Näistäkään ei puhuttu mitään…

*yhteistyö hyvinvointistudio Lupaus

Ihana Monna teki hyvän postauksen asioista, joista ei paljon äitiydessä puhuta ennen kuin ne sattuu omalle kohdalle.. Meillä on siitä erilaiset synnytykset takana, että Monnalla meni Emma sektioon ja Emil taas tuli imukupilla loppujenlopuksi ulos. Minua välillä ihan naurattaa, että minulta, Umpulta ja Monnalta on kyllä kaikki mediaseksikkyys kadonnut kun lauotaan täällä kaikki faktat tiskiin :D.

Halusin vähän jatkaa tuota listaa minkä Monna teki, sillä Emil on Emmaa puolisen vuotta vanhempi ja tässä kohtaa on listalle tullut muutama yllätys vielä matkan varrella.. Ja varmasti monta vielä edessä.

Synnytyksestä palautuminen ei oikeasti tapahdu ihan hetkessä… Olen jostain kuullut, että kroppa rupeaa olemaan ennallaan vasta yhdeksän kuukauden kohdalla, itse koen, että vieläkään en ole ihan ennallani. Vartaloni malli on ihan erilainen kuin ennen ja kärsin edelleen synnytyksen jälkeisistä vaivoista.

Episiotomiahaavakivut olivat pahinta koko synnytyksessä. Ne kaksi viikkoa kun odotin haavan paranemista olivat elämäni pisimmät. Itkin monta kertaa päivässä ja pakotin jopa Timon tarkistamaan, että haava on kunnossa. Minulla yksi tikki aiheutti järkyttäviä tuskia ja sitten yhtenä aamuna kun se oli sulanut ei kivusta ollut enää tietoakaan.

Epparihaava voi olla vuodenkin jälkeen kipeä... Kysyin huolissani lääkäriltä, että mitäs kun minun epparihaavani on edelleen välillä tosi kipeä, niin lääkäri vastasi, että se voi olla vielä vuodenkin jälkeen kipeä. Etenkin jos kannan Emiliä paljon tai seison pitkiä aikoja. Tiedän myös milloin kuukautiseni alkavat, sillä alapääni kipeytyy todella paljon ennen sitä. Kuulemma johtuu verekkyyden lisääntymisestä.. Tiedä häntä.

Seksi voi olla pitkäänkin todella kivuliasta.. Voin ihan rehellisesti sanoa, että seksi sattuu minua edelleen. Ilmeisesti tämä liittyy jotenkin minun luustooni, sillä myös kuukupin laitto tuntuu edelleen ikävältä, vaikka sitten laiton jälkeen se ei tunnu enää ollenkaan. Toivon ihan vilpittömästi, että tämä helpottuu.. Edelliseen voin lisätä, että myös seksi on tosi paljon kivuliaampaa juuri kuukautisten alla.

Ja nyt puhun vaan näistä itseen kohdistuneista yllätyksistä.. Lapsenkasvatus on joka päivä yhtä yllätystä jos minulta kysytään 😀

Mutta sitten…

Aika kultaa muistot – ihan oikeasti... Niin kamalaksi kuin koinkin oman synnytykseni ja suoraan sanottuna en voi sanoa mitenkään juhlineeni myöskään sitä pikkuvauva- aikaa, on aika silti kullannut muistot. Nyt synnytys tuntuu helpommalta kuin ensiviikon viisaudenhampaan poisto ja vauva- aika oikeasti ihan tosi lyhyeltä. Välillä jopa mietin miten helppoa se olisi ollut jos olisi tiennyt mitä tuleva tuo tullessaan. Vaikka nyt nautin suunnattomasti Emilin hassutteluista, ei sitä tajunnut silloin kaksikuisen kanssa, että mitä mahdollisuuksia minulla olisi ollut. Nyt jopa olen hiljalleen alkanut lämpeämään ajatukselle toisesta lapsesta. Sen kanssa osaisi olla niiiin paljon rennommin, kun niin ikuisuudelta kuin ne itkuiset päivät tuntuukin, ovat ne nyt muisto vain.

Mites onko teillä muilla äideillä tullut nyt yllätyksiä eteen kun vauvat on jo vanhempia?

15747866_10155011625873900_782762488153151159_n

BTW!! Sain taas alekoodin huippusuositulle äiti- verkkokurssille! Äitikurssi on viiden viikon verkkovalmennus, jonka tavoite on lisätä lempeästi ja turvallisesti voimaa ja kontrollia keskivartaloon raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kurssille pääset TÄSTÄ* linkistä ja koodilla EMMANALE saat 10€ alennusta kurssin hinnasta :)! Blogissani kurssista lisää TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ.

 

emmakaisa

14 vastausta artikkeliin “Näistäkään ei puhuttu mitään…”

  1. Kiitos rehellisyydestä!! Täällä jännitetään vauvelia vielä maailmaan rv36 😊

    Aivan mielettömän ihania nuo kuvat teistä!! Varsinkin tuo oikea alanurkka, missä pullistat poskia ja E yrittää matkia!! 😍

    • Kääk, toivotaan nyt sit että synnytys menee ihan ongelmitta ja mitään jälkipuinteja ei tule 😀 Toisaalta jos tulee niin itse olin ainakin onnellinen jos jostain sain vain teidon, että en ole ongelmieni kanssa yksin ja muutkin on niistä selvinneet! Tsemppiä loppurutistukseen <3

  2. Mä osasin onneksi nauttia vastasyntyneestä ja mennä ja tulla vauvan kanssa tosi paljon. Mutta sen myötä mulle iski se ”kotihöperyys” hiukan tossa 7kk kohdalla kun onkin yhtäkkiä tiukat päiväuniajat omassa sängyssä, ruoka-ajat jne. On niihinkin onneksi nyt jo tottunut ja tietää mitä rutiinia voi hieman venyttää ja mikä on ehdoton.

    Mutta siis, kärsin myös edelleen raskauden jälkeisistä vaivoista, sormet on edelleen jäykät, selkä kipuilee jne. Oon treenannut aika paljon elokuusta lähtien, aloitin toki kroppaa kuunnelleen ja kaikki lähti hyvin käyntiin mutta nyt se sanoi stop ja kyllä ottaa henkisesti tiukille, varsinkin kun mulle vaan jäi kolme kiloa, ilmeisesti mun vartalo päätti että tää on uus normaali, buu. Niin päätin vaan keskittyä lihasten vahvistamiseen ja unohtaa vaa’an, mut nyt ei onnistu kunnolla sekään 🙁 Tulipa sekava kirjotus haha!

    • Meillä niitä alkupäiviä varjosti silloin se kun Emil ei yhtään viihtynyt rattaissa, oli niiin vaikeaa mennä ja olla. Mentiin silti, mutta oli se kantaminen aika raskasta 😀 Itse koen nyt, että ollaan paljon vapaampia Emilin kanssa. Pidän kiinni päivän ekoista unista ja sit voidaan mennä ja tehdä loppupäivä, Emil sit nukkuu mitä nukkuu loppupäivänä. Me ollaan niin konkareita lounastajia, että Emil syö sit siellä missä mekin 😀 Jos on ihan mahdotonta, niin oon esim. välipalan antanut maitona kun tuo on niin huono syömään muutenkin 😀

      Siis eikä sulla edelleen ne sormet vaivaa.. Onko niitä kukaan yhtään katsonut? Varmaan harmittaa ihan hulluna jos ei pysty tekemään miten on tottunut, mulla on niiin hitaasti lähtenyt tämä liikkuminen käyntiin, ihan mahdotonta ennen kasia ees miettiä, mutta nyt päätin että pakko. Hitaasti kylläkin kun oon niin huonossa kunnossa 😀 Toivotaan, että pääsisit pian taas liikkumaan.. Ees sit vaik vähän kevyemmin <3

  3. Heippa Emma! Olen seuraillut sinun blogia ehkä reilun vuoden ajan. Meidän esikoisemme on syntynyt vähän Emiliä aikaisemmin, joten aika samanlaista elämänvaihetta taidamme elää. On pitänyt kommentoida jo montaa postausta, mutta niin se vain on jäänyt. On ollut aivan huippua seurata sinun matkaasi äidiksi! Törmäsin blogiisi hajanaisia kertoja ennen raskauttasi, mutta silloin tuntui, että aihepiirit eivät olleet itselleni ajankohtaisia. En toki sinua tuntematta osaa sanoa oletko muuttunut ihmisenä paljon, mutta mielestäni blogi-ihmisenä olet nykyisin ihanan lämminhenkinen, realistinen ja hyvällä tavalla tavallinen nainen. Juuri tämä saa minut odottamaan postauksiasi päivä toisensa jälkeen.

    Luin Monnankin listan näistä asioista, joita sinäkin tässä pohdiskelit ja omalla kohdallani listaan tulee vielä yksi juttu lisää. Äidin rakkaus lastaan kohtaan ei välttämättä syty heti vaan vaatii aikaa. Itselläni tilanne oli tuollainen ja onneksi ystäväpiirissäni puhutaan tosi avoimesti näistä kaikista asioista, joten en ahdistunut tunnemaailman myllerryksestä. Omalla kohdallani läpitunkeva ja kaikenkattava rakkaus lasta kohtaan on kasvanut ensi päivästä lähtien ja sitä mukaan, kun vauva alkoi ottaa kontaktia jokusen viikon ikäisenä, tunsin itseni ”oikeanlaiseksi” äidiksi tunteineni.

    Mukavia päiviä teille!

    • Voi kiitos kommentista. Tuo äidinrakkausjuttu on tärkeä! Itse kuulun sinun kanssasi siitä samaan ryhmään, että vaikka kyllähän sitä pakahtui kun nuuskutteli vastasyntynyttä, niin minullakin se rakkaus ja side on kasvanut vasta nyt myöhemmin sellaiseksi äidin rakkaudeksi. Se on tosi vaikeaa selittää, mutta siis tiedän ihan mitä tarkoitat.
      Niin ja tuosta tavallisuudesta ja muuttumisesta… Olen muuttunut niin paljon, että sitä ei voi käsittää. Ehkä suurimmaksi osaksi olen saanut suuren kauhallisen inhimillisyyttä ja ymmärrystä asioihin. Ja hyvä niin.
      Ihania päiviä sinnekin <3

  4. Minulle tuli yllätyksenä se, kuinka helppoa vastasyntyneen kanssa on. Pelkäsin, että en saa öitä nukuttua yösyötöiltä, vauva itkee koliikkia ja itse en kerkee edes suohkussa käydä. Ehkä minua peloteltiin liikaa😁 Oma vauvani on tähän asti ollut niin tyytyväinen, että päivät pyörittelen peukaloita ja odottelen vauvan muutaman tunnin valveillaoloaikoja😄

    Ihania kuvia teistä❤

    • No tuo on ihana kuulla <3 Mä ajattelin tehdä myös tän toisin päin, sillä on niiiiin monta asiaa, mitkä on yllättäneet myös positiivisesti 🙂

  5. Kiitos alekoodista tuohon äitikurssille! Meinasin jo syksyllä osallistua, mutta se sitten jäi. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vihdoin pistää keskikropan kuntoon, synnytyksestäkin on jo pian 2 vuotta aikaa!
    Aivan ihana tuo viimeinen kuvasarja teistä! <3

  6. Tuo eppariasia on niin totta.. Mun synnytys meni kivunlievitysten kanssa tosi nappiin. Koko synnytyksen hirvein vaihe oli se, kun lääkäri ja kätilö hiljaa toisilleen puhu mistä leikataan. Ajattelin siinä, että ei hel***** sinne meni sekin alapää. Kivut oli ihan kamalat ja ajattelin, etten todellakaan enää ikinä pysty istumaan normaalisti. Vessassa käyminen suihkutteluineen oli aivan tuskaa. Pariinkin kertaan uikutin vessassa niin kovaa, että mies tuli paniikissa katsomaan onko kaikki ok. Ja mä myös laitoin miehen katsomaan haavaa. Raukka parka 😀 Mulla nuo epparin aiheuttamat tuskat vaikutti kyllä mieleen ja vauvasta nauttimiseen. Kun se vauva hoito, syötöt ja etenkin yösyötöt oli yhtä tuskaa niin siitä oli jotenkin vaikeampaa nauttia. Ja mulla se haava kipuilee vieläkin välillä kovastikin vaikka ei siitä olekaan, kun reilu pari kuukautta. Toivon todella, että minä, sinä ja kaikki muut sen kammottavuuden kokeneena parannuttais kunnolla. Oikein ihanaa alkavan kevään jatkoa teidän koko perheelle! 🙂

    • Ah voin niin vielä muistaa ihan kaiken sen kivun ja oikeasti 2kk synnytyksestä se oli vielä tosi herkästi todella kipeä. Mutta lohdutan, että ei se niin kipeä enää ole. Se vaan ehkä yllätti, että vieläkin voi edes olla kipuja, vaikka toisaalta aika myllytyksenhän tuo alapää kokee siinä synnytyksessä.. 😀 Ihanaa kevättä (onneksi kohta alkavaa) sinnekin <3

  7. En kyllä haluaisi tungetella liikaa mutta itse pelkään tuota eppari toimenpidettä nimenomaan sen synnytyksen jälkeisen ajan kannalta. Joten minua kiinnostaa; miten h*lvetissä on edes mahdollista käydä vessassa sen jälkeen? Raskausviikkoja tällä hetkellä 35+1 ja vatsa on ainakin ollut niin kovana, että ihan pelottaa jos se jatkuu synnytyksen jälkeenkin. Tähänkin vaivaan on kaikki mahdolliset keinot käytössä lääkkeitä myöten. Olen jopa ostanut weledan välilihaöljyä:D mutta sitten sain tietää että eppari tehdään aina jos imukuppia käytetään. Tai niin mä ainakin luin. Voisiko ihminen olla enää epätoivoisempi.. 😀

    http://starbox.fi/tuijastateofmind

    • Noh, kyllä se on mahdollista 😀 Pissalla käynti oli suihkun kanssa yllättävän helppoa, mutta sitten noh, sanotaanko näin, että viisi päivää meni ja sit alko olla jo ihan sama että onko haava vai ei kuhan vatsa vaan toimi 😀 Sit sen jälkeen olikin helpompaa. Kuhan siis pidät mahan keinolla millä hyvänsä pehmeenä.. Mulla nimittäin samaa ongelmaa kun sulla niin tiedän minkä kanssa taistelet! Mut siis imukuppi ei ole mikään selviö, et jos sulla ei tuu mitään ihmeellistä, niin kuule sun öljyilyistä voi olla hyvinkin hyötyä.. Ja siis sit kun tilanne on päällä niin sua ei enää puristele juuri yhtään et leikataanko vai ei. Ja itse oon lopulta ihan tyytyväinen et leikattiin niin tuli ainakin hallittu haava 😀 tsemppiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 15
Tykkää jutusta