka blogilla tuskin on edes lukioita :’D Blogisi on juuri sopivasti kaikkea ja sitä on kiva seurailla 🙂 Mukavaa syksyä!

    • Voi kiitos<3 Kävin kurkkaamassa blogiisi ja oikein lupaavannäköinen alku sinulla! Jaksat vaan olla kärsivällinen ja nöyrä kaiken edessä, niin kyllä se siitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta