Älä ikinä sano en ikinä…

*postauksessa mainoslinkki

Niin pääsi käymään, että tämä mama osti tänään itselleen Fitfarmin fit mama- valmennuksen ja aloittaa huomisesta tiukan kuuden viikon (okei, viiden ja puolen viikon) valmennuksen kohti vanhoja elämäntapoja. Valmennus kestäisi juhannuksen jälkeiseen maanantaihin, mutta meinaan kyllä viettää huolettoman juhannuksen ja päättää valmennuksen siihen.

Tarkoituksenani ei ole vetää mitään pikadiettiä ja loppukesää läskiksi, vaan saada vähän inspiraatiota taas vanhoihin elämäntapoihin. Tuntuu, että syömiseni on tällä hetkellä niin säännöllisen epäsäännöllistä ja syön kerran päivässä jotain ruokaa muistuttavaa, että oikeasti on ihan hyvä syödä hetki ohjeiden mukaan – riittävästi. Vaikka olen pitänyt näitä fitfarmin juttuja ihan massatuotantona, niin annan tälle nyt kuitenkin mahdollisuuden ja lähden avoimin mielin kokeilemaan.

Ihanaahan se olisi jos tämä kroppa tästä vähän kiinteytyisi, mutta suurin juttu olisi nyt vanhan ruokailurytmin saaminen taas osaksi arkea, koska tällä tavalla olen pian sellaisella säästöliekillä, että siitä ei hyödy kukaan. Nyt kun olen sanonut tämän ääneen, niin minun on pakko tätä ruokavaliota ja treenejä myöskin noudattaa 😀

Pääsette siis seurailemaan nyt tätä kuuden viikon rupeamaa ja olisi kiva jos siellä ruudun silläpuolen joku on mukana tässä valmennuksessa kuulla myös kommentteja matkan varrella!

Huomenna postailen aloitusmittoja ja tämän hetkistä kropan tilannetta, on sitten jotain mihin verrata tuloksia.. Kaikkeen sitä ryhtyy kun tarpeeksi on aikaa :D!

adidas

Hankin itselleni muuten vähän uusia treenivaatteita inspiraatioksi. Mm. nämä treenikengät ja paljon muita urheilujalkineita nyt ellokselta koodilla 335462 -20% , alennus koskee normaalihintaisia treenikenkiä. Alennus on voimassa 22.5.2016 asti!

emmakaisa

14 vastausta artikkeliin “Älä ikinä sano en ikinä…”

  1. Moikka!
    Ou jesh, jään erittäin suurella mielenkiinnolla seuraamaan projektiasi! 🙂 Itse elän vasta alkuraskaudessa, mutta silti luen nyt jo mielenkiinnolla kaikkea liikunnan pariin palaamisesta- ja terveellisen ruokavalion noudattamisesta vauva-arjen keskellä.
    Kiitos blogistasi, olen seurannut kirjoituksiasi jo pitkään <3

    • Voi kiitos kivasta kommentista ja tsemppiä loppuraskauteen <3

    • Mielenkiinnolla tätä itsekkin seuraan.. Ei ole ihan samanlaista tämä kunnon kohotus kuin ennen raskautta 😀

  2. Moi, mullakin oli olevinaan kamala kiire päästä takasin kuntoon aina vauvan syntymän jälkee, varsinkin kuopuksen. Nyt kun ajattelee taaksepäin, niin tuntuu niin typerältä, että tuhlasin aikaa ja energiaa koko painon ja kropan tarkkailuun silloin kun lapset oli ihan vauva-ikäisiä. Eivät vieläkään kovin isoja, 4- ja 6-vuotiaita, mutta sen verran isoja että kaverit ja pihaleikit menee äitin ohi jo arki-iltaisin. Nyt on sitten aikaa laihduttaa ja panostaa itseensä enemmän. Jos olisin uudelleen samassa tilanteessa, niin miettisin vielä, mihin sen energian käytän 🙂

    • Moi, eipä tämä vaikuta meidän elämään kuin lisääntyneenä ruokana ja 17 min treeninä muutaman kerran viikossa, joten aika lailla arki jatkuu niinkuin ennenkin. Tosin päivinä niinkuin tänään ei juurikaan ehtinyt ajatella mitään, syömisestä puhumattakaan.. Niinkuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, minä tarvin liikuntaa ja itsestä huolehtimista arkeeni, jotta jaksan vauvan kanssa 🙂

    • Kyllä mäkin tarvin liikuntaa ja aikaa itelleni, mut onneks sitä liikuntaa voi harrastaa ilman laihduttamista, ilman diettejä ja sen kummempia tavoitteita. Ihan vaan liikuntaa liikuntana, osana arkea ja normaalia elämää☺

      Ite ajattelen et nykyään ku prioriteetit on muuttuneet ja ikä ja elämänkokemus tuonut itsevarmuutta, niin ite haluan käyttää aikaa ja energiaa elämiseen, en dietillä olemiseen ja kaikkeen vahtaamiseen. Ei sillä oo enää väliä mulle onko rasva% 20 vai 25. 🙂

      mut tsemppiä sulle sun projektiin!

  3. Täällä bingo! Aloitin valmennuksen maanantaina ja näen unissanikin jo niitä pallukoita. Nostan hattua jokaiselle äidille, joka edes lähtee mukaan valmennukseen. Vaikka se onkin pienten vauvojen äideille suunniteltu, se vie paljon aikaa ja energiaa ainakin nyt alussa. Olen kokenut, että se vaatii (ja vie 😄) myös aivokapasiteettia, mikä itselle on ollut haastavin juttu vauva-arjen keskellä. Pää pehmeni jo raskausaikana ihan höttöhattaraksi. Mulla myös sama suunnitelma katkaista valmennus juhannuksena. Kauheesti tsemppiä tähänkin! ☺️

    • Lisään vielä, että oon kans aina pitänyt tällaisia valmennuksia täysin huttuna (ja laiskoille tarkoitettuna). Mutta sit ajattelin, että tarvitsen jonkinlaisen ulkopuolisen motivaattorin ilman, että täytyy (vielä) lähteä kodin ulkopuolelle.

    • Joo siis mä en ole kyllä ehtinyt vielä miettiä liiemmin koko valmennusta, oksensin toissayön kokonaan joten eilinen meni vähän puhallellessa. Tänään koitin aloittaa aamun ohjeiden mukaan, mutta heitin sitten puuron lattialle ja päädyin vetämään skyrrin rahkajuomaa 😀 Saa nähdä miten tässä käy.Zemppiä sinnekin 🙂

    • Onneks dieetin voi tehdä myöhemmin, jos nyt on huono hetki, jos saa tallennettua kirjalliset ohjeet koneelle. 👍 Sullakin niin pieni vauva, että jo parin-kolmen kk päästä vois olla rauhallisempaa vauva-arjessa ja ehtis tehdä. Aurinkoista viikonloppua!

    • Joo en mä tästä jaksa mitään stressiä ottaa… Mutta kiva se on kun on jotain osviittaa tekemiselle ja syömiselle. Ensiviikolla ehkä taas uusi yritys 🙂

    • Huuuh, nyt vasta luin ajatuksella tuon oksentelun. Tosi ikävää. 😰 Näitä postauksia on varmaan mielenkiintoista lukea jälkeenpäin ja todeta, mistä kaikesta sitä on vauva-aikana selvinnytkään.

    • Onhan tää blogi omalla tavallaan kuin päiväkirja, nytkin jo hauska lukea vanhoja postauksia, harmi kun poistin bloggerin blogin aikanaan, olisi niin kiva lukea niitä parin vuoden takaisia juttuja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta