Parin päivän parhaat ja paljon kysytyn neuletakin tarina!

  • Olen nähnyt tänään paljon ystäviä. Yhden jonka kanssa ollaan välillä ihan ihan hiljaa, mutta silti on niin helppo olla. Toisen joka on kuin perhettä tai oikeastaan onkin niin paljon ollaan viimeisten vuosien aikana yhdessä jaettu. Ja kolmannen, joka on oikeastaan todella uusi tuttavuus, mutta tuntuu kun oltaisiin tunnettu pidempikin aika.
  • Meille muutti viikonloppuna toinen auto. Tunnen olevani kuin vapaa, sillä päästään Emilin kanssa hetkessä paikasta a paikkaan b ja en ole enää riippuvainen busseista.  Toisaalta olen iloinen, että tähän asti ollaan liikuttu bussin kanssa ja toisaalta käveltykkin pitkiä matkoja, sillä en muista milloin olisin hyötyliikkunut yhtä paljon. Nyt otan kyllä kaiken irti näistä autollisista päivistä.
  • Bussi, jonka ”ei linjalla” – tekstin tilalla olikin hymiö. Hymyilin sille pitkään sen näkemisen jälkeen.
  • Uusi matto olohuoneessamme. Se on niin iso ja niin pehmeä.
  • Uusi joogamatto ja treeni- appi, jotka lähestulkoon pakottavat tekemään kotijumppia.
  • Emil joka nauraa katketakseen kun jumppaan kotona. En muista milloin olisin kuulut hänen nauravan niin sielunsa pohjasta kuin katsellessaan minun jumppaavan.

Minulta on kysytty paljon tästä neuletakista ja siis tällähän on siis tarina. Olen ihan mieletön tarjoushaukka ja tämä piirteeni ei pettänyt taaskaan. Bongasin tämän neuleen jo kesällä Stockmannilta ja olisin sen silloin halunnut kovasti itselleni, mutta lähes 300€ hinta ei houkutellut. Nyt joulu- aleissa hinta oli tippunut jo 60%, mutta äitiyslomalaisena minulla ei ollut silloinkaan tähän neuleeseen varaa. Noh, perjantaina bongasin neuleen sitten rekistä, jossa ale- tuotteet olivat -50%, joten siinäkohtaa oli toimittava ja kotiutin tämän Ralph Laurenin superlämpimän neuleen itselleni.  Ihan yhtä hyvillä aleilla tämä ei ole, mutta siis neule löytyy ainakin TÄÄLTÄ , katsoin juuri stockan sivut ja siellä näitä ei ollut 🙁

Voin jo nähdä miljoona (ainakin) eri yhdistelmää joissa tämä toimii. Näen jo kesäillat, converset ja farkkushortsit tai revityt farkut…

Kuvat: PIIA PAJUNEN

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Parin päivän parhaat ja paljon kysytyn neuletakin tarina!”

    • Mulla on joku seven minutes fitness app.. Voin postailla siitä erikseen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta