Ainakin tämä menee meillä niinkuin suunnittelin!

postauksessa mainoslinkki*

IMG_5556

Tämä viikko on hurahtanut super nopeasti. Yli puolet meni Emilin vatsanväänteiden kanssa, mutta on tähän viikkoon mahtunut paljon kivojakin asioita vatsanväänteiden lisäksi. Ja pari päivää on vielä aikaa puuhastella täällä Tampereella ennenkuin lähdemme vielä pariksi viikoksi lomailemaan takaisin Haminaan.

Olen huomannut saavuttaneeni erään ”tavoitteen” äitiydessä. Paljon asioita olen tehnyt täysin päinvastoin kuin mitä olin raskaana ajatellut, mutta nähtävästi tässä asiassa onnistuin pitämään linjani. Olen viimeiset kolme kuukautta elänyt ja mennyt lähes niinkuin ennenkin. En ole tainnut sanoa kertaakaan, että meillä kun on tämä vauva, niin en voi osallistua.

IMG_5561

Emil on kulkenut meidän mukanamme alusta asti ja olemmekin reissanneet varmasti enemmän kuin raskausaikana yhteensä. Vaikka pojalla on ollut itkuisia kausia, on kaiken kaikkiaan ollut helpompaa olla liikkeessä, kuin kotona itkuja kuuntelemassa. Pojasta on tullut utelias ja sosiaalinen juttumies joka ei säikähdä uusista tilanteista. Viime viikolla Emil on esimerkiksi ollut saaressa veneellä, pelaamassa frisbee golffia ja ampumassa jousipyssyllä (kantoliinasta käsin kylläkin nämä kaksi viimeistä).

Toki aluksi huomasimme, että liika on liikaa. Päivässä ei voinut olla liikaa vaihtelua, sillä se rasitti pikkumiehen mieltä. Edelleen huomaan, että niinä päivinä kun ollaan menty aamusta iltaan, on Emilin iltakiukku hieman kiukkuisempi kuin normaalisti. Kun teemme paljon yhdessä, on vastapainona ihanaa viettää välillä päiviä sohvannurkassa nunnutellen.

Ymmärrän myös, että on helppoa jäädä kotiin, etenkin jos vauva on itkuinen. Vauvat kuitenkin itkevät kaikki jossakin määrin ja sitä itkuakin jaksaa paremmin kun ei aina ole yksin tai puolison kanssa bebeä hytkyttelemässä kotona. Yleensä sitä jotenkin itse ajattelee, että se itku on rasittavampaa kuin mitä se oikeasti onkaan. Tai ainakin minä olen ehkä sortunut pyytelemään anteeksi jos Emil on itkenyt jossain julkisella paikalla – ihan kuin se olisi jotenkin röyhkeää.

IMG_5568 IMG_5562

Emilin body(ekologista puuvillaa): Ellos Kids TÄÄLTÄ**  housut: ZARA kids TÄÄLTÄ

Emil kulkee sylissä paljon ja alan olla aika voimakas vauvankantaja. Olisi varmaan helpompaa jos hän viihtyisi rattaissa, mutta olen jo alkanut hyväksyä sen seikan, että rattaat ovat monessa tilanteessa vain ylimääräinen työnneltävä kun Emil kulkee ihan SuriCruisena äidin kainalossa.

Kaikesta menosta huolimatta ollaan onnistuttu luomaan Emilille jo pientä rytmin tynkää. Oli päivä miten hektinen tahansa, kaatuu poika viimeistään yhdeksältä sänkyyn ja nukahtaakin yleensä suhteellisen iisisti yöunilleen. Teemme aikatauluja pojan päiväunet mielessä ja yleensä koitamme esimerkiksi pitkät ajomatkat ajoittaa niin, että poika saa silloin levätä rauhassa. Jos näkisin, että Emil on hyvin hermostunut meidän elämänrytmistä, olisi sitä puntaroitava uudestaan, mutta kun tämä menee näin hyvin niin miksi jäisimme kotiin?

Olen myös saanut sitä paljon puhuttua omaa aikaa, mutta se on ihan oma juttunsa se 😉

IMG_5572

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Ainakin tämä menee meillä niinkuin suunnittelin!”

  1. Täällä aikalailla sama homma 🙂 Iltarutiinit on aina samat, hyvinyksinkertaiset mutta samat kuitenkin ja yöunille asettuminen on helppoa. Mekin tykätään reissata paljon kylässä, kaupungilla, ulkona jnejne. usein vauvan kanssa mutta minä olen kyllä yksinkin ollut liikenteessä niin päivisin kuin öisin, yhden yönkin jo viitsin olla erossa 😀 Tosin meillä ei ole ollut vatsavaivoja oikeastaan milloinkaan, joten se helpottaa päiviä muutenkin, mutta uskallan väittää minäkin että tässä suhteessa nimenomaan vauva on tullut minun ja puolisoni elämään, ei päinvastoin 🙂

    • Jep kuulostaa hyvältä 🙂 Mäkin olen onneksi päässyt jo hyvin yksinänikin liikenteeseen nyt kun imetyskään ei ole enää ehtona aikatauluille. Hitto meillä on muuten kaksi yötä mennyt nyt ihan reisille, pelkään, että tästä tämä valvominen alkaa. Sitten ei kyllä jaksa yhtään mitään 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta