Ketä minä kehuisin?

Minä olen maailman huonoin kehumaan, yhtä huono kuin olen antamaan huonoa palautetta. Koen nämä asiat jotenkin töihin kuuluvaksi ja sen myötä olen jättänyt ne pois omasta arjestani muuten. Mietin usein mielessäni kivoja ja kauniita asioita muista, mutta harvoin osaan päästää niitä ulos. Tai sitten päästän, mutta en tajua sitä.. hah.

Ihana ystäväni Mirva haastoi blogissaan kehumaan edes kerran päivässä jotain toista ihmistä. Voisin ihan vaikka aloittaa hänestä, sillä minusta meillä monelle olisi hänen elämänasenteestaan paljon oppimista. Mirva on minun pitkäaikaisin ystäväni, minulle ihan äärettömän tärkeä ihminen. Hän on hyvä esimerkki siitä, että elämästä saa juuri sellaista kun itse siitä tekee. Tuolla ihanalla naisella on myös aivan pettämätön tyylitaju, kaikessa muussa paitsi musiikissa.. Siinä meillä on yhtä huono maku:D.

Sitten haluan sanoa kehun ystävälleni Umpulle. Olin tänään päästämässä häntä suihkuun ja jo siinä ajassa sain yhtä vaille kaikki lapset huutamaan ja kaaoksen aikaiseksi. Hän pyörittää ihan hullua palettia ja silti jaksaa olla niin mielettömän kiva, minusta ei olisi ikinä tuohon rumbaan. Ei IKINÄ. Blogi on tuonut elämääni paljon hyvää, mutta sen ylivoimaisesti parasta antia on muutama varmasti loppuelämän kestävä ystävyyssuhde.

Yhden kehun annan myös Monnalle, joka on saanut omalla aidolla persoonallaan kasvatettua bloginsa yhdeksi Suomen suurimmista. Hän on myös aivan upea äiti ja yrittäjä. Jaksan aina vaan kerta toisensa jälkeen ihailla hänen positiivisuuttaan, ja positiivista energiaa mitä hän jakaa ympärilleen. Hän on ihan ansaitusti saanut paikkansa Suomen blogiskenen huipulla ja olen tosi ylpeä hänestä.

Haluan myös antaa maininnan yhtä sirkusta pyörittävälle Iisalle! Jos ei arki tarpeeksi jo heitä haasteita, niin tuo nainen jaksaa painaa vielä varmaan 500 rappusta päivässä. SE jos mikä ansaitsee kyllä muutaman huutomerkin peräänsä 😀

Viimeisenä haluaisin antaa kehun eräälle ystävälleni. Olen nimittäin ihan mielttömän ylpeä hänestä ja hänen sisustaan äitinä. Juttelin hänen kanssaan taannoin imetyksestä ja se päättäväisyys ja työ mitä hän on tehnyt oman vauvansa eteen on jotain sellaista mistä monen meistä pitäisi ottaa mallia. Minä jäin miettimään hänen kertomaansa jälkikäteen ja voin sanoa, että en ole hetkeen ollut kenestäkään yhtä ylpeä kuin hänestä. Minun ympärilläni on kyllä todellisia supernaisia!

Niinkuin sanoin, olen tosi huono kehumaan ketään erikseen ja siis kun haluaisin kehua vaan kaikkia, sillä en minä oikein osaa sanoa, että ketä minä eniten haluan kehua. Minulla on niin rakkaita ja tärkeitä ihmisiä elämässäni, että haluaisin vaan kehua heitä kaikkia yhtä paljon kun kaikki ovat kehunsa ansainneet. Kehut on parhaita kun ne on sponttaaneja ja tulee siellä arjen lomassa, sen suuremmin miettimättä…

Olisi kiva kuulla ketä te kehuisitte tänään?

Ihanista kuvista vastaa upea Katri/ fit you too. 

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Ketä minä kehuisin?”

  1. Mä kehun sua nyt ihanista kuvista!!! <3 Ja kiitos ihanasta päivästä ja kiitos että päästit Umpun suihkuun, oot kyllä göörl nambö wan!

    • Ja hei kiitos sulle näistä kuvista <3 Tulin just vielä lisäämään, että on sun ottamat kuvat! Oot super <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta