Algotherm tuotteet testissä, pelastaja rasvoittuvalle iholle on löytynyt!

*postaus tehty yhteistyössä Esthetique Tampere:en kanssa

estetque2

Sain tuossa taannoin kynsiäni huollattaessa Annalta kokeiluun kasan erilaisia voiteita. Olen maailman huonoin hoitamaan ihoani muuten kuin rasvaamalla sen aamuin – illoin ja silloinkin laitan kasvoihini sitä voidetta, mitä sattuu olemaan jäljellä.

Sain siis testiin tällaisen Algotherm- sarjan kasvojen ihonhoitotuotteita. Algotherm on ranskalainen ylellinen ihonhoito sarja, jonka tuotteet on tehty merilevästä. Tuotteet ovat hyvin miedon tuoksuisia ja ainakin minun iholleni kaikki (jopa ne ryppyvoiteet) sopivat erinomaisesti. Pääsin testaamaan erilaisia eri ihotyypeille soveltuvia tuotteita, joista ihan selkeästi löysin parikin, joita voisin jatkossakin käyttää päivittäin.

Olen suuri primerien ystävä ja mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin rasvoittuva iho, johon joutuu lisäämään puuteria pitkin päivää. Algothermin purifying mattifying fluid primerin pohjalla piti kyllä koko päivän meikin täydellisesti paikallaan – niin täydellisesti, että paluu normaaliin päivävoiteeseen tuntui hieman kököltä. Tämä tuote toimisi varmaan ilman primeriakin tasoittamassa ihoa, ainakin pidemmällä käytöllä.

estetique4estetique3

Toinen tuote, jota jäin kaipaamaan on smoothing, clarifying seerum, jota tykkäsin käyttää iltaisin ennen yövoidetta. Tämä seerumi sai ihoni todella tasaiseksi jo lyhyessäkin ajassa ja oikeasti katselin tuossa muokkaamatonta kuvaani ihmetellen ihon tasaisuutta. Kyllä näillä tuotteilla on oikeastikin väliä. Olen vaan niin älyttömän pihi, mitä tulee ihonhoitoon – vaikka sitä ei ehkä uskoisi.  Tämä tuotesarja on onneksi niin kohtuuhintainen, että saatampa jopa kotiuttaa ainakin tuon mattavoiteen itselleni, sillä kaipaan sitä jo nyt!

Tässä täysin muokkaamaton kuva (toki kuvassa meikkiä), että on minun ihoni huonomminkin voinut.

iho

Algotherm tuotteet on myynnissä tällähetkellä vain Tampereen Esthetigue- liikkeessä ja Hoitolasi.fi – nettikaupassa, siellä myös laajempi valikoima ja tarkempi kuvaus tuotteista. Minulla oli kokeilussa useampaakin eri kosteuttavaa tuotetta, mutta erityisesti näistä postauksessa mainituista tuotteista tykkäsin ja voin niitä lämpimästi suositella 🙂

Käyhän lukemassa myös postaus jalkojeni muodonmuutoksesta täältä.

 

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta