Onkohan minusta tullut vanha vai vihdoinko kasvan aikuiseksi?

Muistatteko sen ajan kun kotona ei ollut kivaa ja aina oli pakko lähteä johonkin kotoa? Niin minäkin.

En ole edelleenkään sellainen ihminen, että voisin sulkeutua ulkomaailmalta kodin seinien sisälle päiviksi vain ollakseni yksinään, pidän ihmisten seurasta. Olen huomannut kuitenkin viihtyväni kotona nykyään pelottavan hyvin ja nämä päivät kun olen ollut vailla mitää ohjelmaa sohvan nurkassa ihmettelemässä elämää ovatkin olleet yllättävän inhimillisiä.

_MG_2895 _MG_2890

Rakas vatsa-asukki toki käyttää energiaani sen verran, että esim. eilinen päivä oli ihan äärettömän rankka kun jouduin jo aamusta lähtemään sokerirasitukseen. Rasituksen jälkeen istuin muutaman tunnin ystävän sohvannurkassa, mutta ilmeisesti sekin voidaan nykyään laskea ”tekemiseksi joka väsyttää”. Olin illalla ihan puhki ja mietin siinä unen rajamailla, että enhän minä selviä enää töissä jos olen jo näin poikki pelkästä sosiaalisesta kanssakäymisestä:D Ehkä sillä aamuisella rasituksella oli kuitenkin suurin osuus asiassa.

On ihanaa huomata, miten koti on nyt sellainen, että en kokoajan mieti jotain korjausideaa johonkin vaan pikkuhiljaa kaikki asettuu omille paikoilleen ja nyt vaan mietin kuinka sisustan pojan huonetta. On ihanaa laitella sitä hiljalleen ja valmistautua tulevaan kevääseen. Oikeasti en ole ennen ollut yhtään koti-ihminen, joten siksi tämä on minusta itsestänikin todella huvittavaa:D

Ihanaa on myös se, että odotetaan parasta aikaa vieraita, eikä ihan ketätahansa ihmisiä vaan ystävääni Mirvaa ja hänen perhettään. Minulle merkitseen ihan älyttömästi se, että meidän ystävät jaksaa nähdä vaivaa ja tulla edes joskus harvoin meitä moikkaamaan tänne Tampereelle ja onhan se kiva aina saada ystäviä muutenkin kylään! Käykääs muuten kurkkaamassa Mirvan blogi joka kannattaa ehdottomasti lisätä lukulistalle 🙂

Nyt menen tekemään jotain todella extremeä, katsotaan mitä tästä minun kokeilustani tulee.. (lue: purkkicroisantteja) Ihanaa lauantaita nuput<3

_MG_2889 _MG_2893

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta