Jos sinua ei olisikaan.

En olisi ikinä voinut uskoa, että jonain päivänä luen facebookista kertomuksia keskoslapsista, hyvinvoivista ja niistä menetetyistä kyyneleet silmissä. En olisi ikinä voinut kuvitella, että aihe liikuttaisi minun elämääni mihinkään suuntaan, sillä eihän se minua kosketa – toivottavasti koskaan.

En ole hankkinut meille vielä ainuttakaan vauvanvaatetta, en lelua, en tavaraa. En halua ostaa mitään valmiiksi ennenkuin tiedän, että on teoriassa mahdollista, että vauva selviää hengissä jos se syntyy. Olen laskelmoinut kaiken niin, että kun tulemme reissusta tammikuussa, ollaan viikolla 24 ja sen jälkeen voin alkaa pikkuhiljaa miettimään, että hankittaisiin ehkä jotain. Minä pelkään niin paljon, pelkään menettäväni jotain, jonkun jota en edes tunne vaikka tunnemme toisemme kokoajan.

En tiedä olenko tulossa hulluksi vai täysin höperöksi kun koen jo nyt olevani tuon pienen ihmeen kanssa tiimi. Mietin usein jos olen ollut tilanteessa, jossa ehkä hieman raskausrajojani on koeteltu, että kyllä me tästä yhdessä selvitään, mietin mielessäni että kyllä se minun ajatukseni kuulee.. Vähän kuin minulla olisi oma mielikuvitusolento matkassa mukana. Toisaalta puhunhan minä kotona kissallekkin, että kait nämä asiat kulkevat vähän käsikädessä.

En olisi ikinä uskonut, että minä olisin se ihminen joka yht’äkkiä pelkää ja panikoi, olen aina ollut se vahva. En olisi ikinä uskonut, että voisin tuntea tällä tavalla.. En ole koskaan ollut mikään lapsi-ihminen. Vieläkään en ole vakuuttunut siitä, että olen mikään vuosituhannen paras äiti, sillä olen varmaan neljäkertaa elämäni aikana pitänyt vauvaa sylissä. Olen täysin vakuuttunut kuitenkin siitä, että meistä kolmesta – minusta Timosta ja sintistä tulee maailman paras tiimi, me pärjäämme kyllä.

Kaiken tämän tunneryöpyn ja yhteenkuuluvuuden jälkeen ajatus siitä, että tämä kaikki vietäisiin yht’äkkiä minulta pois on sydäntäsärkevää. En pidä tätä raskautta millään tavalla itsestäänselvyytenä, enkä sitä, että kaikki tulisi menemään niinkuin oppikirjoissa. Sydämeni särkyisi jos tämä kaikki vietäisiin minulta pois.

En oikein tiedä, että miten sanoisin tämän kuulostamatta todella typerältä, sillä mistäs minä mitään lopulta aiheesta tiedän.. Minä kuitenkin itse pidän keskoslasten vanhempia omanlaisina supersankareina, sillä se on sellainen matka jossa tarvitaan henkisiä supervoimia, päättyi tarina onnellisesti tai ei.  Jos et vielä ole käynyt näitä tarinoita lukemassa, niin kurkkaappa täältä, tänään on maailman keskoslasten päivä.

P1000257

 

emmakaisa

10 vastausta artikkeliin “Jos sinua ei olisikaan.”

  1. Samaistun niiiin paljon sinuun! Valtava pelko pienimmästäkin vaikkapa liitoskivusta että onkohan tämä normaalia vai onkohan sittenkin jotain mitä pitää pelätä? Kaikki kivut ja kolotukset saa minut aina ajattelemaan pahinta, ja välillä ihan havahdun että näinkö pelokas olenkin vaikka aina ennen niin vahva kaikessa olen osannut olla. Eikä tosiaan vieläkään olo ole täysin luottavainen vaikka viikolla 22 olen ja esimerkiksi rakenneultrakin takana. Ehkä se nyt muutaman viikon päästä sitten jo edes vähän helpottaa, kun tietää että jos jotain kävisi ja pieni syntyisi, sillä olisi edes jotain mahiksia jäädä eloon!

    Hurjasti tsemppiä ajatustesi kanssa, luulenpa että kuka tahansa odottaja pähkäilee välillä näitä ja kai se on sitä äidin hoivaa? 🙂

    • Ihanaa kuulla, että muillakin samoja ajatuksia, enkä ole yksinään hysteerinen 😀 Nytkin vatsassa kamala paine mutta koitan pitää ajatukset muualla. Ja voi luoja kaikkia unia joita nämä tuntemukset aiheuttaa… Kaikkea ihanaa ja helpompaa oloa loppuraskauteesi <3

  2. Moikka, mun on ihan pakko kommentoida että elä liikaa ressaa 🙂 vaikuttaa se ressikin siihen vauvelliin. Itse viikolla 29 ja mulla juuri todettiin raskaushepatoosi jo pari viikkoa sitten. Vain 1%odottajista kyseistä ’tautia’ sairastaa ja se pelästytti kyllä, onneksi neuvolantäti kertoi että suomessa on niin hyvä sikiönseuraus sekä odottajien hoito että kannattaa vähän koittaa ottaa rennosti ja ehkä hieman myös nauttia. Tosin tiedän jo nyt eli osaan asennoitua että täällä synnytään 99%todennäköisyydellä aikasemmin kuin alunperin la on. Ei sillä etten ymmärtäisi tilannettasi, koska itse en ole hirveästi ehtinyt nauttimaan, alkupahoinvointi kesti viikolle 21 ja sitten alkoikin jo ennenaikaiset supparit ja liikunta kiellettiin, siltikin meillä on jo lähes kaikki valmiina sillä haluan ajatella positiivisesti ja pysyä hyvillä mielin että pikkupoitsuli saadaan syliin :). Aina voi jotain sattua, mutta se on kuitenkin harvinaista. Kovasti tsemppiä ja jaksamista :)<3

    -Hanna
    http://fitfataitiys.blogspot.fi/

    • Kovasti koitan olla turhia murehtimasta, mulla on käytännössä kokoajan nyt kipuja niin väkisin tietty tässä huolestuu välillä. Uskon, että kaikki menee kuitenkin ihan niinkuin kuuluukin. Oli pakko käydä googlettamassa tuo hepatoosi, empä ole sellaisestakaan vielä kuullut! Toivottavasti tekin pääsette vielä muutaman viikon eteenpäin ja onneksi olette jo sen verran pitkällä, että paketti alkaa olla pian valmis. Itsekin luotan kyllä suomen raskaudenseurantaa melkein 100% ja siihen, että tässä on suojelusenkelit itse kullakin matkassa. Jaksamista ja supervoimia sinnekin<3

  3. Moikka!
    Itse olen syntynyt melkein kaksi kuukautta etuajassa eli reilusti keskosena noin kilon painoisena. Muutama ensimmäistä viikkoa asuin toki keskoskaapissa, mutta muuten olen viettänyt aivan normaalia elämää. Olen lukiossa, pärjään hyvin, käyn salilla ja terveyskin on hyvä. Ainoa, mikä keskosuudessa harmittaa, on hieman huonompi vastustuskyky (/ja esim vatsan herkkyys), mutta tietenkin ne voivat johtua muustakin. Olen aivan normaalinkokoinen tyttö ollut 1-vuotiaasta lähtien. Vanhemmillani on varmasti ollut huolia ja pelkoa, mutta nyt olen elävä esimerkki aivan tavallisesti keskostytöstä. Onnea odotukseen!

    • Kiva kuulla, että kohdallasi on kaikki mennyt hyvin 🙂 Kaikkea hyvää elämääsi tulevaisuudessakin!

  4. Kiitos tästä kirjoituksesta.
    Keskoslasten vanhemmat käyvät läpi rankan vaiheen ja olen kuullut, että vanhemmilla kestää kauemmin selvitä keskosuudesta kuin itse lapsilla.
    Mutta sitä oppii myös itsestä paljon uutta, kun huomaa mihin kaikkeen kuitenkin pystyy ja miten toimii ja millaisia ratkaisuja tekee.
    Lapset todella ovat lahja. Ja vaikka Suomessa on todella hyvä keskosten hoito, en tietenkään toivo kenellekään ennenaikaista vauvaa, itse kun olen sen kokenut.
    Kaikkea hyvää sinulle tähän raskauteen.
    T. Pikku keskosen Äiti

    • Kiitos Annika!

      Saattaisin pitää elämässä monia asioita paljon enemmän itsestäänselvyytenä jos en tietäisi tarinaasi. Toivon kaikkea hyvää ja ihanaa teidän elämäänne<3

  5. Hei. Itse riskiraskauden läpi eläneenä ihmetystä herätti kovasti, että varmistelusta ja pelosta huolimatta olet kuitenkin lähdössä matkalle siten, että palaat sieltä rv 24? Tämä on ensimmäinen raskautesi, joten et voi tietää onko sinulla riskiä ennenaikaiseen synnytykseen. Oletko ajatellut sitä, että jos tilanne etenee ulkomailla, et pääse turvautumaan siihen Suomen hoitoon yms… Vajaa vuosi sitten uutisoitiin tapauksesta, jossa synnytys oli käynnistynyt Turkissa tms. ja vauva oli menehtynyt. Silloin kun kyse on todellakin vain tunneista. En halua pelotella, mutta parempi riskit on tunnistaa. Ja ehkä tämä oma riskiraskausmenneisyys vääntää näkövinkkeliä. Tsemppiä odotukseen!

    • Minun kohdallani on peloistani huolimatta kyse erittäin normaalista ja rauhallisesti edenneestä raskaudesta, jolloin matkustamiselle ei ole mitään estettä. Lääkäriltä olen saanut myös saman siunauksen tälle asialle. Vakuutan toki pikkuisenkin, jotta jos jotain tapahtuu voimme turvautua kaikista laadukkaimpaan saatavilla olevaan hoitoon.
      Jos jään kotiin neljän seinän sisälle kärsii lapsi siitä vielä enemmän, sillä olen niin allapäin pimeyden takia.
      Jos alkaisin punnitsemaan kaikki olemassa olevat riskit, en kohta uskaltaisi liikkua ulkona. Uskon, että riskiraskauden kokeneena sitä on varmasti herkempi kaikelle, mutta nyt olen itse ainakin hyvin innoissani tulevasta matkasta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta