Miten olisi kasvisruokavalio?

Ruoan eettisyydestä, alkuperästä ja lihan tehotuotannosta puhutaan paljon. On päivän polttava puheenaihe ja jopa hieman trendikästäkin pohtia kasvisruokavaliota lihansyönin vaihtoehtona. Kauppoihin tulee nyt toinen toistaan enemmän lihaa muistuttavia kasvisvaihtoehtoja korvaamaan jauhelihaa lautaselta ja laadukkaat maidon korvaajat kiilaavat pian meidän lehmämme sukupuuttoon.

Niin koitti myös meillä se päivä kun postimies aamulla kiikutti kotiimme kirjan ”Vegeä – liikkujan kasvisruokaa”*. Kaapistamme löytyy viikottain mifua ja vähintään kerran kahdessa viikossa yksi päivä on pyhitetty kasvissosekeitolle. Livutaanko meilläkin siis hitaasti, mutta varmasti kasvisruokailun puolelle?

EI

img_7577

*Kirja saatu

Viimeisen tarkistamani tiedon mukaan olen pienen vauvan äiti. Minä olen itse kasvanut hyvin erilaisten ruokakulttuurien ympäröimänä ja sen myös oppinut lapsena, että ruoka ei ole koskaan pahaa ja kaikkea pitää maistaa. Elin lähes aikuisikään asti uskotellen itselleni, että opin joskus vielä syömään maksaa ja muita inhokkeja minulla ei sitten ole ollutkaan. Ehkä joltain osin tämä tapakasvatus olisi voinut olla jopa rennompikin, mutta osaanpahan ainakin käyttäytyä aina ruokapöydässä ja maistan nöyrästi kaikkea uutta osaten nielaista pahimmatkin yllätykset mitään maistamatta jos tarve vaatii.

Minusta olisi aivan kamalaa, jos minun lapsestani tulisi nirso tai huonotapainen. Kaikkia piirteitähän ei voi kasvatuksella kitkeä pois ja voin taas kuvitella miten tällekin toteuamukselle parin vuoden päästä nauran, mutta jos jotain edes voin ehkäistä niin teen sen eteen kaikkeni. Aloitetaan siis esimerkistä ja kotona opituista tavoista, siksi meillä aletaan syömään myös sitä kasvisruokaa. Ei siksi, että ajattelisin tehotuotettujen possujen hyvinvointia, ei siksi, että liha rasittaa elimistöä, eikä siksi, että kiinassa on koirafestivaalit (nämäkin kaikki hyvin tärkeitä asioita, mutta…). Meillä aletaan syödä myös kasvisruokaa, jotta Emil oppii syömään sitäkin ihan tavallisena osana päivittäistä arkiruokaa kyseenalaistamatta sitä laisinkaan.  Eikä se ihan oikeasti tee kyllä huonoa elimistölle välillä oikeastikin vähän miettiä, että monta pakettia jauhelihaa meneekään suoliston läpi kuukaudessa.

img_7580

Ja koska tällä hetkellä osaan tehdä juurikin sitä kasviskeittoa ja paistaa mifut pannulla, on ehkä ihan aiheellista tarttua keittokirjaan. Sitä en tiedä mitä tästä tulee ja tuleeko mitään, mutta haluan nyt ainakin kokeilla, että josko meille juurtuisi arkeen pari reseptiä ainakin joita olisi sitten helppo tehdä niiden perus jauhelihojen ja kanojen rinnalla.

Asiasta enemmän tietävät, kertokaas hyviä vinkkejä… Tofua en saa alas, mutta muuta voin yrittää!

 

emmakaisa

22 vastausta artikkeliin “Miten olisi kasvisruokavalio?”

  1. Heippa, ehkä tuohon ”tofua en saa alas” kohtaankin voisi pieni avarakatseisuus auttaa 🙂 Tofuja on nimittäin monenlaisia (sekä koostumukseltaan, että maultaan) ja esim. suomalaisen Jalotofun marinoidut tofut on tosi hyvänmakuisia.

    Suosittelen tekemään couscousta, se on mahtava kasvisruoka (jos siis ei laita sinne lihaa.. hehe) ja tekeminen kestää noin 5 min.

    • Siis joo, voi olla, että en vaan oo koskaan maistanut hyvin tehtyä tofua, lähinnä se koostumus on siinä mitä vierastan.. Mut pitää joskus kokeilla tota marinoitua:) kvinoaa oonkin salaateissa käyttänyt!

  2. Meillä syödään satunnaisia kana/kalaruokia lukuunottamatta kasvisruokaa. Ja molemmat myös kiikutettiin eväät töihin ( nyt tosin äippälomalla) eli ruokaa on myös kiva tehdä 2-3päivän satsi kerrallaan. Helppoja tällasia on esim kasvispihvit, joista saa lisäämällä kikherneitä tai kvinoaa huomattavasti ruokasampia. Myös punaisia linssejä ja papuja kannattaa ostaa kaappiin, saa tehtyä tosi helpolla tomaattimurskan kanssa kastikkeen 🙂 .

    Meille monet on sanoneet että lapsesta tulee nirso, kun itse en voi punaista lihaa syödä. Mutta tosiaan mies syö lihaa kyllä ja en näe syytä miksen tekisi välillä ruokaa esim. Jauhelihasta siinä missä välillä syödään puhtaasti kasvissafkaa. Tavoitteena olisi, että opittaisiin juurikin kaikkiruokaisiksi ja sitten voi isona itse päättää, jos ei esim. Lihaa halua ollenkaan syödä.

    • Mä koitan myös itse zempata siinä, että söisin punaista lihaa muutenkin kun jauhelihana..mutta joo aikuisena saa sitten poika olla vaikka kiviruokavaliolla jos haluaa, mut lapsena kokeilis kaikkea avoimin mielin 🙂

  3. Mä en oo muuten vieläkään kokannu sulle sitä tofua! 😀 Haluun ehkä lainata tota kirjaa..

    Niin ja sä et tarvii sitä lihaa mihinkään, mä oon kohta täysin kasvissyöjä ja voin paremmin kun ikinä! Käännytys alkakoon.. 😉

    • No et oo et 😀 Saat lainata heti kun mä olen päättänyt heittää hanskat tiskiin asian suhteen 😉

  4. Syksyyn sopii kivasti kasvispadat. Tomaattimurskaa pohjaksi, joukkoon reilusti mausteita (chiliä, mustapippuria, inkivääriä), linssejä, sipulia, kvinoaa…Pienen palastelun jälkeen kaikki kypsyy helposti kattilassa 20-30 minuutissa. Annoksen päälle halutessaan tuoreita yrttejä ja paistettua halloum-juustoa tai nokare ranskankermaa.

  5. Moi! Testaa tuosta kirjasta ainakin Massamancurry quornista ja Sriracha-tofu. Sriracha-tofu saattaa saada sinusta tofun ystävän. T. Kirjan tekijä Linda Kovanen alias vegetreenari.

    • Hei ehdottomasti! JA varmasti paljon muutakin, tuossa kirjassa on niin paljon tietoa, että pitää ihan paneutua siihen rauhassa <3

  6. Moi!

    Ruoka, jota suosittelisin kasvisruokia vierastavalle, on kasvislasagne. Ei siis totaali vege ruoka… lihakastikkeen sijaan kasviskastike, jossa hyyyvin pieneksi pilkottua sipulia, valkosipulia, porkkanaa, kesäkurpitsaa ja punaisia linssejä. Ja sit tomaattimurskaa ja tomaattipyreetä. Punaset linssit ovat a) pieniä b) mielestäni miedon makuisia kasvisprotskun lähteitä. Kun malttaa pilkkoa kasvikset tosiaan tosi pieneksi ja lorauttaa kastikkeeseen vähän punaviiniä väriksi, ei ulkonäöllisesti sieltä lassen välistä huuda olevansa kasvisversio. Veljeni on öh semmoinen raavas suomalainen mies joka ei tätä syödessään edes tajunnut syövänsä lihatonta lasagnea, eli mielestäni tämä resepti on tosi hyvä:)

    Jos vierastaa kasviksia mutta haluaisi kasvisruokaa kokeilla, suosittelen tekemään tarpeeksi tihteja ruokia, ja käyttää tarpeeksi suolaa!

    Meillä syödään siis paljon maitotuotteita kasvisten rinnalla. Ja tonnikalaa (heh..) ja välillä tehdään miehelle ja esikoiselle jotain liharuokaa. Hyvin toimii. Katsotaan maisteleeko kuopus (3kk) yhtä hyvin kasviksia tulevaisuudessa, kuin esikoinen (2v) joka on reipas maistaja/syöjä, ehkä luonnostaan, ehkä tottumuksesta, kuka tietää… 🙂

  7. Moikka!

    Huikee juttu, että oot kiinnostunut kasvisvaihtoehdoista! Kirjasta saa varmasti paljon ideoita, joita voi muokata itselle sopivaksi.

    Tässä mun lemppareita:
    * nyhtökaura ja herneitä pannulla, lautaselle mukaan avokadoa (maailman nopein ja loistava setti)
    * linssejä ja vihanneksia haudutettuna kookosmaidossa (käytän kermaista kookosmaitoa – sellainen pinkki tetra)
    * runsas salaatti, jonka kylkeen hummusta ja avokadoa
    * nice cream eli banaanista tehtyä jäätelöä (jäisiä banaaneja, kookosmaitoa, loraus vettä – valmiin jäätelön päälle kanelia ja maapähkinövoita)

    Ps. Jos Mifu on teoriassa sama (jopa pahempi) valinta lautasella kuin liha eli siihen junaan ei kannata hypätä mukaan. Nappaa vaikka Härkistä, jos ei nyhtökauraa löydy. 🙂

    http://willisti.blogspot.fi/2016/08/lately-on-my-plate.html

    • Hei kiitos 🙂 AI on 😀 minusta se mifu on vaan ihan tosi hyvää! Tolle härkikselle en syttynyt kun sitä tuossa valmistin..

    • En minäkään Härkiksestä niin välitä. Turhan jauhomainen mun makuun. Nyhtökauraa menee sitten senkin edestä lähes päivittäin. 😀
      Tofusta tykkään, mutta se ei sovi vatsalle, joten vähälle on jäänyt sen käyttö…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta