Liikaa somea yhdelle ihmiselle?

Jos ihan totta puhutaan, en koe olevani mitenkään vakavasti otettava aikuinen, kun olen riemuissani siitä kun Pauliina opetti minut käyttämään snapchattia. En oikein ensin lämmennyt idealle, mutta nyt kun olen sitä käyttänyt tässä muutaman päivän, tajuan että sehän on ihan parasta pitkään aikaan! Okei en ole mikään pro sen kanssa vieläkään, en esim. oikein osaa lisätä kavereita sinne, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee 😀

Nyt voin hyvällä omatunnolla suoltaa jonnekkin ne kaikki epäonnistuneet selfiet ja ottaa muutenkin kuvat kaikesta mikä vaan vähänkään tuntuu kuvaamisen arvoiselta. Nyt saa kyllä sitten riittää.. On Instagram (@emmakaisa_), facebook ja nyt tuo snapchat, aivan tarpeeksi sosiaalisia medioita yhdelle ihmiselle. Ei enää enempää ruutuaikaa tähän perheeseen!

image1 (18)

Olen alkanut viimeaikoina tiedostaa puhelimen käyttöäni ja samoin Timon puhelimen käyttöä. Minusta on tärkeää, että alamme pikkuhiljaa luopua puhelin kädessä kulkemisesta kotona, sillä pian sillä on todella iso merkitys. En halua, että syy lapsemme puhumattomuuteen olisi meidän somen käyttö.  Tästä aiheesta on ollut paljon puhetta viimeaikoina ja minusta on tärkeää, että ihmiset alkavat tiedostaa omaa käytöstään. Olin juuri kuuntelemassa luentoa, jossa professori Harisalo puhui juurikin tästä asiasta osana muuta puhettaan. Hän painotti sitä, että vanhemman pitäisi puhua päivässä vähintään 300 eri sanaa lapselle, ei kyllä tule tuottamaan tällaiselle kälättäjälle ongelmia 😀

 Itse en kauheasti jaksa kotona enää nykyään roikkua somessa(enpä), jos joltain muulta kysyy, niin aivan liikaa kuitenkin niin teen. Olen koko päivän töissä koneella ja päivittelen useimmiten vielä blogin päivän päätteeksi, joten ruutuaikaa tulee useita tunteja. Toisaalta olen todella innoissani siitä, kuinka sosiaalisella medialla voi saavuttaa ihan uskomattoman määrän ihmisiä, tai kuinka upeasti sitä voikaan hyödyntää hyvään tarkoitukseen jos osaa.. Minä en 😀

Oli medioita kuinka paljon tahansa, sammuu minulla puhelin tuntia ennen nukkumaan menoa ja jätänkin sen suosiolla keittiöön odottamaan aamua. Kannattaa muuten kokeilla, nukahdan nopeammin ja aamulla on pakko nousta sängystä sulkemaan herätyskello, joten silloin herää ihan väkisinkin.

 Joten nyt kutnait <3

image2 (11)

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta