Tuhansien ajatusten summa..

Nyt kun en mitenkään enää taivu päivittäiselle bloggailulle, huomaan miten asiaa olisi taas paljon. Päähäni juolahtaa aiheita toinen toisensa perään. Sitten kun istun koneen äärelle on tämä taas niin hankalaa. En muka muista mistä piti kirjoittaa, en muista mitä olin sanomassa tai en osaa sanoittaa ajatuksiani. Olen myös tullut hieman varovaiseksi. En ehkä uskalla sanoa kaikkea ääneen, sillä en jaksaisi puolustella… Tavallaan taas.. Miksi edes mietin tuollaista, ei kenenkään sanomisilla ole mitään jakoa, sillä seison jaloillani itsevarmana. Vai seisonko sittenkään?

Itsevarmuus näkyy asioissa joissa tiedän, että oma tapani on toimiva. Olen itsevarma itseni kanssa tiettyyn pisteeseen asti ja sitten kuitenkaan en yhtään. Tiedän, että olen äitinä hyvä ja puolisona ainakin keskinkertainen ja silti aina mietin, että olenkohan sittenkään? Kyllä tämä päiväkoti- homma on saanut soraäänet päässäni huutamaan, että nyt se lapsi takaisin kotiin sieltä. Etenkin kun minulla ei ole ollut töitä tänään eikä eilen. Vaikka tyhmänäkin tajuan, että tarvitsin sen kymmenen minuuttia hiljaa yksin kotona, mitä tänään ehdin istua. Enpä muistanutkaan millaista se on. Tavallaan mietin, että miksi minun enää perheellisenä ihmisenä pitäisi nauttia tyhjästä talosta? Enkö ole itse valinnut tämän tien?

Tänään on taas ollut niitä iltoja kun uskon karman kostavan nämä vapaapäivät. Ja toisaalta se kosti varmaan ennakkoon jo huomisenkin, olenhan minä hurjana koko päivän Helsingissä ja yönkin. Toisaalta se hetki kun tänään aamulla Emil jäi itkemään isänsä perään kun hän lähti töihin. Ja se toinen hetki kun isä rinta rottingilla katsoi poikaansa ja sanoi, että ”hei huomenna meillä on sitten meidän aikaa”, teki minulle hyvää. Elämä jatkuu vaikka symbioosi päättyy. Vanhemmuus jatkuu vaikka minä en ole paikalla.

Tänään en osaa jotenkin nyt sanoa mitään järkevää. Kävin kampaajalla. Minulla on flunssa. Huomenna menen silti kilpailemaan city survivors- hupisarjaan. Minun mahaani on koskenut koko päivän. Siinä kuulumiset kaikessa lyhykäisyydessään.

Mitä sinulle kuuluu?

Ja niin alkoi päiväkoti!

*Sisältää mainoslinkkejä

Emilin reppu(Elodie details): TÄÄLLÄ*, pipo(Elodie details) TÄÄLLÄ*, huivi: Zara, housut ja takki: Cubus

Tänään se tapahtui, Emil meni ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Minä sain varmasti sen helpomman roolin, sillä työmatkani vuoksi Timo vei ja minä hain Emilin tänään päikystä. Kävimme eilen tutustumassa koko perhe päiväkotiin ja jätin aika hyvillä mielin Emilin hoitoon. Vielä viimeviikolla ihmettelin Umpulle, että mitenniin on vaikeaa? Samana iltana itkin vielä vuolaasti, että teenkö nyt elämäni suurimman virheen ja olenko ihan kamala äiti.. Niin ne tunteet vaan tulee, minullekin.

Meidän onneksemme saatiin tosi kiva päiväkotipaikka ja olen iloinen sen pienuudesta ja sijainnista. Vaikka Emil on sosiaalinen niin olisin ehkä hieman ollut kauhuissani jos hänet olisi laitettu suoraan isoon päiväkotiin, joten pitää olla tästä tosi kiitollinen. Meillä oli eilen vielä kaikenpäälle 1- vuotis neuvola ja pelkäsin, että rokotteet nostaisivat lämpöä. Olin myös täysin valmistautunut illan kestävään huutoon kun olen ollut päivän poissa, mutta sain yllättyä iloisesti.

Neuvola meni juuri niinkuin ajateltiinkin. Emilillä on edessä unikoulu numero kaksi jahka arki tästä tasaantuu. Olen tiedostanut koko ajan miten meillä menee maitoa aivan liikaa ja Emil ei siksi syö juuri mitään. Nyt kun sen sanoi toinen ihminen ääneen niin ryhdistäydyttiin heti asian suhteen. Tänään Emil ei ole saanut kuin ihan aamulla maitoa pullosta ja sitten tuossa kotiin tullessa ruoan päälle hieman (sekä siis mitä päikyssä sai) ja iltamaidon äsken nukkuman mennessä. Meillähän vallan syötiin iltapuuroa tänään kun koko päivän on ollut pullomaito pannaassa. Päiväkoti on tässä minun silmissäni tosi positiivisessa roolissa, sillä Emil ei ehdi miettiä maitoaan ja syö ehkä sitten ruoilla paremmin. Kyllä tämä tästä hiljalleen!

Meidän neuvolatäti oli vaihtunut ja vaikka nykyinenkin on tosi ammattitaitoinen, niin olen todella surullinen, että jouduttiin luopumaan tästä meidän vanhasta. Hänestä oli tullut tosi tärkeä, vaikka aika vähän lopulta edes nähtiin. Tehtiin me yksi turha lääkärireissukin eilen kun th sanoi, että korvat punottaa.. Noh, ei kuulemma niissä mitään ollut sanoi korvalääkäri. Samalla hän katsoi Emilin silmät, pojalla kun on tullut vasta yksi kyynel elämänsä aikana… Meillä on oikea Cry baby 😉

Tästä tämä meidän arki nyt alkaa rullailla. Minulla on aika loiva lasku töihin ja hiljalleen hommaa alkaa olla enemmän. Nyt olen tosi positiivisella fiiliksellä tästä päiväkotihommasta ja aika kevyt alkuhan tässä on edessä, sillä Timo pitää isäkuukauden ja kesäloman kesällä, joten Emil saa olla sitten kotona taas pidempää.

Paljastakaas äidit muuten mistä löytyy parhaat kerhotossut? Eilen kävin koko koskikeskuksen läpi, mutta noin pieniä ei ole misään….