Kaksi ”lomapäivää” ja arkiajatuksia

Ah kesä!

Meillä oli tänään Emilin kevätjuhla. Voi Emil miten hän on kova hommamies. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että laitettiin Emil päiväkotiin. Jotenkin tuntuu että hän kasvaa joka päivä ja oppii jotain.. Tai siis niinhän hän tekeekin, mutta nyt viimeaikoina on tuntunut, että päivittäin on jokin uusi taito. Viimeisimpänä yllätyksenä hän osasi juoda pillillä, eipä olla testattukaan hetkeen tätä taitoa. Kaikista iloisin olen ollut päiväkodista yövuorojen jälkeen.

Vaikka työni alkavat vasta maanantaina kunnolla en lopulta onnistunut tämän puolentoista kuukauden aikana tekemään täällä kotona mitään niistä asioista mitä suunnittelin. En oikein käsitä mihin koko tämä aika on kulunut? Olen toki tehnyt paljon töitä, sairastanut vähintäänkin yhtä paljon.. Silti minulla on ihan hassu olo, että mihin nämä viikot ovat oikein menneet? Tuntuu, että koko ajan on ollut kiire ja silti täällä on edelleen yhtä vaille kaikki ikkunat pesemättä.

On jännittävää aloittaa uusi säännöllinen arki, samalla tämäkin on vaan välitila, sillä Timo aloittaa isäkuukauden heti kesäkuun puolessa välissä ja Emil onkin sitten melkein koko kesän kotona. Itse varmasti olen paljon enemmän töissä kun kotona, joten nyt jos koskaan isäkuukausi ja Timon kesäloma ovat juuri oikeaan aikaan.

Päätin jo viimeviikolla pitää kaksi ”vapaapäivää”, vähän niinkuin kesäloman, mutta ehdin lopulta olla tänään kotona tekemässä niitä suunniteltuja juttuja tasan tunnin. Toisaalta oli paljon tärkeämpää tekemistä joten ihan sama, pyykit ei täällä leipää pyydä. Eilinen meni kuitenkin siskon ja Emilin seurassa, joten oikeastaan nämä päivät olivat juuri paikallaan. Huomenna aamulla työmaalle ja loppuviikosta suunnataan Haminaan. Tästä kesästä tulee hyvä.

 

 

Ihanan raivostuttava taapero-ikä

*Sisältää mainoslinkkejä

Ruusuiset olivat minun kuvitelmani arjesta taaperon kanssa. Emil on aivan hurmaava persoona, siis niin huumorintajuinen pieni pilke silmäkulmassa painava pikkumies, jolla ei puutu omaa tahtoa. Meillä on menossa sellainen miniukkelin esiuhma kun opetellaan, että mikä on ok ja mikä ei ja sekös se tuottaa riemua.

Olen kuullut muiltakin, että yhden vuoden kieppeillä tulee vaihe jolloin taapero viihtyy lähinnä sylissä. Laskettiin perjantaina, että Emil viihtyi illalla klo 16- 20 välillä tasan 15 minuuttia itsekseen ja muuten vaati jatkuvaa sylissäpitoa ja minähän pidän. Kaikki arkiset askareet tuppaavat vain käymään hieman haastaviksi pikkumies kainalossa, kun hän ei enää ole mikään vastasyntynyt.

Toinen mikä nyt viimeaikoina on saanut aivan uudenlaiset sfäärit on kotoa poistuminen. Emil jaksaa ulkona sylissä noin 15 minuuttia ja sitten alkaa loputon uteliaisuus. On ihanaa, että hän rohkeasti menee ja tutkii, mutta se raivo, mikä tulee esimerkiksi viimeksi tänään mm. kiellosta syödä kiviä, kiellosta koskea tuntemattomana ostoskärryihin, kiellosta hypätä junan raidesyvennykseen, kiellosta tyhjentää kaupan hyllyjä tai juosta autotiellä on jotain aivan silmitöntä.

Kannan lähes päivittäin Emil- puikkoa poikkiasennossa milloin mistäkin autoon. Minua suorastaan naurattaa aina välillä nämä hänen tunteenpurkauksensa, vaikka eihän ne oikeasti hauskoja ole. Etenkään kun ne tulevat aina väärään aikaan ja tuntuu, että kaikki tuijottaa- vaikka kyllä moni tietää.

Haluaisin tehdä Emilille paidan ”olen tutkimusmatkalla, koittakaa ymmärtää”. Hän on niin loputtoman utelias.

Meillä tulee nyt melkein uusi sana päivässä ja laskettiin tuossa nyt viisi jotain tarkoittavaa sanaa. Emil nauraa rätkättää omille jutuilleen ja alkaa ymmärtää minun ohjeitani. Hän on ruvennut syömään ja illatkin näyttäisivät hieman helpottuneen. Tämä taapero- aikakauden alku on tosi ristiriitaista kun hermoja venytetään joka suuntaan. Tunteet vaihtuvat sekunnissa sieltä pakahtumisesta toiseen ääripäähän kun ikinä ei tiedä mitä tuon minin mielessä on seuraavaksi.

Muistan joskus miettineeni, että pärjään varmaan paremmin tässä ikävaiheessa kuin vauva vaiheessa. Ehkä pärjäänkin, olenhan ollut jo vuoden vanhempi. Toisaalta tämä ikä on tuonut ihan uudenlaisia haasteita, eikä tuo vieläkään osaa omaa pahaa oloaan sanoittaa (niinkuin ehkä naivisti luulin). Aika aikaansa kutakin, mutta on tämä taas ihan uusi maailma joka aukesi kuin taikaiskusta Emilin täyttäessä vuoden.

Timon shortsit sekä Emilin neule ja huvi tarttuivat mukaan viimekerralla käydessämme Itiksen zarassa, voisin tyhjentää sieltä koko poikien vaateosaston*. Emilin kengät ovat jollyroomilta*.