Sitä minun omaa aikaani – hieman uutta hiusrintamalla!

postaus yhteistyössä Prime hair and beauty design kanssa. 

Minä olen ihminen joka kärsii kroonisesta hiuskriisistä. Koskaan tukkani ei ole oikean värinen ja silloin kun se on hyvän värinen, on se liian ohut/lyhyt/pitkä – jokin on aina pielessä. Nyt tämän kevään ajan olen kuitenkin ollut päivä päivältä tyytyväisempi hiusteni kanssa. Olen viimeisen puolen vuoden aikana tasan kerran värjännyt hiukseni itse ja sen kyllä alkaa oikeasti huomaamaan, sillä hiusteni kunto on parantunut. Raskauden myötä hiukseni ovat muutenkin voineet paljon paremmin, odotan kauhulla sitä paljon puhuttua aikaa kun ne lähtevät tippumaan.

Olen hiljalleen vaalentanut hiustani, sillä haluan itselleni hieman pehmeämmän lookin. Nyt tänään kävin Prime:ssä Hanna- Lovisalla värjäyttämässä taas hiukseni ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Mitään suurta muutosta emme edelliseen tehneet, mutta väriä kirkastettiin ja sekaan laitettiin lisää vaaleaa raitaa ihan tavallisella raidoitustekniikalla sekä balayage- tekniikalla. Vaalennuksen jälkeen hiukset vielä sävytettiin.

collageprime

Hanna- Lovisa laittoi hiuksiini värjäyksen yhteydessä Olaplex- hoidon, joka estää hiusten rikkisiltoja hajoamasta ja korjaa jo hajonneita rikkisiltoja värjäyskäsittelyn yhteydessä. Hiukseni ovat tämän päivän kampaamoreissun jäljiltä niin kiiltävät ja liukkaat, että en voi uskoa näitä omikseni :D! (kuvien perusteella voisi luulla, että minulla on tuplasti enemmän hiuksia nyt)

IMG_4528

Olen todella tyytyväinen tämänpäiväiseen värjäystulokseen ja alan pikkuhiljaa tottumaan tähän pituuteen, enkä ehkä kaipaa enää niin paljon pidennyksiä hiuksiini. Sain kokeiluun EVO:n hiustuotteita ja ajatuksenani olisi tehdä vielä tällä viikolla tutoriaalia kestävistä kiharoista, sillä olen ihan fiiliksissä noista EVO:n muotoilutuotteista!

IMG_4530

Oli ihanaa istua kampaamon penkissä ilman, että minun tarvitsi samaan aikaan hytkytellä nukkuvaa poikaa. Meidän Haminanreissumme jäljiltä poika oli ihan yliväsynyt ja nukkui normaalia huonommin viimeyön, joten oli ihanaa, että Timo jäi kiukuttelevan pikkumiehen kanssa kotiin. Nyt poika on onneksi nukkunut kunnon päiväunet ja toivon ensiyöstäkin hieman rauhallisempaa.

Minulla on tällä viikolla todella paljon kaikkea, kun lauantaina on ristiäiset. Koitan kuitenkin pitää blogin aktiivisena ja teidät mukana arjessamme :), Mukavaa alkanutta viikkoa!

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta