Banaanikarkit gone wrong..

P1000130

Suunnittelin eilisen illan mielessäni ihan killeriä banaanikarkki reseptiä, jollaisen olin (mansikoilla kylläkin) nähnyt tehtävän jossain videossa vastikään.. Ajattelin tämän olevan pieni helpotus minun sokerilakkooni ja maailman helpoin herkku myös tulevaisuuden varalle..NO EI OLLUT!

Soseutin ensin kaksi banaania ja samalla lämmittelin uunin 150- asteiseksi (taisin muistaa vasta myöhemmin, että lämpötila oli 170). Sekoitin banaanien joukkoon agavea noin 1-2rkl verran. Siis suomeksi puristin mössön sekaan x- määrän agavesiirappia. Oikeassa reseptissä oli hunajaa, mutta agavea oli nyt vain tarjoolla. Levittelin seoksen leivinpaperin päälle pellille ja pistin uuniin muistamani ohjeen mukaan puoleksi tunniksi.

P1000128

Puolen tunnin jälkeen otin kauniin vaalean levyn uunista ja vein sen ulos jäähtymään. Noin tunnin päästä hain banaanilevyn sisälle vain todetakseni, että se ei ollut muuttanut uunissa-olo aikanaan koostomustaan lainkaan, ainoastaan hieman rusehtavat reunat muistuttivat sitä mitä lopputuloksen pitäisi olla. Pistin siis uunin uudelleen päälle ja levyn takaisin uuniin. Vasta kun noin tunnin päästä banaani oli muuttunut kauttaaltaan ruskeaksi ja tahmaiseksi otin levyn uunista.

Leikkasin levyn leivinpaperineen päivineen  kolmeen osaan ja rullasin ne jääkaappiin jäähtymään. Viimeinen levy ehti kovettua ja meni murusiksi, mutta nämä kaksi säilyivät onneksi hengissä tähän päivään asti jolloin pääsin tätä ”helppoa” herkkua maistamaan.. No kyllähän se pahimman puutteessa menee. Osaako joku tehdä tämän oikein?

P1000129

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta