Tekikö äitiys minusta kokonaisen?

_MG_4283

 

”Et tiedä elämästä mitään ennen kuin olet äiti” ”Elämästäni tuli kokonainen lapsieni myötä”

Olen miettinyt paljon, että olenko nyt jotenkin vakavasti otettavampi aikuinen kun olen äiti? Se, että minulla on puhuttavaa jokaisen kassatädinkin kanssa ei tee minusta sellaista. Koen oikeastaan aika ahdistavana ajatuksen, että lapsi olisi jotenkin minuuden mittari tai se, mikä määrittää minut aikuisuuden arvoasteikolla. Tämä ajatus on lähes yhtä puistattava, kuin se, että kokisin onneni vasta nyt kun sain lapsen.

Koen, että elämäni ennen raskautta oli hyvää. Niin hyvää, että välillä jopa ehkä ikävöin sitä vapautta ja niitä kaikkia mahdollisuuksia mitä elämä toi tullessaan. Minulla ei ikinä ole ollut vauvakuumetta ja jos olisimme jääneet odottamaan sitä oikeaa aikaa, niin meille ei ehkä koskaan olisi poikaa tullut- eikä tyttöä. Selvää kuitenkin oli, että halusin perheen Timon kanssa, joten asian eteen oli jotain tehtävä.

_MG_4288

Olin todella onnellinen ennen raskautta, olen sitä edelleen, mutta olen erilailla onnellinen – onneni koostuu niin erilaisista asioista. Olen kuullut paljon sitä, miten elämän arvojärjestys muuttuu ja lapsi on elämän keskiö synnytyksen jälkeen. Näinhän asia paljon on. En voi todellakaan tehdä enää niitä asioita mitä ennen, sillä vauvan kanssa asiat eivät vaan mene se äidin tarve edellä. En voi kieltää, ettenkö haluaisi päästä treenaamaan ihan yksin tai etteikö mieleni olisi tehnyt käydä terassilla parilla viinillä näinä kauniina iltoina. En silti vaihtaisi hetkeäkään pojan kanssa vietetystä ajasta pois. Niinkuin sanoin, tämän hetkinen onni on erilaista, mutta en nää tätä onnea sen ”oikeampana” onnellisuutena, kuin onnellisuuttani ennen raskautta. 

On totta, että vain äiti voi tietää millaista on olla äiti. En silti nää, että äitiys olisi jotenkin itseisarvo sille, että äitinä ollaan onnellisia tai sen enempää kokeneita kuin lapsettomatkaan. Jos onni on rakennettu pelkän äitiyden varaan mennään siinä metsään ja pahasti. Niinkuin sitä sanotaan, että pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toista, niin minusta tämä sama pätee myös vanhemmuuteen.. Jos et osaa olla onnellinen yksin, niin miten voit turvata onnellisen elämän lapsellesi jos onnellisuutesi on rakennettu lapsen ympärille?

Vaikka elämänpiirini on paljon pienempi kuin ennen ja juttuni todellakin niitä äitijuttuja, koen silti, että olen pystynyt säilyttämään myös sen vanhan minäni. Olen elän ja hengitän niinkuin ennenkin, nyt minun vastuullani vain on yksi pikkutyyppi mitä ei vielä vuosi sitten ollut<3

_MG_4295

 

emmakaisa

5 vastausta artikkeliin “Tekikö äitiys minusta kokonaisen?”

  1. Hyvä kirjoitus! Näen itse asian niin, että äitiys toi minulle kaivattua itsevarmuutta, jonka myötä toteutan herkemmin unelmiani. Minulle on käynyt niin, että lapsen myötä teen paljon enemmän asioita kuin ennen lasta. Tämä asia kuitenkin varmasti johtuu ihan taustoista yms. Mutta samaa mieltä, että onnellisuus on itsestä ei kenestäkään muusta kiinni!

    • Se on ihan totta, että äitiys kyllä kasvattaa ja tuo tietynlaista varmuutta itselle! Etenkin jos on ollut ennen hyvin epävarma, niin uskon, että kun pärjää hyvin vauvan kanssa saa varmuutta myös muuhun tekemiseen 🙂 kivaa kesää!

  2. En tiedä haluanko koskaan lapsia ja mietin aina näitä kommentteja ”et tiedä mitä rakkaus on ennekun saat oman lapsen” ja tuo mainitsemasi ”et tiedä elämästä mitään” ennen kun saat lapsia. Mun mielestä on jopa vähän sääli jos ihmiset/parisuhteet ovat ”riippuvaisia” lapsista – mun mielestä nää on hyvin sulta sanottu:

    ”Tämä ajatus on lähes yhtä puistattava, kuin se, että kokisin onneni vasta nyt kun sain lapsen.”

    ja

    ”Jos et osaa olla onnellinen yksin, niin miten voit turvata onnellisen elämän lapsellesi jos onnellisuutesi on rakennettu lapsen ympärille?”

    Mä väitän että tiedän kyllä nyt jo kuinka paljon puolisoani rakastan eikä sitä tule mikään muuttamaan. Jos pitäisi valita miehen ja lapsen välillä, voisin jäädä lapsettomaksi mutta miehestäni en luopuisi. 🙂

    Oikein positiivista lukea myös tällaisia kirjoituksia äideiltä, vaikkakin aika harvinaista. Kerran aiemmin olen fitfashionilla nähnyt erään äidin kommentin johonkin lapsettomuus-tekstiin, jossa hän sanoi että ei ymmärrä mitä tuolla rakkaus-jutulla tarkoitetaan – hän rakastaa miestään edelleen yhtä paljon kun ennen lasta eli on ”tietänyt” sen rakkauden jo ennen sitä.

    • Veikkaan, että monikin äiti on juurikin tätä mieltä, mutta niitä ajatuksia on ehkä hankala sanoa ääneen. Rakastan toki lastani yli kaiken, mutta uskon tienneeni mitä rakkaus on jo ennen hänen syntymäänsäkkin 🙂

  3. Minu ihmetyttää miten lapseton ei voisi tietää miltä rakkaus tuntuu. Totta kai voi tietää! Kuitenkin rakkaus omaa lasta kohtaan ainakin itselläni on niin erilaista kuin omaa miestä kohtaan, etten tiedä voiko noita oikein verrata. Toista rakastan ehdoitta, toisen rakastamiseen vaaditaan tiettyjä juttuja (uskollisuus jne). En tiedä, miten lapseton voisi tietää miltä oman jälkeläisen rakastaminen tuntuu, itse en ainakaan tiennyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta