Häät paratiisissa

OP4A4910

Emme olisi varmasti koskaan tulleet tänne Antigualle, ellei rakas siskoni olisi ilmoittanut tulevan sulhonsa kanssa viime keväänä menevänsä naimisiin tällä pienellä saarella 19.12.2015. En ollut itseasiassa koskaan edes kuullut kyseisestä saaresta ennenkuin he kertoivat. Fannin miehen Janin vanhemmat asuvat siis tällä yhdellä Karibian saarista ja erinäisistä yhteensattumista johtuen meidän oli helpoin tulla kaikkien tänne.

Vieraita häissä oli suurinpiirtein 30 ja minusta se oli todella kohtuullinen määrä siihennähden, että olemme kuitenkin koko porukka Euroopan rajojen sisäpuolelta. Häät järjestettiin ihanalla rannalla nimeltään Denni’s beach ja koko maisema oli kuin suoraan pinterest- kuvista. En voinut uskoa silmiäni kun näin vihkipaikan.

Vihkimisen suoritti parin ystävä- Janin bestman, joka suoriutui monikielisten häiden isännöinnistä loistavasti. Kaikenkaikkiaanhan häitä juhlittiin neljällä eri kielellä. Itkin silmät päästäni kun isä saattoi siskoa alttarille ja onnenkyyneleet kohosivat silmiin useampaankin otteeseen illan aikana. Juhla oli ihan parin näköinen – eli kuvankaunis, hauska ja ilontäyteinen. Onneksi saimme olla osa tätä päivää.

Fannin luottokuvaajan ja ystävän Viivin kuvat kertokoot enemmän, linkistä pääsee ihailemaan muitakin Viivin ottamia upeita kuvia!

OP4A4368OP4A4452OP4A4586OP4A4517OP4A5004OP4A5092

Täällä vihdoin sade taukosi hetkeksi, minä taidan siirtyä aurinkoon! Rauhallista joulupäivää sinne<3

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta