Ajatuksiani äitiydestä seitsemän kuukautta synnytyksen jälkeen

sis. mainoslinkin

img_7982

Jos minun pitäisi sanoa itselleni joku vinkki viikolle ennen synnytystä, kehoittaisin varmaankin itseäni makaamaan sohvalla, hiljaa ja silmät kiinni. Kehottaisin istumaan yksin kahvilla ja käymään ravintolassa syömässä – pitkän kaavan mukaan. (Ainiin näinhän minä ajattelinkin, mutta sitten synnytin.) Eilen tuli kuluneeksi tasan seitsemän kuukautta Emilin syntymästä. Matka sieltä salista tähän pisteeseen on ollut pitkä. Välillä tämä aika tuntunut pidemmältä kuin mitä se on ja välillä taas elämä on ollut yhtä vauvantuoksuista yläpilveä – päivääkään en vaihtaisi pois.

Minulle on kerrottu, että olen päässyt äitinä todella helpolla. Mitä vanhemmaksi Emil kasvaa, niin huomaan itsekin kuinka leppoisa kaveri hän on. Emil toki vaatii ja kaipaa paljon seuraa, mutta mitä enemmän hän pääsee itse liikkumaan, sitä enemmän hän myös viihtyy itsekseen ja minä saan esim. syötyä tai tehtyä ruokaa nykyään ihan hyvin… Aina sekään ei ole onnistunut. Nyt toki kun Emil on alkanut itsekseen nousta seisomaan tukea vasten, joutuu häntä hieman vahtimaan, sillä tuossa minin menossa ei ole mitään järkeä.

Mikä minut yllätti ehkä eniten on ajan kulku. Ajattelin, että minulla ei mitään muuta ole täällä kotona kuin aikaa.. No ehkä ensimmäisinä kahtena viikkona aikaa oli paljon. Nyt minulla on aikaa kun Emil nukkuu, eli vähän. Ajalla siis tarkoitan esimerkiksi blogin päivitykseen, ruoanlaittoon ja siivoamiseen kuluvaa aikaa. Ei täällä mitään bloggailla niin kauan kuin Emil on hereillä. Siivota nykyään voin helposti, Emil nimittäin tykkää ryömiä imurin perässä.

img_7970

Ajattelin raskausaikana jotenkin tosi naivisti, että treenaan täysillä ja syön terveellisesti koko äitiyslomani ajan. Olen käynyt varmaan kolme kertaa salilla ja no ruoka on onneksi edes sinnepäin.. Harvoin kuitenkaan syön päivässä kahta lämmintä ruokaa, lähinnä elän välipaloilla. En ehkä ajatellut silloin raskausaikana, että Timon työ on tosiaan sellaista, että treenaamaan pääseminen vaatii minulta aikamoista aikataulujen sovittelua ja tällä hetkellä en todellakaan jaksa vaivata päätäni sellaisella. Aloitetaan varmaan pian lapsiparkki harjoittelut, niin ehkä sitten pari kertaa viikossa?

Äitiys on ollut kaikkine iloineen ja ”ongelmineen” todella kasvattavaa aikaa. Nyt kun katson epätoivoani ensimmäisinä kuukausina, mietin niitä kaikkia jotka sanoivat, että aika kuluu nopeasti. Niin se kuluikin – silloin päivät tuntuivat vain loputtomilta. Jokainen lenkki jonka kannoin Emiliä sylissäni maailman pisimmältä ja jokainen kauppareissu kitisevän vauvan kanssa turhalta.

Nyt minulla on hymyilevä pikkumies rattaissa, joka tutustuu maailman loputtomalla mielenkiinnolla. Hän nukkuu kun lähden lenkille ja päivätkin kuluvat kuin siivillä. Toki meillä on nykyään paljon enemmän huonosti nukuttuja öitä ja itkut ovat suurempia kuin ennen. Nyt sen kuitenkin tajuaa, että mitä tahansa eteen tuleekaan, se ihan oikeasti on hyvin pieni hetki ja ei kauaakaan kun en enää edes muista millaisia oli vauva vuoden hankaluudet!

isanpaivaimg_7967

*Kietaisuneule BUBBLEROOM TÄÄLTÄ // koodilla NEWWEB -10% uusille asiakkaille vähintään 10€ tilauksesta. (Huomasin juuri, että olen käyttänyt paitaa koko ajan väärinpäin 😀 😀 :D)

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta