Carena Lysekil- yhdistelmävaunut, hitti vai huti?

juhannus4

Ostimme Carenan Lysekil- yhdistelmärattaat oikeastaan puolivahingossa. Nämä rattaat olivat Lekmer.fi:ssä kimppatarjouksessa makuupussin ja hoitolaukun kanssa ja nämä kolme tulivat yhdessä hyvin edukkaiksi verrattuna uusien pelkkien rattaiden ostoon. Hankimme nämä rattaat siis parvekerattaiksi ja matkarattaiksi. Olimme saamassa käyttöömme emmaljungat, joita ajattelin käyttäväni arkirattaina. Kuitenkin saadessani carenat kotiin päätin, että emmaljungat jäävät parvekkeelle ja carenat tulevat käyttöön, sillä emmaljungat tuntuivat näiden rinnalla todella kömpelöiltä.

carena1

Lysekil- yhdistelmärattaisiin kuuluu siis koppaosa, mutta ne saa kätevästi muokattua myös istumarattaiksi. Rattaat ovat kaupunkikäytössä todella näppärät pienen kokonsa takia ja minusta siron ulkomuotonsa takia myös ihan näppärän näköiset. Suosittelen vaunuja ehdottomasti, mutta laitan tähän vielä vaunujen plussat ja miinukset:

Plussat:

  • pieni koko, mahtuvat helposti pienenkin auton paksiin.
  • helppo koottavuus, jopa minä olen oppinut kasaamaan rattaat
  • muokkautuvuus, päätyä saa nostettua ja kuomu-osaa eri asentoihin
  • jousitus rungossa, joka tekee menosta suhteellisen mukavaa
  • Liikkuvuus: rattaat pyörivät ja liikkuvat hyvin näppärästi ja niiden kanssa on todella helppoa liikkua esimerkiksi kaupassa.

Vaunut ovat oiva hankinta ensirattaiksi ja toimii etenkin ihmisillä jotka tykkäävät käydä kaupungilla kahvilla ja lenkeillä asfalttiteillä. Sopivat hyvin paljon matkustelevan perheen arkeen.

Miinukset:

  • Vaunuihin ei saa kiinni turvakaukaloa ja tämä on todella iso miinus.
  • Vaunut ovat hankalat epätasaisessa maastossa, esim. hiekkatiellä..
  • Vaunujen renkaat pitävät suhteellisen kovaa ääntä.
  • Renkaat ovat kovaa muovia ja niihin jää kaikki kivien painaumat, eli rattaat ovat todella tarkoitettukin city-käyttöön.
  • Pieni kori vaunujen alaosassa, sinne ei mahdu edes kauppakassi kunnolla.
  • Vaunuihin täytyy ostaa erikseen sadesuoja ja hyttysverkko, jotka esim. emmaljungissa oli vakiona.

Jos tykkäät liikuskella esim. pururadoilla tai hiekkateillä eivät nämä ole sinun rattaasi. Samoin suurien ostosten kanssa nämä ovat hankalat. Vaunut myöskin kippaavat herkästi jos vaikka vaippalaukussa on paljon painoa.

carena

Vaunujen hinta- laatu suhde on erinomainen, mutta jos nyt ostaisin vaunut uudelleen, ostaisin sellaiset joihin saa turvakaukalon kiinni, sillä yleensä juuri kun poika on nukahtanut autossa turvakaukaloon pitää hänet siirtää jo vaunuihin ja silloin hän on jo hereillä.

carena4

 

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta