Elossa sittenkin!

Vielä eilen olin lähestulkoon 100% varma, että en tule selviämään ikinä tästä taudistani. En muista milloin olisin edellisen kerran ollut yhtä kipeänä. Tarvitaan nimittäin aikamoinen tauti, että minä lähden itseäni lääkärille viemään, mutta siellä  minä olin perjantai- aamuna Hervannan terveysasemalla kiltisti jonottamassa sairaanhoitajan arviolle.

Olin aivan varma kun soitin terveysneuvontaan ja sieltä tympääntynyt täti kuittasi seitsemän päivän flunssani, yskäni ja päänsärkyni: ”no nyt vaan on aika sitkeää flunssaa”, että olisin vaan yksi tuhannesta oireitteni kanssa siellä valittamassa ja saisin palata kotiin lepäämään. Pelkäsin aika lailla myös kohtaavani jälkitarkastuksesta tutun lääkärin… Sairaanhoitaja olikin mitä ihanin ja käyntinikin osoittautui aivan aiheelliseksi, sillä tulehdusarvot olivat koholla jonkin verran.

Ilokseni kohtasin myös aivan todella mielyttävän nuoren lääkärin ja poskiontelon tulehdushan minulla oli, tämä ei kyllä ollut minulle mikään uutinen, sillä en ollut kahteen päivään voinut kumartua ollenkaan kun pää olisi räjähtänyt. Ajattelin, että haen kuurin ja sitten tämä tauti on hetkessä ohi….

Kotona nousi kuume, yskä johon en halunnut käsikauppalääkkeitä vahvempaa yskänlääkettä alkoi yltyä aivan hulluksi ja hiljalleen koko vointini mennä huonommaksi. Yskin niin paljon, että eilen illalla olin jo aika epätoivoinen. Ajattelin, että jos joudun yskimään tällä tavalla vielä päivänkin, ei kroppani kestä sitä enää. Jokaista vatsalihastani ja niskaani särki ja kurkkuni oli kuin vereslihalla. Ajattelin, että antibiootti olisi purrut nopeammin (okei ja olen hieman kärsimätön sairastaja).

Vielä viimeyön yskin kuin heikkopäinen sohvalla, mutta sitten nukahdin joskus neljän jälkeen ja kuudelta kun heräsin Emilin kanssa leikkimään oli olo aivan erilainen. Ihan terve en ole vieläkään, mutta se kamalaakin kamalempi yskä on tiessään ja kuume vihdoin ja viimein laskenut… Ottaa ihan älyttömästi päähän, että jouduin perumaan perjantain työt ja muutenkin viikonloppu on mennyt ihan hukkaan. Myös suunnilteltu unikoulu siirtyy nyt, sillä Emilkin on vähän flunssainen.

Toisaalta kiva, että viikonloppu on hieman pidennetty, sillä huomenna ehtii sitten puuhailla vaikka mitä. Toisaalta ilma on ollut niin järkyttävä, että eipä paljon haittaa tämä sisällä vietetty aika. Ihan naurattaa tuo sää… Onneksi ei ollut sen suurempia suunnitelmia!

 

Apua mikä viikko!

Olen jokaisena iltana sulkenut silmäni potien hieman huonoa omatuntoa blogista. Todellisuus on ollut kuitenkin sellainen, että sitä ei vaan kykene kaikkeen. Tavallaan mietin, että pitäisikö minun olla ihminen jolla on sata rautaa tulessa ja ei tunnut missää? Olen ehkä ollutkin sellainen, mutta nyt tuo yksi rauta ei anna armoa ja on suurin syy siihen, että en ole ehtinyt edes tiskikonetta täyttää.

Emil on aivan ihana, siis niin hurmaava kuin tuon ikäinen voi vaan olla. Hän on oivaltanut kävelyn jalon taidon ja ero- ahdistus on historiaa. Hän on myös oivaltanut, että illalla on ihanaa jos joku silittää ja siinä ne minun iltani sitten menevätkin, minustakin on ihanaa kun silitetään, mutta kohtuus kaikessa 😀 Kauhean montaa tuntia ei sitäkään viitisis tehdä..

Edellinen unikoulumme päätyi pisteestä jossa Emil nukkui omassa sängyssä koko yön ja heräsi kerran syömään, siihen pisteeseen, että nykyään hän nukkuu puolet yöstä meidän välissä ja olemme uudelleen saman ongelman äärellä kuin ennen unikoulua… Emil ei halua nukahtaa.. Ja yöllä hän herää maidolle 1-100 kertaa, joten koitetaan nyt uudelleen unikoulua noihin nukahtamisiin. Suoraan sanottuna minusta on ihanaa kun Emil nukkuu meidän välissä, mutta noista yösyötöistä on nyt päästävä eroon, niin tämä on tehtävä. Hohhoijjaa..

Olen myös aivan valtavan kipeä. Kerroin viimeviikolla perjantaina, että minulla on flunssa. Nyt tuntuu, että tauti vaan pahenee päivä toisensa jälkeen, onkohan tämä joku kohtalon kosto minulle kaikista niistä flunssista jotka sain selätettyä viimeisen vuoden aikana.Oli tosi omituista maata tänään peiton alla kolme tuntia ja sairastaa ihan rauhassa. Buranan voimalla meni sitten loppupäivä oikein hyvin sen jälkeen kun hain Emilin.

Meidän vappusuunnitelmiin tuli myöskin muutos, sillä tämä unikoulu on tehtävä nyt kunnolla. Ei haluta liikkua hetkeen mihinkään, sillä muutoksia on nyt niin paljon käsillä, eli ihan vaan nyt kaiken takia rauhoitetaan meidän elämä. Sen lisäksi tällä hetkellä ei ole todellakaan taloudellista ajella edestakaisin. Työtilanteeni on vieläkin hyvin vaihteleva, vaikka duuni minulla onkin. Olen osittain töissä ja osittain olen heittänyt keikkaa, mutta en niin paljon, että voisin sanoa pärjääväni hyvin joten jokainen Tampereella vietetty viikonloppu on kotiinpäin.

Mietin tuossa, että miksi edes otsikoin tämän postauksen noin kun otsikoin… Mutta tosiaan tämä tauti on vienyt kaikki mehut. Viikkoon mahtuu myös pari unetonta yötä ja paljon työtunteja, joten ehkä se oli vain kaiken summa. Ei se nyt taas levätyn päivän jälkeen tunnu niin pahalta, mutta niinkuin sanoinkin, jostain pitää tinkiä että jaksaa ja nyt se on näkynyt täällä blogin puolella. Kiitti kuitenkin kun jaksatte käydä siitä huolimatta <3