Meidän perheen viimeinen lomaviikko ja hieman ajatuksia tulevasta!

IMG_5856

Johonkin hävisi neljä viikkoa meidän elämästämme. Tai ainakin siltä se tuntui tänään kun tajusin, että meillä alkoi viimeinen viikko lomaa. On todella haikeaa ajatella, että Timo menee töihin jo ensi maanantaina. Ihan kuin syksy olisi jo täällä!

Toisaalta meillä alkaa jännittävä ajan jakso, sillä kahden viikon päästä saadaan aloittaa kiinteiden kokeilu. Tuntuu kuin tietynlainen ajanjakso meidän vauva-ajastamme olisi päättymässä ja Emilistä on kasvamassa iso poika – vaikka vauvahan hän vielä on!  Huomaan Emilin tarkkailevan syömistämme, mutta jännittää silti miten valmis hän on kiinteisiin.. Aion aika rauhallisesti ottaa tuon aloituksen, olisi ihanaa jos Emil alkaisi vain itse sormiruokailemaan. Millaisia kokemuksia teillä on kiinteiden aloituksesta? Millä olette aloittaneet?

Syksy ei kuitenkaan ahdista, eikä minusta tunnu laisinkaan siltä, että kesä olisi ohi. Elokuuhan on vielä vallan mainio kesäkuukausi ja saamme varmasti vielä nauttia ihanista kesäpäivistä. Toisaalta meidän perheellämme on vielä edessä pieni Espanjan loma, joten saamme kesälle vielä hieman jatkoaikaa syyskuun alussa.

IMG_5862

Viime syksy oli elämässäni todellä jännittävää aikaa. Näihin aikoihin elokuussa tein ensimmäisen negatiivisen raskaustestin, vaikkakin olin vain hätäinen. Koko syksy elokuun jälkeen meni jonkinlaisessa sumussa ja edelleen saan itselleni sen kuvottavan tunteen vain katsomalla kuvia viime syyskuulta. Muistan sen jännityksen, muistan pelon, muistan väsymyksen. Nyt aion nauttia tulevasta syksystä ja pimenevistä illoista aivan eri tavalla kuin ennen.

Syksyyn on kuitenkin vielä aikaa ja nyt eletään tämä kesä ensin ohi. Haminassa alkaa Hamina tattoo ja aion fiilistellä pienen kaupungin heräämistä täysin rinnoin. Kävimme hankkimassa Emilille eilen kuulosuojaimet ja jo heti huomenna aamulla ne pääsevät kokeiluun, sillä aiomme heti aamusta puistoon kuuntelemaan puistokonserttia. Keskiviikkona olen mukana eräässä hiusmuotinäytöksessä ja loppuviikko kuluu myös sotilasmusiikista nauttien.

Tätä viikkoa on odotettu jo kauan!

IMG_5866

 

emmakaisa

7 vastausta artikkeliin “Meidän perheen viimeinen lomaviikko ja hieman ajatuksia tulevasta!”

  1. Meillä aloitettiin kiinteät suoraan sormiruokalu tytön ollessa 5kk ja 1vko ikäinen. Hänellä täyttyi sormiruokailun kriteerit jo tuossa iässä (vie itse suuhun ruokaa, istuu tuettuna ym). Aloitettiin kurkulla, bataatilla ja banaanilla pikkuhiljaa lisäten ruokia. Olen ollut tyytyväinen siihen, että lähdettiin suoraan sormiruokailemaan, koska olen kuullut monelta jotka syövät vain soseita että karkeammat soseet eivät mene kaupan. Ja sormiruokailussa lapsi itse päättää minkä verran syö niin ei ole koskaan tarvinnut huolehtia, että lapsi söisi liian vähän/paljon, koska 1-vuotiaaksi asti äidinmaito/korvemaito on lapsen pääasiallinen ruoka 🙂 mukavaa loppulomaa ja tsemppiä kiinteiden aloitukseen! 😀

    • No kun just tota mä mietin, että poika istuu jo tuettuna nyt ja ponnistaa istualteen.. On myös kiinnostunut ruokailusta ja pitää pikkuhiljaa katsoa, että veisikö suuhun itse ruokaa. Olisi niin paljon helpompi mennä tässä asiassa lapsentahtisesti, vaikka soseruokailu kyllä houkuttaa 🙂

  2. Mä oon kahden ekan kanssa aloittanut kiinteät vasta puolivuotiaana ja niin ajattelin tehdä nytkin, pääsee itse paljon helpommalla niin. Ekalla tein kaikki soseet itse, tokan kanssa mentiin täysin sormiruoalla. Nyt varmaan jotain tuolta väliltä.

    • Koitko soseiden teon helppona? Houkuttelee kyllä itseäkin!

    • Oli helppoa. Pakastin eri laatuja jääpalarasioissa ja yhdistelin niistä aterioita. Nyt jos teen soseita, niin en varmaan kierrätä pakastimen kautta, vaan soseutan päivän ateriat samoista aineksista kuin mitä me muutkin syödään. Pakastin täynnä marjoja, ei mahdu soseet. 😀

  3. Hei! Olisi kiva kuulla lisää teidän espanjan suunnitelmista! Kiinnostaisi kaikki järjestelyt pienen lapsen kanssa matkustaessa, mitä pidät erityisen tärkeänä, mitä otat mukaan ja ylipäänsä miten valmistaudut lapsen kanssa lähtemiseen 🙂
    Meillä on pari viikkoa Emiliä nuorempi tyttö ja ollaan harkittu ulkomaille lähtöä nyt syksyllä. Olen kyllä reissannut aikaisemmin yksinkin ulkomailla mutta nyt tuntuu että miten uskallan ja pystyn lähteä pienen kanssa😁😁
    Ps. Sun blogia, instaa ja snäppiä on ihan huippu seurata, blogipäivitykset on niin ihanan aitoja 🙂

    • Moi ja kiitos<3 teen tästä vaikka ihan oman postauksen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta