Kurkistus pikkumiehen huoneeseen

lastenhuone7

*postaus sisältää kaupallisia linkkejä

Lauantaina saimme vihdoin ja viimein valmiiksi pojan huoneen. Toistaiseksihan huone on käytössä lähinnä hoitohuoneena, mutta aikomus on hyvä, että heti kun pojan yö-unet vain alkavat olla inhimillisiä, niin hän muuttaisi huoneeseensa nukkumaan. Aika näyttää, että miten meidän käy, mutta kaikkea saa suunnitella.

Tiedän, että minusta ei ole perhepeti- ihmiseksi. Se, että pinnasänky tulee sängyn viereen siksi aikaa kun poika syö vielä tieheään on väliaikainen ratkaisu. Toistaiseksi pinnis viettää aikaa vielä lastenhuoneessa, sillä ahdasta meillä makuuhuoneessa vielä tulee kun sänky sinne siirretään.

Halusin huoneesta aluksi harmaa- keltaisen, mutta koska täydellistä väreihin sopivaa mattoa ei löytynyt, vaihtui teemaa vähän kuin vahingossa tähän harlekiini- kuviotuun, hyvin hillittyyn harmaa- sini- turkoosiin. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, sillä olin aluksi hieman skeptinen, että osaisin sisustaa lastenhuonetta kauniiksi. Muutamaa juttua vielä huoneeseen haluisin, kuten sisustusvaloja (niitä ihania palloja) ja ihan ehdottoman tärkeänä hankintana pimennysverhoa, sillä nyt tuo on ainoa huone, missä ei ole edes sälekaihtimia.

lastenhuone

Pinnasänky: ikea/ Reunapehmuste: lekmer.fi/ Vauvan mobile: ellos.fi*

lastenhuone3lastenhuone1

Lastenhuone4

Viirinauha: ellos.fi* /  Lamppu ja lipasto: ikea / Säilytyspurkit: Jox/lekmer.fi (matto myöskin samalta merkiltä, ei näy kuvissa)

Olen ihan rakastunut muutamaan merkkiin, yksi niistä on tämä ihania harlekiinikuvioita ja muitakin superkauniita kuoseja käyttävä NG baby* ja toinen on Elodie details*,  kolmantena aivan supersöpö JOX. Voisin shoppailla näiltä molemmilta merkeiltä varmaan kaiken. Onneksi nyt on hankinnat hankittu ja kaikki mitä tulee tästä eteenpäin huoneeseen on vaan bonusta!

Ainiin, vinkkinä vaan, että ellokselta* saa 30% alennusta 30.6 asti koodilla 335403

emmakaisa

14 vastausta artikkeliin “Kurkistus pikkumiehen huoneeseen”

  1. Olen kyllä kateellinen miten moni seuraamani mammabogi valmistautuu jo tulevaan noin hyvin, miten saatte itseänne niskasta kiinni!
    Täällä pyörähti 40. viikko käyntiin ja mietin juuri että pitäisikö se pinnasänky nyt pedata ja laitella ihan oikeesti nukkumiskuntoon ja sitten tajusin että eihän mulla ole edes noita ihania reunapehmusteita saati mobileja! Vaipanvaihtonurkkausta jonkun lipaston päälle suunnittelin jo ajat sitten (plus että vähän jotain vauvasisustusta!!) mutta nekin on jäänyt vaiheeseen ja varastohuoneena toimineessa huoneessa on kyllä se lipasto mutta sekin täynnä ihan muuta kuin vauvvahömppää. Sairaalakassia olen sentään miettinyt sen verran että pikkunyytille on yksi vaatekerrasto selvillä 😀

    oikeasti siis alkaa iskeä paniikki juuri näitä lukiessa mutta ehkä siksi luenkin että saisin tosiaan hoputettua itseäni, lähtöhän kun voi olla tosiaan millon vain ja täällä vain ihastelen kun yksi toisensa jälkeen niin nätisti sisustaa <3

    • No eipä se vauva sitä sisustusta katsele 😀 Mä olen niin tarkka kaikesta visuaalisuudesta, että oli pakko tehdä huoneelle jotain. Kyllä kaiken tarpeellisen ja tarpeettomankin ehdit vielä hankkimaan vauvan synnyttyäkin 🙂
      Itse oon vaan niin helpottunut, että mitään ei tarvi enää tehdä!
      Btw. Sairaalakassia kohtaan en ole uhrannut ajatustakaan 😀

      Jänniä päiviä sinne<3

  2. Ihanan harmoninen värimaailma! Itsekin sain pojan joulukuun lopulla, joten nää vauvajutut kiinnostaa ehdottomasti. Omia must have juttuja oli light box valaisin, tellkiddon toys paperipussi, legon mintun värinen säilytyslaatikko, kids conceptin 3 mintun väristä pahvista säilytysboxia ja pop up kemujen turkoosi tupsuviiri. Meillä värimaailma koostuu mustavalkosista verhoista ja matosta ja lisävärinä minttua/vaaleaa turkoosia. Tsemppiä loppuraskauteen!

    • Voi kiitos, kyllä mä olen joo itsekin tyytyväinen. Haluisin kovasti tuon light boxin itsekin, mutta pakko nyt vähän pihistää edes jossain…Noita lego rasioita katselin myös, mutta ne ei jotenkin nyt olisi sopineet yhtäään tuonne huoneeseen, mutta varmaan sitten kun poika alkaa leikkiä enemmän hankitaan jotain käteviä säilytysratkaisuja. Kävin tilaamassa itsellekkin tuon Toys- kassin, kiitos vinkistä, noilla on ihania juttuja ja jollyroomissa oli tosi edullisestikkin kaikki 🙂 Ihanaa vauva-arkea sinne!

  3. Kantsii edes miettiä sairaalakassin sisältö, jotta edes hyvin suunniteltu vois sit tarpeen vaatiessa olla puoliksi tehty 🙂
    Siinä vaiheessa, jos synnytys alkaakin vauhdikkaasti niin enemmin kellottelet supistuksia (sairaalassa kysytään kuinka usein supistuksia tulee) ja keskityt omaan fiilikseen kuin pystyt pitämään ajatuksesi kasassa ja pakata mukaan järkevää tavaraa.
    Hitto jos neuvolakortti, laturi tai kamera unohtuukin kotiin. Sit ottaa päähän 😀
    Ihana huone! Tsemppiä!

    • Olen mä sen verran miettinyt, että pitää mitä vaatetta pojalle kotiinlähtöä varten ym.(että on jotain järkevää mitä laittaa päälle). Mutta jos oikeasti noin kiire tulee, niin luotan kyllä rakkaan mieheni kykyyn pakata ja tuoda sitten perästä mukana – ainakin ne mitä jää uupumaan (se on niin monta kertaa pakannut mulle treenivaatteetkin just oikein :D). Pakko jättää jotain vielä vähän lähemmäs loppua mitä suunnitella 😉 Sit jos asuttais kauempana sairaalasta, niin asia olisi ihan eri, täältä hakee niin helposti kaiken mitä unohtuu!

  4. Mun on pakko kommentoida tuohon nukkumis asiaan kun alko naurattaan niin paljon kun aloin miettiin omia ajatuksia ennenkun vauva sitten saapui tähän maailmaan. Mä en ollut ikinä ymmärtänyt perhepetiä ja mun mielestä se oli tosi outoa, ajatuksena oli että alusta asti pinnasängyssä ja about sitten puolivuotiaana omaan huoneeseen. En ollut ees ajatellut että se ei onnistuisi noin…

    No.. Synnärillä nukuin tyttö vieressä koska ihokontakti on niin tärkee aluksi että maito nousee/imetys lähtee käyntiin onnistuneena. Kotona tyttö ei suostunutkaan nukkumaan misssään muualla kun vieressä, vaikka kuinka yritettiin pinnasänkyä ym. Nukahti aina mun viereen ja jos nousin pois niin heräsi huutamaan, eli nukuin yksin tytön vieressä ekat 3kkta mennen aina samaan aikaan nukkumaan kun hän. Mutta siis meidän tytär nukku päiväunetkin mun sylissä ekat kuukaudet koska ei suostunut nukkumaan muualla, huh!

    Nyt tyttö 7kkta nukkuu alku yön pinnasängyssä (meidän sängyn vieressä) ja ekan syötön jälkeen jää meidän viereen nukkumaan koska nukahdan aina kesken imetyksen enkä kerkeä siis nostamaan takaisin pinnasänkyyn.

    Tää on nyt mulle ihan ok, oon tullu siihen tulokseen että kunhan kaikki nukkuu suhtkoht hyvin niin mennään nyt vielä sieltä missä aita matalin. 😀 Varmaan joskus manaan tätä kun yritetään opettaa omaan huoneeseen nukkumaan mutta toisaalta empä mä tiedä yhtään aikuista ihmistä joka nukkuis vanhempiensa välissä. 😉

    Pointtina oli siis kertoa että hitto ois pitänyt olla hiljaa kaikista vauva-asioista (meille tullaan tekemään näin ja niin) koska yhtään ei voinut kuitenkaan tietää minkälaisella temperamentilla varustettu tyyppi sieltä putkahtaa maailmaan. Kyllä oon joutunu monessa asiassa nieleen aikasemmat paasaukseni 😀

    Tsemppiä loppuraskauteen ja nukutte yönne niin tietenkin mikä on teidän perheelle paras ratkaisu, niinhän kaikki tekee! 🙂

    • Kiitos kommentistasi 🙂 Mä olen kyllä sanonut moneen otteeseen, että helppohan mun on nyt huudella, että arki sen sitten näyttää, kuinka meidän lopulta käy. Olen niin herkkäuninen, että toivon hartaasti unien onnistuvan omassa sängyssä, herään nimittäin joka kerta kun kissakin tulee viereen:D Jos vauva olisi vieressä, tuskin nukkuisin ollenkaan – mutta sittenhän sen näkee, kun arki alkaa!

  5. Semmoinen ajatus kun meilläkään ei oikein mahdu pinnasänky makuuhuoneeseen, että ostakaa aluksi vaan bassinet (en tiedä mikä se on suomeksi 😳), jossa vauva mahtuu sen puolisen vuotta nukkumaan. Me on ostettu nyt vaan sellanen ja tarkoitus tosiaan ois että puolen vuoden iässä pinnasänkyyn ja toiseen huoneeseen. Mutta joo, niin kuin ylläoleva kommentti kertoo niin ei voi tietää etukäteen miten käy 🙂 Mutta tosiaan me ratkaistiin tää ahtausongelma nyt puoleks vuodeks sillä bassinetilla, katotaan sitten uudelleen tilannetta.

    • Hitto kun ostettiin jo pinnis, niin ei kyllä raaski enää sijoittaa 😀 Kyllä me mittailtiin, että pitäisi ihan mahtua tuon pinnasängynkin. Tuohan olisi kyllä ollut todellä kätevä (googlasin), kehto olisi varmaan oikea sana suomeksi. Noi on tosi nättejä kyllä. Se stokken pinnishän periaatteessa olisi mennyt noin pienestä tsosi pitkään, mutta 700€ on kyllä vähän liikaa 😮

    • Joo Stokkea mäkin ensin aioin, mutta en sitten viitsinyt 🙂 Google haulla tulee näköjään hirveä läjä kaikkia röyhelöisiä versioita, en siis sellaista hommannut vaan ihan sellasen modernin 😀 halusin että siinä on pyörät alla niin vauvan voi sitten helposti työntää siinä olohuoneeseen yms (tää asunto kun onkin niin valtava että tarvii hirveesti siirrellä :D)

    • Suomessa saa itseasiassa vuokrattua sellaisia ”pikkuhäkkisänkyjä”, mutta ei nyt jaksettu ruveta enää säätämään 😀 Joo osasin suodattaa nuo röyhelöt pois, mutta sain kiinni ajatuksesta 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta