Vauva-arjen vaiheesta toiseen

Olisi ihanaa kertoa miten vietettiin tänään seesteistä iltapäivää Umpun ja Monnan kanssa kahvia juoden. Lapset viihtyivät ja aurinko paistoi, oli ihana ystävänpäivä.

Yllä olevasta lauseesta oli totta tuo viimeinen osa. Ystävänpäivä oli ihana, mutta ai luoja mikä härdelli!

Muistan hyvin kun katselin kaunista kotiamme vielä muutama kuukausi sitten. Umppu tuli meille kylään ja kirkkain silmin väitin, että koitan pitää meidän sisustusjutut paikallaan.. No meni viikko ja meiltä hävisi kaikki koriste asetelmat ja esineet kodista.. Sen aina muistaa miten helpoksi olen elämän kotona tehnyt kun tämä meidän härdelli lähtee kyläilemään. Ensimmäisenä kun päästiin ovesta sisään Monnalle lähti pöydiltä kukat ja kynttilät. Sitten oikeastaan kaikki muu. Emil on nyt siinä iässä, että hän painaa menemään ilman järjen häivää. Sormiruokailee kaiken mitä käteensä saa ja kiipeää kaikkien syliin jos vain pääsee.

Minä onnistuin laittamaan Emilin vaipan niin, että koko poika oli pissassa ja luonnollisestikaan meillä ei ollut vaihtovaatteita. Onneksi Umpulla oli jäänyt reppuun kasa pieniä vaatteita mitä annoin hänelle eilen. Ne vielä venyttämällä meni juuri ja juuri päälle.

Vaikka elämä on nykyään Emilin kanssa tosi helppoa ja hänen hommailunsa ovat niin mainioita, niin ymmärrän nyt tavallaan sitä kun ihmiset sanoivat aikanaan, että nauti vauva-ajasta. Vaikka Emilkin nukkui välillä sen 20min, niin hän nukkui sen 5x päivässä ne unet vähintään. Hän ei juurikaan pistänyt vastaan tai muutenkaan tehnyt muuta kuin kitisi. Nyt ne unet on välillä 20min ja niillä painetaan 4h putkeen sen jälkeen, kiukkuisena kylläkin, mutta painetaan silti.

Siinä kun hytkyttelin ihanaa pikku Emmaa sylissäni ja Monna sanoi, että ei hän oikein viihdy, mietin, että voi tämä pysyy ainakin paikallaan ja tätä voi vaan hytkytellä. Niin se vaan taitaa olla, että joka ikään liittyy ne omat juttunsa ja omat murheensa, sekä ilonsa. Sillä hetkellä kun vauva on pieni, on ne pienetkin jutut tosi suuria, sitten hetken päästä niitä katsoo taaksepäin ja miettii, että no eipä tuo ollut  kyllä edes paha. Tai niin minulle kävi ainakin Emilin kanssa.

Sitä osaa nykyään ajatella kaikkea vaiheena, mutta silti sitä hakkaa päätä seinään välillä ja miettii, että eikö tämä hankaluus ikinä lopu.  Ja sitten se jo loppuukin. Vaihe vaiheelta nämä kasvaa niin nopeasti, että ei siinä pysy perässä. Elämä on kyllä ihmeellinen!

(alin kuva: Monna)

Käyhän katsomassa edellisestä postauksesta meidän mahtava hyväntekeväisyys haaste ja osallistu sinäkin mukaan!

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Vauva-arjen vaiheesta toiseen”

  1. Hahah, mäkin muistan silloin joskus syksyllä, kun selitin kaikille että minä en ainakaan raivaa sisustusta pois, vaan lapsi saa oppia olemaan närppimättä kaikkea. Noh, enpä enää muistakaan koska meillä olis ollut jotain pienen lapsen käsin liikuteltavaa (ja työnnettävää!) siinä metrin korkeudella lattiasta. Eikähän se silti auta, silti jostain löytyy ainakin sitä sormisyötävää AINA.
    Kyläilyt onkin tosi rentouttavia jos paikka ei ole lapsiystävällinen, mutta aina tietysti pyydän että voidaanko tämä ja tämä nostaa pois, sekä raivailen jo automaationa lapsen edellä ja perässäkin tavaraa pois ulottuvilta. Ja onhan se sitä jatkuvaa hyppäämistä ja kieltämistä mutta en mä ainakaan halua että lapseni tuhoaa toisten kotejakaan, tai oppii että kylässä saa rellestää.

    • Jee mä oonkin kaivannut sua ja miettinyt, että mitäs teille kuuluu :)!

      Joo se on kyllä jännä, että noi löytää AINA jotain minkä ei tarvis sinne suuhun mennä.. Meilläkin siis tuntuu, että toi oikeen nauttii pölykoirista suussa 😀 Mua vähän nauratti kun Monna kertoi jälkikäteen, että Emil oli vääntänyt patterin täysille ja Tuukkaparka oli keskellä yötä herännyt kun makuuhuone oli ollut hiukan kuuma. Aina kun ei kerkeä kaikkea vahtimaan 😀 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta