Millaista on lomailu ollut vauvan kanssa?

IMG_6798

… Eilen illasta suuntasimme ihanalle dinnerille Puerto Banuksen rantaan, aamun aloitimme tänään syömällä lähihotellin aamupalaa auringon noustessa ja päivä kului rauhallisesi altaalla. Nyt lapset nukkuu ja me aikuiset saamme hieman levähtää ennen kuin lähdemme illalliselle Fuengirolaan..

Kaikki sujui Emilin kanssa hyvin siihen asti ennen kuin sain ensimmäisen aterian eteeni. Emil päätti, että häntä ei todellakaan kiinnosta mitkään meidän dinnerit ja hän voisi mielummin leikkiä täysillä minun kanssani tai vain olla sylissä ja katsella valoja minun kävellessäni ympäri Banuksen satamaa. Kun vihdoin kolmatta kertaa Emilin kanssa diorin lastenvaateliikkeet kiertäneenä Emil väsyi ja nukahti syliini, oli hetken todella mielyttävää kävellä pitkin satamaa ihastelemassa toinen toistaan upeampia jahteja.

IMG_6813

Emil onneksi nukkui suurimman osan aamupalastamme, joten sain kerrankin juoda hetken rauhassa kahvia. Koko loppupäivän hän on ollut enemmän tai vähemmän pahantuulinen, sillä selvästikin vatsan toimimattomuus ja kuumuus häntä hieman vaivaavat. Olisitte muuten nähneet tuon pikku-ihmisen ilmeen, kun hänet laitettiin siihen vauvojen uimarenkaaseen! Emil potkutteli onnellisena ympäri lasten allasta pitkät tovit.. Harmi kun en tajunnut ostaa hänelle UV- pukua, Emil olisi varmasti viihtynyt altaassa nimittäin pidempäänkin!

Eihän loma ole vauvan kanssa millään tavalla samanlaista, kuin mitä se oli silloin ennen lasta (luonnollisestikkaan). Emil ottaa tilansa ja vaatii toki meiltä jatkuvaa huolenpitoa huomioimista. Luulen, että lomailu on hieman rennompaa sitten kun Emil voi jo itse pulikoida lasten altaassa ja muutenkin jaksaa hieman touhuilla ilman aikuisen jatkuvaa viihdyttämistä, toki sitten häntä pitää vahtia ihan eri tavalla. Onnea on tuo ystäviemme 2- vuotias, jota Emil jaksaa tuijotella pitkiäkin aikoja. Mutta vaikka minulla olisi viisitoista viisikuista mukana, niin on loma silti aina loma ja täällä on aivan ihanaa!

IMG_6797

 

 

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta