Dieettikuulumisia ja kisasuunnitelmia..

Eikun siis.. Ensimmäinen kolmas selätetty, mitkäs on fiilikset?

Tosiaan nyt periaatteessa voisi huokaista jos haluaisi, vaikka itse en kyllä uskalla huokaista ennenkuin minulla on pieni nyytti kainalossa. Toki paljon stressittömämpää on ollut viimeisen kuukauden ajan. Ultra jossa kaikki oli ok loi uskoa siitä, että kaikki menee hyvin. Onneksi meillä on vielä ennen lomareissua rakenneultra joten saadaan silloin tietää tarkemmin sintin kuulumisia ja ehkäpä jopa, että kumpi sieltä tulee. Meillä molemmilla on ihan poika-olo, mutta kumpi vaan on tervetullut, kuhan on terve. En oikein edes osaa toivoa kumpaakaan kun tuntuu niin ihmeelliseltä muutenkin.

Muutamia oivalluksia tässä on matkanvarrella tarttunut matkaan ja haluaisinkin jakaa niitä teidän kanssa.

  • Kukaan ei voi tietää, että kuinka paljon pelkäät. Olen niin paljon kuullut sitä ”älä panikoi, älä stressaa” lausetta, mutta se pelko mikä hiipii välillä mieleen on ihan sietämätön, eikä sitä voi mitenkään pyyhkiä pois pelkällä päätöksellä.
  • Vertaistuki on raskaanaollessa ihan korvaamaton. Olen niin onnellisessa asemassa, että ympärilläni sattuu olemaan paljon raskaana olevia ystäviä ja etenkin yhden kanssa olen saanut jakaa kaiken. On niin helpottavaa puhua kun toinen tietää juuri mitä itse tarkoitat.
  • Ystävät muutenkin. En tiedä johtuuko tämä raskaushormoneista vai mistä, mutta jotenkin kaipaan ihan hirveästi Kotkassa ja muualla kaukana olevia ystäviä, kaipaan myös niitä jotka ovat täällä, ylipäätäänsä kaipaan ihmisten seuraa. Kaipaan aina muutenkin, mutta nyt kaipaan jotenkin ihan ekstrapaljon.
  • Olen synnyttänyt unissani nyt lähes joka toinen yö. Aloitin seefferinpennusta ja nyt tulee jo ihmislapsi, joka kerralla helposti ja vaivattomasti. Viimeyönä vauva osasi tehdä kuperkeikan heti synnyttyään…
  • Olen myös juonut kuohuviiniä lähes yhtäpaljon unissani kuin mitä olen saanut lapsia. Jokaisella kerralla olen tajunnut olevani raskaana ja lopettanut juomisen siihen. Aina olen myös herännyt paniikissa, että olenko satuttanut sinttiä jotenkin ja onneksi tajunnut kaiken olleen unta.
  • Minua itkettää nykyään herkästi ja huomaan herkistyväni mitä oudoimmista asioista.. Toisaalta olen iloinen, että regoin ympärilläni olevien ihmisten murheisiin empaattisemmin kuin ennen. Toisaalta se, että käyn itkemään kun Fifty shades of Greyssä Anastasia ja mr. Grey tappelevat on ehkä tarpeetonta..
  • Päivä päivältä alan enemmän miettiä, että onko minusta äidiksi. Kyseenalaistan omia ajatuksiani, taitojani, tapojani ja toimintaani. Pelkään, että en osaa tai en ymmärrä ja olen ihan avuton. Onneksi on Timo, joka osaa olla niin luonnollisesti lasten kanssa, kyllä minäkin siihen vielä opin!
  • Alan vasta nyt oikeastaan tajuta, että minusta ihan oikeasti tulee äiti – tämä ei ole mikään ohimenevä vaihe..

..Vatsakin on alkanut pyöristyä, se ei taida olla enää pelkkää rasvaa..

IMG_2343IMG_2336

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta