”Se vaan pitää hyväksyä, että parisuhde muuttuu perheeksi.”

En olisi ikinä uskonut, että eräänä iltana googlailen keskusteluja aiheesta ”ensimmäinen vauvavuosi ja parisuhde”. Siinä minä kuitenkin olin, lueskelemassa muiden kokemuksia siitä, millä tavoin ensimmäinen vuosi perheenä on haastanut parisuhdetta ja miten siitä on selvitty, sillä minä kuulin suustani sanat ”meidän suhde ei voi kovin hyvin, pitäisi varmaan tehdä jotain tosi pian”.

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa olivat oikeaa ydinperhe unelmaa, koin meidät tosi voimakkaiksi, uskoin, että mennään läpi tämän vuoden kuolemattomina, horjumattomina ja vahvoina. Mikään ei voisi tulla tätä tunnetta muuttamaan.

Sitten alkoi itkut, itkujen jälkeen Emil on imenyt minusta kaiken rakkauden, huomaan vain hänet, halaan häntä ja pussaan. Sanon Emilille kuinka paljon häntä rakastan ja voi luoja miten Timo ei taaskaan ole tajunnut viedä roskia. Hiljalleen kuluu viikkoja, kuukausia ja tajuan, että minun on todella helppo vain jättää koskematta ja istua sohvan päädyssä hiljaa tuijottaen puhelimen näyttöä. Meistä kummatkin antaa päivittäin kaikkensa sosiaalisesti, illalla on niin helppoa vaan olla hiljaa, katsoa pois ja keskittyä muualle. Tämä asia vaivasi minua jo pitkään, en vaan saanut sanotuksi, parempi myöhään kuin liian myöhään.

Kun sitten luin näitä muiden ihmisten kokemuksia, oli osalla viesti :” Se on niin kummallista kun nykyään kuvitellaan, että parisuhde pysyy samanlaisena lapsen tulon myötä, sitä ei ymmärretä, että parisuhteesta tulee perhe, se lapsi on kaiken keskiössä, se on vaan hyväksyttävä, että suhde muuttuu.”  

Okei tämä on yhden ihmisen mielipide, mutta haluan nyt hieman tarttua siihen. Hyväksyn täysin sen seikan, että suhde muuttuu lapsen tulon myötä, mutta huolimatta lapsen tulosta, on siinä perheessä edelleen kaksi ihmistä suhteessa keskenään ja lapsi ei voi olla sen suhteen kantava voima. Se on selviö, että kun vauva tulee perheeseen, on se jonkin aikaa kaiken keskipiste, rakkauden kohde, se ainut asia maailmassa. Jossain vaiheessa on vain pakko huomioida myös se puoliso, sillä jos lapsi jatkaa olemista koko elämän keskipisteenä, on jossain vaiheessa hyvin mahdollista, että lapsi on kahden kodin välillä.

Toki toisten suhde kestää tekemättä töitä sen eteen, mutta kyllä minä olen tullut siihen tulokseen, että jotta meidän Emilillä olisi kaksi hyvinvoivassa parisuhteessa olevaa vanhempaa, tarvii vanhempienkin tehdä töitä parisuhteensa eteen. Enkä nyt tarkoita sitä, että meidän tarvisi saada lemmenloma kahdestaan, vaan ihan pieniä asioita. Sitä, että illalla puhelimen sijaan katsottaisiinkin toisiamme ja juteltaisiin, huomioitaisiin toisiamme enemmän ja puhuttaisiin vielä lisää.

Itse voin ainakin katsoa itseäni tässä asiassa peiliin ja sanoa, että olen ollut monessa asiassa ihan paska kumppani. Olen antanut kaikkeni lapselleni ja samalla jättänyt puolisoni täysin huomiotta. Olen osannut kertoa hänelle ne asiat mitkä haluaisin hänen tekevän toisin, mutta en niitä asioita joista olen hänelle todella kiitollinen. Siinä missä Emil tarvitsee vanhempiaan, niin tarvitaan me myös puolisoina molemmat toisiamme, me olemme edelleen hyvä tiimi kun vain muistamme puhaltaa yhteen hiileen.

Ymmärrän täysin niitä ihmisiä, jotka tekevät päätöksen olla ensimmäinen vauvavuosi yhdessä, tuli eteen mitä tahansa. Tämä puoli vuotta on ollut minun elämässäni ainakin suurinta muutoksen aikaa ja käyn edelleen todella suurta prosessia läpi itseni kanssa, on helppoa alkaa kyseenalaistamaan myös ihmissuihteitaan kun ei eletäkkään sitä parisuhteen nousukiitoa. Niinkuin Timo sanoi, meillä voisi mennä oikeasti todella, siis todella paljon huonomminkin. Tiedän sen itsekin, sillä olemme myös olleet siinä syvimmässä kuopassa aikanaan. Elämäntilanteemme on ehkä nyt vain sellainen, että sitä ei jaksa mitään ylimääräistä murhetta, joten tällaiseen tarttuu herkemmin.

Onneksi tartuttiin asiaan, onneksi puhuttiin ja onneksi skarpattiin, suhde vaatii ihan oikeasti huolenpitoa voidakseen hyvin lapsen tulosta huolimatta.

Ei se arki katkaisijasta muutu helpommaksi, mutta suosittelen oikeasti pysähtymään välillä sen oman kumppanin viereen, halaamaan, pussaamaan ja kertomaan miten äärimmäisen tärkeä hän on sinulle. Minä tiedän miten helppoa se on jättää sanomatta. Vaikka teistä tulee perhe, on teillä silti aina myös teidän parisuhde…

_DSC9352DSC_4614_DSC9336

 

emmakaisa

15 vastausta artikkeliin “”Se vaan pitää hyväksyä, että parisuhde muuttuu perheeksi.””

  1. Oltiin ristiäisissä viime sunnuntaina ja siinä pappi sanoi vanhemmille, että nyt kun teille on tämä suuri ihme ja onni suotu, niin älkää unohtako itseänne, älkääkä toisianne. Muistakaa hoitaa myös parisuhdettanne, ja ottakaa sille aikaa. koska jos teillä on vahva ja hoidettu parisuhde, niin silloin myös pienellä on kaikki hyvin, ja turva kasvaa rakastavassa perheessä. Mun mielestä se oli hienosti sanottu (siis jotenkin noin, ei varmaan ihan sanatarkasti) koska tosi usein sitä alkaa ottaa toista itsestäänselvyytenä. Ja se että se sanotaan jo tossa vaiheessa että hei se on ok ottaa itselle aikaa irti siitä lapsestä välillä, ettei unohda itseään ja omaa jaksamista. Meille riitti se että koira tuli taloon niin ne halit ja pusut alkoi suuntautua siihen koiraan 🙂

  2. Mie sanoin sillo miehelle kun eka lapsi syntyi, että vaikka ois kuinka kauheeta, ni älä jätä minuu. Usko, että muuttuu paremmaksi. Koska tiesin, että mieheni muutenkin kaipaa enemmän huomiota ja läheisyyttä kuin minä, ja pienen vauvan kanssa huonoilla unilla minusta ei juuri mitään irtoa. Lupasi ettei jätä eikä eti uutta 😂 Eikä jättänyt eikä pettänyt, toinenkin lapsi saatiin tehtyä. Mutta oli paikoin tosi surkea parisuhde vaikka ihana perhe koko ajan.

    Mun pitää panostaa siihen ihan tietoisesti, että huomioin miestä. Muuten en huomioi. Mies on siitä ihana, että se aina sanoo kuinka hyvä mieli huomiosta tulee, joten se saa mut tekemään niin useammin.

    Vauva-aikana meidän pitää ihan päättää, että nyt tänään on seksiä. Jos ei sovita ja päätetä, niin ei ole koskaan. Koska minua väsyttää eikä huvita. Annan kaiken energiani lapsille, haluaisin vaan olla omineni kun lapset nukkuu. Mutta koska haluan puolisoa miellyttää, niin teen asioita jotka ei niin huvita.

    Meillä on vuosia takana jo niin paljon, että tiedetään, että aina se muuttuu jossain vaiheessa paremmaksi. Ero ei oo vaihtoehto, uskotaan vaan aina että kyl tää tästä. Ja aina se pahin on helpottanut ja on taas ollu hyvä olla yhessä.

    Minusta suhteen eteen pitää tehä töitä ja päättää pysyä siinä ja uskoa siihen suhteeseen. Etenkin uskoa. Sit ei tuu paniikki jos vähän heikommin menee, ku tietää ettei toinen lähe pois ja et kaikki helpottaa joskus.

    • Siis joo.. Jos tässä kohtaa elämää jättää kaiken sponttaaniuden varaan, voi olla, että jää tekemättä. Työ oottekin ihania ja jotenkin meilläkin on suorastaan paskoja aikoja menneisyydessä, niin osataan jo miettiä näitä asioita hieman järjellä, eikä vaan tunteella. Se on jo avain parempaan kun saa puhuttua asiat auki!

  3. Erittäin hyvä postaus! Me oltiin ennen lasta ja itseasiassa ekan vauvavuoden ajankin aika siirappia, mutta kun ruuhkavuodet alkoi ja kummatkin töissä niin vöi jösses… 😀

    Käydään treffeillä silloin tällöin ja suosittelen <<

    • Joo kyllä se on tärkeää ottaa välillä sitä vanhempienkin aikaa.. Siis edes pari kertaa vuodessa 😀

  4. Hyvä postaus! itsekin pitänyt kirjoittaa vähän samasta aiheesta. Yllättävän pienetkin asiat vaikuttavat parisuhteeseen!

  5. Hirvittävän tärkeä aihe. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että ensimmäisen kolmen vuoden aikana ei saa harkita eroa vakavasti (jos siis suhteessa ei ole mitään massiivisempaa ongelmaa, kuten väkivalta ja päihteet), koska ne ekat vuodet on rankimpia ja toisaalta on pakko antaa aikaa sille suhteelle muotoutua ja parantua. Ei pidä olettaa, että muutos on nopea. Lapsi muuttuu ja sen myötä myös se arki ensimmäisten kolmen vuoden aikana niin paljon ja oikeastaan vasta sitten alkaa tasaantua.

    Meillä lapset 6v, 3v ja 2kk ja voin sanoa, että suhde ei todella ole voinut koko ajan hyvin. Raskaaseen arkeen on kasautunut paljon muutakin, pitkän suhteen peruskriisiä ”tämäkö nyt on se kumppani, jonka kanssa pitäisi olla loppuelämä” jne. Paras päätös on kuitenkin ollut luottaa ja antaa aikaa. Vieläkin työ on kesken, mutta sen hyväksyminen, että sen työstäminen ottaa nyt aikaa, on tärkeää. Sen hyväksyminen, että intensiiviselle parisuhdekorjaukselle ei nyt ole paukkuja, mutta samalla tietää, että molemmat ovat sitoutuneet ja hyväksyneet sen. Nyt tehdään niitä pieniä asioita ja annetaan niille aikaa kasvaa. Pikku hiljaa ja rauhassa. Suhde muuttuu ajan kanssa, oli lapsia tai ei ja niin sen kuuluukin. Kun jokainen yksilö kehittyy, suhdekin kehittyy sen mukana tai muuten se ei kestä.

    Kärsivällisyyttä pienten lasten vanhemmille, tulee niitä helpompia aikoja!

    • Kiitos tästä kommentista, tässä oli paljon asiaa! <3

  6. Tiinalta hyvä pointti – vauva-aikana vielä siirappista, mutta kun iskee ruuhkavuodet niin ne, jos joku kuluttaa ja testaa parisuhdetta perhe-elämän rinnalla.

    Mä uskon, että parisuhde on myös tahtotila. Täytyy päättää, antaa aikaa, kestää matalalennot, uskoa ja luottaa tulevaan.

    Jokaiseen parisuhteeseen kuuluu notkahdukset, koska muuten me junnattais vain paikoillamme eikä kehityttäisi.

    Hienoa, että oot miehesi kanssa havahtunut siihen, että jotain on käynyt ja jotain pitäisi asioiden eteen tehdä! 😊 Ihanaa kun voi, haluaa ja uskaltaa suhteessaan olla avoin ja rehellinen. Pointsit siitä ☺

  7. En ole aikaisemmin kommentoinut mitään, nyt on pakko (kokemuksen syvällä rintaäänellä 😉 )
    Yhden vauvan kanssa on helppoa, nukkuu suht paljon, jolloin aikuisten aikaa on ruhtinaallisesti. On sitten eri asia, miten sen ajan käyttää. Meillä hellyyttä oli, vaikka vauva oli hereillä, eipä se siitä mitään ymmärrä.
    Nykyäidit vaativat itseltään niin paljon, huoliteltu ulkonäkö vaatii veronsa huoltoineen ja aikataulutus niiden hoitamiseksi saattaa saada aikaa stressiä. On kynsi-, hius-, ripsihuoltoa. Sanoisin, että vähemmälläkin pärjäisi. Myös pinna voi olla kireällä kun pitää urheilla niin vimmatusti ja syödä tiutyn kasvan mukaan, että palautuu hetimiten takaisin mittoihin. Sanoisin, että relatkaa hyvät ihmiset!! Toki omia juttuja pitää tehdä ja sitä mistä saa mielihalua, mutta ensimmäinen vauvavuosi on oikeasti niin lyhyt aika elämästä…

    Vaikeaa se yhteinen aikuisten aika on vasta kun on eri-ikäisiä lapsia, teinit valvoo illalla/ yöllä, taaperot herää aamulla normiaikaan. Tähän väliin mahtuu tunti tai kaksi, jonka todellakin käytän nukkumiseen…

    Jos parisuhde / oma mieli heittää häränpyllyä jo 6kk ajanjaksolla, mitähän tulevaisuus tuo tullessaan :-O

    Ja tämä kaikella ystävyydellä ja pienellä kokemuksella

    Terv 6n äiti (4-17v)

    • Noh, meidän vauva ei ole nukkunut kuin ensimmäiset kaksi viikkoa hyvin päivällä ja meillä nukkuu yöllä kaikki, illalla toki on sitä yhteistä aikaa silloin kun mies ei ole töissä 🙂 Epäilen kyllä, että erittäin epäsäännöllinen ja huoleton ruokavalioni tai ne kolme kertaa kun olen ilman vauvaa harrastanut liikuntaa ovat kauheasti meidän parisuhteeseen vaikuttaneet. Pikemminkin juuri se on vaikuttanut minuun, että miehen erittäin epäsäännöllisen työn ja tukiverkoston puuttumattomuuden takia on mahdotonta ottaa aikaa itselleen ja seinät alkaa kaatua päälle – tähän kauneudenhoitoonikaan kun en kauheasti aikaa tuhlaa vaikka se siltä saattaisikin vaikuttaa;) Juurikin niinkuin sanoit, niitä omiakin juttuja pitää olla.

      On hienoa, että olemassa sinun kaltaisiasi huojumattomia superihmisiä, mutta minusta on enemmän kuin ok, että tuoreet äidit joutuvat vähän funtsimaan omaa elämäänsä, sen arvoja ja sitä maailmaa mihin on lähtenyt. Itse kun en ole ainakaan ollut missään vaiheessa varma, että onko minusta äidiksi. Juuri tuossa automatkalla mieheni kanssa puhuttiin, että se on kyllä pelkästää rikkaus, että osataan nähdä ne heikot hetket ja sitten miettiä, miten tästä saadaan taas homma toimimaan entistä paremmin. Kaikilla kun on niitä ylä- ja alamäkiä elämässään 🙂

      Ja tämä kaikella ystävyydellä ja minun elämänkokemuksellani<3

    • Tottakai niitä karikoita tulee, en todellakaan ole huojumaton supermama vaan aito ihminen, kokemus ehkä antaa ymmärrystä siihen, että elämässä on sekä ylä- että alamäkiä. Meidän suhdettamme ulkopuolelta tulleet kriisit ovat vahvistaneet, sisäisetkin kriisit on toistaiseksi pystytty selvittämään. Lähinnä viestilläni halusin kertoa sen, että lapsen kasvaessa niitä kipupisteitä tulee eri tilanteissa, niihin kannattaa varautua. Ja kuten totesit, on hyvä nostaa kissa pöydälle.
      Ehkä kommenttini oli enemmänkin yleisen ilmapiirin aikaansaannos, eikä siis pelkästään sinulle, siis tämä yltiöpäinen kauneuden ja ulkonäön ihannointi rehellisen (pään sisäisen) hyvinvoinnin kustannuksella.

      Turvaverkosto on mahtava voimavara, jos sellainen sattuu olemaan. Mutta ilman sitäkin pärjää, kun/jos pitää päämäärän kirkkaana. Suhde on paljon tahdon asia, toki niitä kahdenkeskisiä hetkiä tarvitaan. Se, että läheisiä asuu lähellä ei takaa, että ovat käytettävissä (vaikka saattavatkin näin antaa ymmärtää…)

      Anyway, tsemppiä ja armollisuutta. Jokainen meistä on omanlaisensa vanhempi. Olen onnellinen, että olen saanut aviomiehen, joka jakaa samat arvot ja elämänasenteen, ilman häntä en olisi se henkilö, joka nyt olen.
      Matkasi vanhempana on alkutaipaleella, jaksamista, tsemppiä, pitkää pinnaa, hyviä yhtäviä, helliä hetkiä puolison kanssa, keskusteluja ja kaikkea hyvää!

    • Juu ei meillä ole epäilystäkään siitä, että tämä olisi jotenkin ensimmäinen eteen tuleva laimeampi kausi 🙂 Ollaan käyty läpi jo ne syvimmät suot ja tiedetään, että saisi aikamoinen maailmanloppu tulla vastaan, että meillä heitettäisiin hanskat tiskiin.. Uskon kyllä, että teilläkään tuskin aina on ollut helppoa, ei minusta olisi kuutta kasvattamaan.
      Haluan vielä tarkentaa, että turvaverkko siis on, mutta monen sadan kilometrin päässä, joten harvassa on hoitoapu, mutta onneksi sitä edes joskus saadaan kun kotona käydään <3
      Ja haluan myös sanoa sen, että minun ympärillä on toinen toistaan upeampia, kauniimpia, kauneutta ihannoivia ja ihainnoimattomia ihmisiä, kukaan ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi osoittautunut voivan päänsä sisällä huonosti sen takia! Toki ääripäitäkin on olemassa, mutta niinkuin joku tykkää kutoa sukkaa, niin toinen tykkää laittaa itseään, jokaisella on ne omat kiinnostuksen kohteensa 🙂
      Teidän perheelle myöskin jaksamista ja ihanaa pian alkavaa joulun odotusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *