Kosmetiikan lempparit osa 1, arkimeikki.

P1000219

Olen nykyään todella laiska meikkailija arkisin, työssäni haluan olla huoliteltu, mutta aamulla kiireessä jää helposti ripsiväri hiustenharjaukselle kakkokseksi. Kävin tovi sitten laittamassa ripset Paljetissa Martinalla ja aion nyt elää näiden kanssa ainakin joulun yli, katsotaan sitten, että jaksanko pidempään. Ripset nopeuttavat huomattavasti aamujani, sillä nyt pohjasta en tingi ja haluan, että meikki on siltä osin huoliteltu – ihoni on niin epätasainen, että näytän nuhjuiselta ilman mitään meikkiä.

Olen jo useamman vuoden oikeastaan käyttänyt samoja meikkipohjan tuotteita, kun löydän jonkun tuotteen josta pidän, on sille lähes mahdotonta löytää korvaajaa. Pohjustan meikin aina kosteusvoiteella ja olen kokenut sen riittävän. Jos laitan esim. ulos lähtiessäni paksumpaa meikkivoidetta, käytän silloin grimas:in meikinpohjustusvoidetta.

Ylivoimainen meikkivoiteiden ykkönen on jo pitkään ollut Max factoryn lasting performance. Minulla on tästä kahta eri sävyä joita sekoittelen tarpeen mukaan oikean sävyn löytämiseksi keskenään. Aikalailla tämä 102 on kuitenkin toiminut tilanteessa kuin tilanteessa. Meikkivoide on kestävä ja pysyy pitkänkin päivän hyvin siistinä, sekä peittää juuri sopivasti minun makuuni.

P1000209

Meikkivoiteen lisäksi käytän peitevoidetta ongelmakohtiin, minulla on ollut grimasin peitevoidenappi käytössä jo pitkään .. Peitevoiteen ja meikkivoiteen päälle laitan vielä valokynää, olen tykästynyt lumene natural code:n valokynään. Minusta siinä on hinta-laatu suhde kohdallaan.

P1000204

Pohjan kiinnitän aina irtopuuterilla, josta en oikeastaan vielä ole löytänyt sitä lempparia. Goshilla on erinomainen puuteri jota suosin, mutta nyt jostain syystä ostin seppälän irtopuuterin ja ihan ok sekin on ollut, väri ei ehkä ole minulle se kaikista sopivin.. Tuntuu ainakin, että se ei lopu koskaan 😀 Aurinkopuuteri minulla on maybellinelta ja tämä uusin löytöni on kyllä osoittautunut erinomaiseksi, tästä tulee vakiokalustoa. Sävy taisi olla tässä 002(kuva vääristää hieman väriä, se on todellisuudessa paljon ruskeampi). Poskia korostan vielä lopuksi poskipunalla, joita minulla löytyy käytöstä tällä hetkellä kaksi. Kumpikaan ei jää olemaan, joten en niitä viitsi tässä erikseen esitellä.

P1000211

Jos minulla ei olisi ripsiä, olisi maybellinen lash sensational- ripsiväri ehdoton suosikkini. Olen koittanut vaihtaa sitä toiseen, mutta tämä on ihan ylivoimaisesti paras tällähetkellä markkinoilla oleva tuote. Se tekee ripsistä kaarevat, pitkät ja tuuheat- tämä ei ollut maksettu mainos :D. Kulmiin laitan joko pelkkää kynää, tai jos aikaa on enemmän, niin sitten suosin myös palettia. Tai noh, käytän siis luomiväriä myös tähän tarkoitukseen. Haluaisin kunnon kulmaväripaletin, sillä huolitellut kulmat ovat joka lookin A ja O.

P1000214

Minulla menee aamuisin laittautumiseen noin 15 minuuttia hiuksineen päivineen nyt kun minulla on ripsenpidennykset. Vielä tovi sitten sain helposti kulumaan aikaa puolikin tuntia kun jäin erottelemaan ripsiäni juuri täydellisiksi.

Tässä oli tosiaan minun lempi kosmetiikkatuotteeni arkimeikkiin, seuraavassa postaussarjan osassa kerron miten hoidan ihoani päivittäin.

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Kosmetiikan lempparit osa 1, arkimeikki.”

  1. Tuo ripsari on mullakin ollu ykkönen tämän vuoden alusta lähtien 🙂 Mitä sitä hyvää vaihtamaan.

    P.s Onnea teille tulevasta perheenlisäyksestä, mukava seurailla blogiasi <3

    • Joo tuo on kyllä ihan ehdottomasti paras mitä tiedän 🙂 Kiitos, kivaa kun seurailet <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta