Valtavirran vanavedessä vegaaniksi?

Minun on ihan henkilökohtaisesti myönnettävä, että minua jopa ehkä hieman hävettää sanoa, etten enää mielelläni söisi lihaa asia on niin tapetilla tällä hetkellä. Otsikko on sinällään hieman harhaanjohtava, että eläinperäiset tuotteet (mm. maitotuotteet) meillä uppoaa edelleen, mutta askel kerrallaan. Ja vaikeaa olisi ajatella elämää ilman kalaa.. Noh, niin se oli vielä kesällä vaikeaa jotenkin ilman lihaakin. Vai oliko?

En ole ikinä elämässäni syönyt mielelläni punaista lihaa. Aikanaan kun äidin luona asuin meni pitkiä aikoja, että emme syöneet punaista lihaa ollenkaan kun ei meistä oikein kukaan siitä pitänyt. Minulle pihvi on sellainen väkisin syötävä, mutta kyllä minä syön, minut on opetettu syömään kaikkea kiltisti.

Viime kesänä aloin kiinnostua erilaisista kasvisruokavaihtoehdoita. Tein tosi paljon erilaisia sosekeittoja ja vaikka näin tehotuotannon kannalta mifut on ihan yhtä skeidaa kun naudanliha, eksyivät ne lautaselleni kerta toisensa jälkeen. Oltiin E:n kanssa paljon elokuussa kahdestaan kotona ja huomasin silloin valmistavani meille oikeastaan pelkästään kasvisruokaa kun ei tuo mini oikein tykännyt lihan koostumuksesta. Oli helppoa kun satokausi oli parhaimmillaan.

Taisi olla syyskuuta kun heräsi ajatus, että miksi minä söisin enää lihaa? En oikein osannut perustella asiaa itselleni mitenkään ja en ole kokenut sitä myöskään tarpeelliseksi. 

Olen kyllä edelleen kylässä syönyt kaikkea, mutta kotona valitsen kasvisvaihtoehdon. On ollut toki hieman työlästä miettiä erilaisia proteiinin lähteitä ja opetella uudelleen ruoanlaitto, mutta tavallaan myös tosi antoisaa kun ruokavalio on muuttunut selvästi monipuolisemmaksi. Olen myös huomannut miten hyvin voin. En edes muista milloin viimeksi olisi turvottanut tai koskenut vatsaan. Selvästikkään minun suolistoni ei vaan ole tehty raskaalle lihalle ja toisaalta ainahan minä olen sen tiennyt.

Olisi siistiä kertoa omista periaatteista ja totaalikääntymisestä, mutta olisin ihan tekopyhyyden huippu silloin. Hiljalleen olen myös toki alkanut ajatella isompaa kokonaisuutta, mutta ajatukset ovat niin hataria ja vailla järkeviä perusteluja etten todellakaan olen valmis niitä vielä avaamaan täällä. Koen myös, että niin kauan kun edelleen kannnan loppuperheelle jauhelihaa kotiin on minun ehkä parempi olla hiljaa. Minua myös ottaa aivoon monen kasvissyöjän hieman agressiivinenkin tapa tuoda kantaansa julki, mutta tämä nyt on vaan minun mielipiteeni.

Haluaisin kuulla teiltä hyviä vinkkejä helppoihin kokoperheen ruokiin. Eilen syötiin soijabolognesea ja se oli kyllä tosi helppoa ja hyvää. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että nyhtökauralla tulee elämä kalliiksi :D. Oikeasti olen niin noviisi vielä, mutta pikkuhiljaa opin ja kehityn, onneksi on keittokirjat olemassa. Itselleni kyllä kokkailen jo vaikka mitä, mutta haluaisin saada ruokailun toimimaan yhtä helposti ja vaivattomasti koko perheelle. En halua, että tämä on mikään vain minun ”ruokavalio”…

 

Multitaskaaja- supermutsi

Taannoin mennessäni yövuoroon istuin työpaikan tuoliin ja sanoin, että ”hitto mikä päivä, olen kyllä ihan loppu”. Siinä sitten mietiskelin päivääni ja totesin, että päiväni oli ollu ihan huippukiva. Kauneudenhoito, ystävän tapaamista, työpalaveria ja ulkoleikkejä kotona. Oli ollut siihen hetkeen kun menin töihin liikkeessä  aivan koko päivän. Tämä on ihan normaali päivä minun elämästäni, en koe sen olevan mitenkään raskasta, mutta päivän päätteeksi olen silti aika usein aivan kaikkeni antanut. Etenkin vapaapäivät tuntuu välillä olevan niitä pahimpia kun en käy töissä lepäämässä, hah.

Minulla oli joskus viime kevään ihmeellinen ajatus siitä, että pitäisi saada hulluna asioita aikaiseksi. Katselin ympärilläni touhottavia superäitejä jotka pyöritti yrityksiä (huomaa monikko) opiskeli ja teki töitä ja vielä siinä sivussa treenasi hulluna tulematta itse ihan hulluiksi. Mietin siinä itse hieman väsyneenä pelkkään hengittämiseen, että en taida olla oikein ihminen enkä mikään kun ei minusta ole tuohon kaikkeen. Olin tosi väsynyt jo pelkästä työnhausta. Kun blogi jäi tauolle, jäi myös minun ajatukseni siitä, että minun pitäisi paljon ja kaikkea. Tajusin, että oikeasti puolet siitä ajatuksestani tehdä kaikkea kokoajan oli myös jotain itselleni asettamaa painetta olla jotenkin tosi tehokas koko ajan ja muistaa kertoa se ääneen.

Tunne omat voimavarasi.

Oli päiviä kun oltiin vaan. Oli päiviä kun tehtiin kaikkea ja kaikkea. Minussa riittää energiaa ja kapasiteettia vaikka mihin, mutta olen todennut sen kapasiteetin olevan lopulta hyvin rajallinen. Mietin pitkään halusinko ottaa edes blogia enää mukaan arkeen, mutta tämä tuntui ja tuntuu edelleen tuovan hyvää energiaa, joten päätös oli oikea. Olen kuitenkin tiedostanut sen, että tässä on nyt minun maksimi. Kaikki arjessa rullaa, eikä minun tarvitse jaksaa mitään. Jaksamisella tarkoitan, että sitten kun pitää miettiä, että mitä kaikkea minä enää jaksan ottaa arkeeni, niin ollaan jo kuormitettu sitä liikaa. Nyt kaikki menee hyvin ja välillä toki väsyttää, mutta se kuuluu elämään. Sellaisia päiviä jolloin totean olevani aivan loppu on enää tosi harvoin ja yleensä silloinkin olen vain itse kuormittanut itseni.

Arvostan ihan älyttömästi ystäviäni jotka jaksavat perhearjen keskellä yrittää, opiskella, olla ystäviä, vaimoja ja vielä hoitaa itseäänkin kunnialla. On ollut kuitenkin vapauttavaa todeta, ettei minun tarvitse tehdä kaikkea ollakseni hyvä tai riittävä. Se, että olen läsnä lapselleni ja puolisolleni, sekä pidän huolta itsestäni töiden ohessa on jo tosi suuri saavutus ja enemmän kuin tarpeeksi.

Ehkä haluan vaan siis sanoa tällä postauksella, että no stress. Toiset ihmiset on tehty tekemään ja toisten ihmisten kapasiteetti on käytetty vähän vähemmästäkin, niinkuin minun. Olen aina ollut tosi huono keskittymään ja tässäkin asiassa mitä enemmän on sitä enemmän, eli kun ärsykettä on liikaa, en jaksa enää keskittyä mihinkään. Saan pidettyä oman arkeni langat käsissä ja homman kasassa, mutta kyllä minä siitä huolimatta unohtelen tosi paljon asioita. Ja hei siistiähän tässä on se, että meidän ei luojan kiitos tarvi olla samanlaisia, vielä siistimpää olisi kun osattaisiin olla vertaamatta itseämme muihin ja opittaisiin olemaan ylpeitä itsestä just näillä resursseilla mitä on milloinkin käytössä.

Ihanaa viikonlopun alkua<3