Kolmen viikon tunnemyrsky.

_MG_4052

Tähän reilun kolmen viikon hullunmyllyyn on sisällytetty varmaan kaikki maailman tunteet. Olen rakastanut niin paljon, että olen lähes pakahtunut, toisaalta olen välillä ollut niin epätoivoinen, että olisi tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin. Tämä äitiysjuttuhan on ihan hullujen hommaa!

Mitään päivää et ennalta tiedä, että mitä tuleman pitää. Keskiviikkona sanoin, että pikkuinen on maailman helpoin – ei hän ole vielä itkenytkään kunnolla. Siitä hetkestä hän sitten itki melkein kolme päivää yhtämittaa ollen rinnalla jatkuvasti. Nyt olemme pidättäneet henkeä jokaisella nukutuskerralla, että nukahtaako hän vai ei ja iloinneet jokaisista unista kun saamme hetken hengähtää. Niin vaan sitä pitää osata nauttia jokaisesta helposta päivästä, jotta sitten ne itkuiset päivät jaksaa. _MG_4054

Uskomattomia määriä sitä ihminen voi valvoa ja jokaiset öiset hetket kun tuo pieni on päättänytkin herätä uuteen päivään ja olen hänet lopulta vatsani päälle sohvalla nukuttanut, ovat olleet sen valvomisen arvoisia. Sitä jaksaa ihmetellä päivästä toiseen, että tehtiinkö me todellakin tuo. Olen Timolle toistellut useasti, sitä miten siistiä se on, että juuri me ollaan tuon nyytin ”ihmiset”. Poika luottaa meihin ja rakastaa meitä varmasti vähintäänkin yhtä paljon, kuin me häntä, vaikka me ei toisiamme aina ihan ymmärretäkkään.

On ihan mahtavaa nähdä, että poika kehittyy aivan älytöntä tahtia ja jo nyt näkee, että hänellä on kiire päästä katselemaan ympärilleen ja liikkumaan, sillä menossa pitäisi olla jo nyt. Nuo pienet silmät tapittavat tiukasti silmiin kun hänet asettaa rinnan päälle vatsalleen ja pää nousee herkästi ylöspäin.

Muistan kuinka siskoni appiukko sanoi, että kun pariskunnalle syntyy ensimmäinen vauva, niin sitä haluaisi esitellä koko maailmalle, että katsokaa me tehtiin tämä! Niinhän se on, olen ihan älyttömän ylpeä meistä perheenä ja itsestäni äitinä. Olen ylpeä siitä, että meidän tiimi on pärjännyt näinkin hyvin. Minusta ihan jokaisen äidin pitäisi olla ylpeä itsestään ja perheestään, koska niinkuin sanoin – tämä äitiys on kyllä ihan hullujen hommaa!

Ihanaa äitienpäivää jokaiselle äidille<3

äiti

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta