Meidän arki part 2.

Loppuviikko meni meillä niin reisille kuin nyt aurinkoinen viikonloppu voi vain mennä… Vai menikö sittenkään?

Meillä jylläsi keskiviikosta eteenpäin oksennustauti, joka veti ensin minut ja sitten Timon sängyn pohjalle. Timolla vielä oli toki se valitettava juttu matkassa, että hän on mies. Nyt onneksi kaikki jo ohi ja ollaan koko perhe terveitä. Pikku E säästyi onneksi taudilta ja koitin imettää häntä tehostetusti koko viikonlopun, että hän välttyisi taudilta.

Edelliseen arki postaukseen viitaten, olen ehkä nyt löytänyt imetyksen suhteen jonkinasteisen rauhan. Meillä on homma ruvennut toimimaan pullon ja tissin kanssa, sekä olen alkanut handlaamaan tämän minun maidontuloni niin, että mitään suuria maitokaaoksia ei ole enää tullut. Ehkä tämä tästä. Uskon, että yksi syy asioiden helpottumiseen on se, että päivä päivältä tunnen poikaamme paremmin ja opin tietämään hänen sielunliikkeistään sen mitä hän milloinkin on vailla ja miten hänen kanssaan imetys kannattaa milloinkin hoitaa.

_MG_4143

Olen paljon miettinyt sitä, miten suhtaudumme vanhemmuuteen. Oletusarvona tuntuu olevan se, että vauvan tulee olla helppo ja nukkua paljon, syödä ja olla tyytyväinen. Meidän vauva vaatii hieman enemmän, eikä voi puhua oikeastaan vaatimisesta, hän on vauva ja tarvii vanhempiaan ihan kaikkeen. Se ei ole mitään yliherkkyyttä, mihin nykyään paljon turvataan. Tuntuu, että kaikkeen tarvitsee diagnoosin, ehkä asioita on helpompi käsitellä sen kautta, etenkin kun tempperamenttisen vauvan kanssa voi välillä olla vähän väsynyt.

Toki on vauvoja, joilla on paljon allergioita ja on asioita mitkä vauvan vatsaa ärsyttävät, mutta ainakaan tällä hetkellä en usko, että meidän vauvan itkuisuudessa olisi ollut kyse mistään muusta kuin kehittymättömästä suolistosta ja tempperamentista. (Välihuomiona suosittelen kaikille probiootteja, ne ovat muuttaneet meidän elämämme.) Pikkuinen viihtyy nyt jo hetkittäin paikallaan tyytyväisenä, mutta kyllä hän kaipaa jatkuvaa viihdyttämistä ja seuranpitoa. Sitten kun mietin asiaa enemmän.. Sellainenhan minäkin olen, en viihdy pitkiä aikoja tekemättä mitään. Miksi vaadin vauvaltani, että hänen pitäisi nauttia tyhjän tuijottamisesta, yksin ja hiljaa? Hän on minun, maailman sosiaalisimman ihmisen vauva.. Ei meidän perheeseen synny erakoita.

Meillä on varmasti edessä vielä vaikka minkälaisia koettelemuksia ja aikoja, mutta koen, että olemme selvinneet yhdestä etapista vanhempina ja jospa nyt voisimme ruveta nauttimaan pikku E:n välillä vilahtavista hymyistä ja kiljahduksista, eikä kaikkia päiviämme varjostaisi väsymys jatkuvaan itkuun. Loppujen lopuksi tämä vauva-aikakin on paljon sellaista, kuin mitä siitä itse tekee. En todellakaan usko, että tämä on tästä lähtienkään mitään maailman helpointa, mutta toisaalta olen nyt pienen vauvan vanhempi – mitä oikein odotin?

_MG_4161

 

emmakaisa

14 vastausta artikkeliin “Meidän arki part 2.”

  1. Hei! Tuli mieleen, miten pienen vauvan ”viihdyttämiseen” riittävät erilaiset äänet? Vatsassa kun vauva on tottunut erilaisiin ääniin. Oletko huomannut, että jotkin äänet rauhoittaisivat?

    • Ei hän oikein äänistä välitä, ollaan kokeiltu 😀 Ehkä äidin ääni rauhoittaa vähän!

  2. Tsemppiä kovasti teille! Tiedän kokemuksesta miten väsynyt välillä on kun vauva itkee paljon ja oma uni jää liian vähiin. Meillä tätä kesti ekat 2kk, sitten helpotti jo paljon. Disflatylistä löytyi hyvä apu, cuplaton ei helpottanut vauvan masuvaivoja yhtään. Uskon myös että meillä vauvan vahva temperamentti oli myös osa syy siihen että vauva oli alkuun niin vaativa. Nyt puolivuotiaana osaa edelleenkin vaatia kovaäänisesti jos joku ei miellytä tai on jotakin vailla, mutta muuten on tyytyväinen ja iloinen poika 🙂 hyvää kesää teille!

    • Mä tykkään, että nuo kuplatonit ovat toimineet, mutta mikä sopii kellekin! Uskon, että meilläkin kyllä tuo tempperamentti pysyy, mutta kyllä tämä tästä helpottaa päivä päivältä 🙂 Zemppiä sinnekin ja aurinkoa päiviinne!

  3. Löysin sun blogin vasta vähän aikaa sitten ja lukaisin kerralla läpi melkein kaikki blogitekstisi (:D), pakko sanoa että sun blogi on kaikista mun sadasta seuraamastani blogista yksi aidoimmista, ihanimmista ja hauskimmista. Tässä itsekkin perheenlisäyksestä haaveillessa tätä blogia on kertakaikkiaan ihana seurata, kaikkine vauva-arjen vaikeuksineen. Keep going ja ihana kun jaksat postailla niin usein! 🙂

    • Voi kiitos ihanasta kommentista, kiva kuulla! Aurinkoista kesää sinulle 🙂

    • Ristiäisiä ei ole vielä ollut, mutta nimi hänellä jo on! Virallistetaan se sitten 18.6 🙂

  4. Hei, olen seurannut blogiasi jo hetken aikaa, ja nyt oli pakko kommentoida. Meillä on vajaa 5 kk vauva, joten ensimmäiset kuukaudet ovat vielä tuoreessa muistissa. Ja olen niin samaa mieltä tuosta ylianalysoinnista. Meidän tyttö oli tosi itkuinen ensimmäiset viikot ja kaikki voivotteli, että onpa teille sattunut koliikkivauva. Mutta ei hän minun mielestäni mikään koliikkivauva ollut, vastasyntynythän on täysin avuton ja tarvitsee vanhempiaan koko ajan, ja jotku vauvat itkevät enemmän kuin toiset. Ei siihen mitään diagnoosia tarvitse, eikä aina tarvitse olla kyse mistään yliherkkyydestä. Meidänkin tapauksessa luulen neidin itkeneen vatsavaivoja, mutta mistäpä tuota tietää. Mutta 3 kk ikään mennessä helpotti, joten kyllä se aika viimeistään auttaa 🙂 Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän oppii omaa vauvaansa tuntemaan ja sitä kautta oppii hänen tarpeisiinsa paremmin vastaamaan. Mutta siis hyvä kirjoitus! Ja yritetään nauttia pikkuvauva-ajasta väsymyksestä ja muusta huolimatta, on se kuitenkin vaan niin mullistavaa ja ihanaa aikaa 🙂

    • Mä uskon kanssa, että kyllä tämä ajan kanssa. Ja jokainen päivä on niin erilainen. Tänään oli niin jäätävät rintaraivot aamulla, että meinasin jo taas luovuttaa, poika muutenkin todella tyytymätön. Nyt päikkyjen jälkeen taas iloinen ja aktiivinen poika, mutta vaatii kyllä äidin ja isin kaiken huomion 🙂 Koitetaan nimenomaan nauttia!

  5. Tsemppiä hurjasti, kyllä se omien sanojesi mukaan oma lapsi opettaa ja ajan kanssa sitä alkaa jo tunteakin häntä ja hänen tarpeitaan aina vain paremmin 🙂 Ja kaikkihan me ollaan erilaisia niin tottakai vauvatkin ovat! Pysyt vaan itsevarmana ja teet miten TE koette parhaaksi niin vauvakin vaistoaa että hei tuohan handlaa koko paletin ja kenties rentoutuu ja rauhoittuu vähän, tai sitten ei 😀

    Ja minäkin tuskaisin koko ensi viikot että tuo nyytti ei kyllä muuta vaadi kuin syliä, ja yksinoleminen oli heti ihan ehdoton ei. Nyt ehkä viikon ajan (eli parin kuukauden iässä!) meillä on alettu viihtyä lattialla pitkiäkin aikoja leluja tuijotellen ja ääniä kuunnellen, ylipäänsä se syli ei enää ole ainut hyvä paikka ja kas kummaa täällä on tämänkin äidin kädet vapautuneet vaikka mihin! Että myös se aika, kuten sinä ja moni muukin on jo todennut niin toteanpa minäkin 🙂 Ihana sinun blogisi, odottelen aina innolla uusia postauksia!

    • No voi kiitos<3 Ihana kun jaksat aina kommentoida 🙂

      Toivotaan, että meilläkin alkaisi pikkuhiljaa poika vähän edes viihtyä matolla. Tuijottelemassa, riippuu niin päivästäkin nykyään, että millä tuulella hän on! Mutta se aika, se taitaa olla taikasana 😀

  6. Mitä probiootteja olet antanut vauvalle? Meillä kuukauden ikäinen vauveli ja pahat vatsanväänteet vaivaavat jatkuvasti… Disflatylistä ei mitään apua meillä…

    • Sellaista luontaistuotekaupan merkkiä kuin Biolatte.. Kannattaa kysyä sitä vauvoille sieltä. Kokeile hei jos auttaisi vaihtaa disflatylit cuplatoniin, nuokaan ei aina käy vissiin kaikille 😮 Koittakaahan jaksaa, masuhommat on kamalia.. Meillä helpotti noin viikko sitten, että ehkä teilläkin pian!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta