Koti-ikävä

Minun vanhemmat lähtevät tänään kotimatkalle ja olemme olleet nyt kymmenen päivää reissussa. Aika loppujenlopuksi on mennyt todella nopeasti, mutta nyt alkaa olla sellainen olo, että voisimme oikeastaan tulla täältä myöskin pikkuhiljaa kotiin.

_MG_2690

Aika on täällä aika pitkää kun heräilemme aamulla jo kuuden maissa uuteen päivään. Kauheasti täällä ei ole mitään tekemistä ja nytkin aamuinen kävely kaupalle aiheutti sen verran supistuksia, että loppupäivänä ei tarvitse paljoa liikuskella. Olemme tehneet Timon kanssa seuraavalle viidelle päivälle suunnitelman mitä halutaan vielä tehdä ja nähdä, niin aika kuluu rattoisasti!

_MG_2696

Olen miettinyt, että mikä tämän pienen koti-ikävän oikein aiheuttaa? Luulen, että suurin syy on se, että en oikein voi ottaa rennosti tämän vatsan takia. Kokoajan on pieni huoli, että kaikki menee hyvin ja päästään turvallisesti ilman mitään viidakkokuumetta, yhtenä kappaleena kotiin. Ennen olisin kärsinyt vain itse kaikista mahdollisista reissussa ilmenevistä asioista, mutta nyt minun hyvinvointini on kakkossijalla ja samalla kuitenkin niin tärkeä osa pojan hyvinvointia.

Koitan kuitenkin ottaa kaiken irti tästä loppulomasta ja voin kyllä sanoa, että todella on levätty! Toivottavasti siellä on myös pystytty rentoutumaan joulun vapaapäivinä.

_MG_2692

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Koti-ikävä”

  1. Se on tämä nykyajan ongelma, kun mikään ei riitä eikä kelpaa. Harmittaa välillä lukea näitä siun postauksia, kun aina tuntuu, että valitat kaikesta. Joko liikkumattomuudesta tai liikunnasta, syömisistä tai syömättä jättämisistä, vauvamahasta tai siitä kun maha ei kasva. Mikään ei vaan riitä.

    • Tietääkseni en ole valittanut mahani kasvusta kertaakaaan, mutta kyllä aiheesta vitsillä olen moneen otteeseen sanonut, tämä kasvu on oikein toivottua ja ihanaa 🙂 Tosiaan olen monesti sanonut kuinka ristiriitaisten ajatusten kanssa elän ja haluan jakaa niitä täällä myös niiden kanssa, jotka niiden kanssa ponnistelevat. Naisena kun ei ole aina niin helppoa! Nytkään kyse ei ole siitä ettenkö viihtyisi täällä tai että tämä ei riittäisi, minusta on ihan ok, että myös sinne kotiin ikävöi välillä, tietää ainakin, että siellä viihtyy hyvin! Mukavaa alkavaa vuotta sinulle, toivottavasti blogini ei aiheuta sinulle liikaa harmia tulevaisuudessa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta