Mitä minä pelkään?

En koe olevani kovin pelokas ihminen, en osaa jännittää kauheasti tulevaa ja olen aika luottavaisilla mielin elämää kohtaan. On kuitenkin asioita joita pelkään. Suurin osa peloistani on tullut äitiyden myötä, sillä itseäni koskevat pelot ovat lähinnä sellaisia, joille en vaan kertakaikkiaan voi mitään, kuten sairastuminen. Jos sairastuisin niin sitten sairastuisin.. Mitä sitten pelkään?

Pelkään ihan yli kaiken Emilin sairastumista. Vaikka vakavia sairauksia ei voi ennalta ennustaa ja jos sellainen kohdalle sattuisi, olisi sen kanssa vain elettävä, niin minä pelkään silti. Enkä pelkää mitä tahansa vakavaa sairautta, minä pelkään, että Emil sairastuu syöpään.

Se on jotenkin niin hassua, että miksi pelkään juuri sitä. Onhan miljoona muutakin sairautta ja vaaraa, jota tässä elämässä kannattaisi pelätä, miksi tämä minun pelkoni kohdistuu juuri tähän sairauteen? Ehkä ajatus pienen lapsen sairaudesta, kivusta ja rankoista hoidoista pelottaa.. Ehkä epävarmuus selviämisestä. Jokin asia on mikä minua niin kovasti siinä syövässä pelottaa.

Hassua on se, että tiedostan sen kuinka lopulta hyvin syöpiä saadaan nykyään hoidettua.. Nykytekniikalla monet huononkin ennusteen syövät on saatu hoidettua. Jokin minua kuitenkin niin paljon pelottaa. Enkä puhu nyt sellaisesta paniikkipelosta, että menettäisin uneni sen vuoksi. Mutta jos kysyisit, että mitä pelkään eniten, niin kertoisin, että pelkään lapseni sairastumista syöpään. JA vielä tarkentaen. Pelkään lapseni sairastumista leukemiaan.

Meillä suvussa aika paljon syöpiä ja se on ehkä osasyy pelolle, tiedän, että se voi tulla lähelle ja tiedän miten vakava se sairaus vakavimmillaan on. Ehkä rakkaan sukulaisen menettäminen on jättänyt pelon pahimmasta. On oikeastaan tosi vaikea pukea tätä pelkoa sanoiksi ja samalla niin helppoa.

Tämä asia nousi taas mieleeni tänään kun meidän #ilokiertoon haasteeseen lähti Pori mukaan. Porin lahjoituskohteena on Syöpykät mikä on siis lapsisyöpäpotilasperheiden kerho. Jos voisin yhden asian poistaa tästä maailmasta, niin se olis tarve tollaisille kerhoille. Ilman vertaistukea olisin tullut vanhempana hulluksi, joten uskon syöpyköiden olevan todellakin tarpeellinen juttu. Tägäämällä sun ig- kuvaan #ilokiertoonpori olet mukana keräämässä heille hyväntekeväisyyspottia. Ethän myöskään unohda meidän Tampereen Icehearts- poikatyötä, #ilokiertoontampere- merkinnällä tuet meidän tiimiä!

 

 

Olisi kiva kuulla mitä te vanhempina pelkäätte?

emmakaisa

3 vastausta artikkeliin “Mitä minä pelkään?”

  1. Mä pelkään lapsen tukehtumista. : | Kerhoissa en anna mitään leluja mihin voisi tukehtua ja kyttään koko ajan. Se jotenkin pelottaa, koska siinä voisi käydä niin nopeasti huonosti.

    • Se olis kyllä kauheaa.. Itse oon ehkä vähän turhankin luottavainen sen suhteen, että ei se tukehdu 😀

  2. Mun pelko liittyy vähän samaan kun sunkin. Rakkaan menettäminen. Näinhän tulee väistämättäkin elämässä käymään, mutta silti. Pelkään niin kovin sitä kenestä joudun seuraavaksi luopumaan ja toivon että kohdalleni osuvat luopumiset menisi aika järjestyksessä niinkun elämässä ”kuuluukin”. Vaikka vanhastakin ihmisestä on kovin vaikea luopua, on se tavallaan normaalia että vanhoilla elämä päättyy jossain kohtaa. Tämä pelko on alkanut ystävien poismenon jälkeen, viimeisimpänä hukkuminen missä itse mukana liiankin lähellä… Tuntuu inhottavalta pelätä tällaista jo valmiiksi. Jossain kohtaa mietin asiaa päivittäin. Tylsiä juttuja! Tsemppiä sinne pelon kanssa, koitetaan olla pelkäämättä turhaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta