Kokemukseni c9:stä

yhteistyössä forever/ Emilia Ristola (sis. mainoslinkkejä*)

C9 loppui kohdallani hyvin lyhyeen. Aloitin tämän ”kuurin” viimeviikon maanantaina ja sen oli tarkoitus loppua tämän viikon tiistaina.

Taisin kaikenkaikkiaan neljä ensimmäistä päivää noudattaa ohjeita ja sitten minulla loppui kärsivällisyys. C9 toimisi varmasti sellaisella ihmiselle, joka haluaa katkaista herkkukierteen tai äkkiä nesteet pois ennen lomaa tai vaikka jotain juhlia.

Jo kahdessa päivässä painoa oli tippunut 1,5 kg. Lähinnä nesteitä, sillä ensimmäisten päivien aikana ainoa kiinteä ruoka oli appelsiinit ja tomaatit. Söin minä varmaan kaksi kurkkuakin molempina päivinä. Tässä tämä ristiriita oikeastaan minulla olikin koko ajan. Ruokaa oli niin vähän, että nälkä oli jatkuva, niin sitä sitten paikattiin tietyillä hedelmillä ja kasviksilla. Ymmärrän kyllä siis ajatuksen, että nämä olivat tosi vähäkalorisia, mutta sitten en tavallaan ymmärrä  kuitenkaan.. Noh, ehkä minun ei tarvitsekaan.

Suurimpana ongelmana minulle koitui kuitenkin se hiton ultra- jauhe ja aloe vera- juoma. Kaikkeen tottuu, tiedän sen. Mutta siinä kohtaa kun alan odottaa viherjuomaa päivän parhaana asiana, on jokin pielessä. Raskausaikana nimittäin jätin kaikki keinotekoiset proteiinijauheet pois ruokavaliostani ja sen jälkeen en ole saanut alas mitään proteiinijauheita.  Kokeilin kesällä jotain smoothiejauheita, mutta nekin jäivät lopulta syömättä.

Teen smoothieni nykyään aina rahkapohjaan, ja vältän suurempia makeutuksia, niin muutos äkkimakeaan lisäravinnejauheeseen oli aika järkyttävä. Koitin peittää makua kaikin keinoin, mutta makeaa et saa kyllä peitettyä mitenkään. Jos smoothie olisi ollut raikas, olisi tämä c9 ollut ihan lasten leikkiä, enpä minä enempää syö muutenkaan kuin mitä siinä oli päiville 3-9. Eli toiveena foreverille: mauton ultrajauhe. Sitten voin kokeilla uudestaan. JA se aloe vera- geeli.. Silmät kiinni jääkaappikylmänä, kyllä sen sai alas.

Mitä hyvää siitä sitten jäi käteen? Kuitujauhe! Siitä koostui yksi päivän ateria (jep!) joten aloin sen suosiolla sekoittamaan smoothien sekaan. Olen niin huonovatsainen, että tällainen kuitulisä ruokavaliossani olisi todella paikallaan. Olen nyt näitä pusseja käyttänyt päivittäin. En voi ehkä sanoa, että vatsani toimisi paremmin, sillä lopullisesti tämän c9:sin katkaisi ihan kauhea vatsatauti, mutta ensimmäiset neljä päivää vatsani toimi tosi normaalisti huolimatta niukasta kalorimäärästä.

Hyvä fiilis jäi myös Emiliasta jonka kanssa tein tämän yhteistyönä. Olen ollut tosi nihkeä foreveriä kohtaan, sillä pakko nyt sanoa, että joillakin se aloevera- paatos on lähtenyt hieman käsistä ja olen kokenut tämän tosi ahdistavana juttuna. Emilia osoitti kuitenkin olevansa ihan normaali ihminen ja jos joskus jotain vielä näistä tuotteista innostuisin käyttämään, niin ehdottomasti asioisin hänen kanssaan.

C9 ei ollut minua varten. Vatsatauti vei nesteet tehokkaammin. Nyt sitten keräillään luita taas kasaan ja aletaan hankkimaan lihasta pitämään pakettia pystyssä. Mutta jos olet paniikissa, että etelänreissu lähestyy uhkaavasti niin tilaa itsellesi c9, kyllä sillä nopeasti muutaman nestekilon karistaa ja ehkäpä se auttaa valitsemaan seuraavalla reissulla vähän enemmän hedelmiä ostoskoriin. Niin kävi ainakin meillä.

Tämän hetken ylivoimaiset lempparihousut (ja huom. en käytä kovin paljon farkkuja joten tämä on minun suustani paljon sanottu) löydät TÄÄLTÄ.

 

emmakaisa

5 vastausta artikkeliin “Kokemukseni c9:stä”

  1. Ihanat noi farkut!!sopiskohan näin 5kk sitten synnyttäneelle kun tuntuuei ettei mistään löydä sopivia farkkuja ja aina kulkee vaan leggareissa tai collareissa! Saako kysyä mikä koko sulla on?katoin et oli vaan M-kokoon asti..hmm..
    Ps. Sun blogi on paras!!en yleensä jaksa lukea blogeja mut tää on must!! Aina niin samaistun sun juttuihin niin äitiydestä kun muustakin😊keep on going!!

    • Sopii varmasti! mulla on s- kokoiset ja noi kyllä löystyy vähän käytössä, että m varmasti on hyvä jos mietit, toki en tiedä minkä kokoinen olet 😀 ja kiitti <3

  2. Mä en enää luopuisi Foreverin hammastahnasta ja myönnän että suhtauduin siihen skeptisesti hehkutuksen takia. Hehkutus saa musaa usein vastareaktio, voiko olla noin hyvää…?
    Ja sit niillä on pari ihan superhyvää ihonhoitotuotetta mun atooppinen iholle, parhaana propolis voide!
    Noita juomia tai mitään ravintojuttuja en ole lähtenyt testailemaan…

    • No se on totta ja ei noi tuotteet ihan paskaa voi olla kun niin moni niiden takana seisoo 🙂 Ei oo vaan mua varten, mutta jonkun muun juttu varmasti!

  3. Helppo ja kaupallinen konsti ei yleensä toimi. Siksi nämä litkukuurit ei houkuttele. Tuo forever homman käsistälähtö on välillä sellaista someviihdettä että pois alta. Joskus ahdistuin niistä jatkuvista #lifestyle #healthy postauksista, sitten nauratti nyt säälittää. Markkinointi ei toimi siis ainakaan minuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 8
Tykkää jutusta