Apua mikä viikko!

Olen jokaisena iltana sulkenut silmäni potien hieman huonoa omatuntoa blogista. Todellisuus on ollut kuitenkin sellainen, että sitä ei vaan kykene kaikkeen. Tavallaan mietin, että pitäisikö minun olla ihminen jolla on sata rautaa tulessa ja ei tunnut missää? Olen ehkä ollutkin sellainen, mutta nyt tuo yksi rauta ei anna armoa ja on suurin syy siihen, että en ole ehtinyt edes tiskikonetta täyttää.

Emil on aivan ihana, siis niin hurmaava kuin tuon ikäinen voi vaan olla. Hän on oivaltanut kävelyn jalon taidon ja ero- ahdistus on historiaa. Hän on myös oivaltanut, että illalla on ihanaa jos joku silittää ja siinä ne minun iltani sitten menevätkin, minustakin on ihanaa kun silitetään, mutta kohtuus kaikessa 😀 Kauhean montaa tuntia ei sitäkään viitisis tehdä..

Edellinen unikoulumme päätyi pisteestä jossa Emil nukkui omassa sängyssä koko yön ja heräsi kerran syömään, siihen pisteeseen, että nykyään hän nukkuu puolet yöstä meidän välissä ja olemme uudelleen saman ongelman äärellä kuin ennen unikoulua… Emil ei halua nukahtaa.. Ja yöllä hän herää maidolle 1-100 kertaa, joten koitetaan nyt uudelleen unikoulua noihin nukahtamisiin. Suoraan sanottuna minusta on ihanaa kun Emil nukkuu meidän välissä, mutta noista yösyötöistä on nyt päästävä eroon, niin tämä on tehtävä. Hohhoijjaa..

Olen myös aivan valtavan kipeä. Kerroin viimeviikolla perjantaina, että minulla on flunssa. Nyt tuntuu, että tauti vaan pahenee päivä toisensa jälkeen, onkohan tämä joku kohtalon kosto minulle kaikista niistä flunssista jotka sain selätettyä viimeisen vuoden aikana.Oli tosi omituista maata tänään peiton alla kolme tuntia ja sairastaa ihan rauhassa. Buranan voimalla meni sitten loppupäivä oikein hyvin sen jälkeen kun hain Emilin.

Meidän vappusuunnitelmiin tuli myöskin muutos, sillä tämä unikoulu on tehtävä nyt kunnolla. Ei haluta liikkua hetkeen mihinkään, sillä muutoksia on nyt niin paljon käsillä, eli ihan vaan nyt kaiken takia rauhoitetaan meidän elämä. Sen lisäksi tällä hetkellä ei ole todellakaan taloudellista ajella edestakaisin. Työtilanteeni on vieläkin hyvin vaihteleva, vaikka duuni minulla onkin. Olen osittain töissä ja osittain olen heittänyt keikkaa, mutta en niin paljon, että voisin sanoa pärjääväni hyvin joten jokainen Tampereella vietetty viikonloppu on kotiinpäin.

Mietin tuossa, että miksi edes otsikoin tämän postauksen noin kun otsikoin… Mutta tosiaan tämä tauti on vienyt kaikki mehut. Viikkoon mahtuu myös pari unetonta yötä ja paljon työtunteja, joten ehkä se oli vain kaiken summa. Ei se nyt taas levätyn päivän jälkeen tunnu niin pahalta, mutta niinkuin sanoinkin, jostain pitää tinkiä että jaksaa ja nyt se on näkynyt täällä blogin puolella. Kiitti kuitenkin kun jaksatte käydä siitä huolimatta <3

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 29
Tykkää jutusta