Näin minä rakastuin taas liikuntaan.

Eihän se ole vuodenalku eikä mikään jos ei vähän puhuta treenaamisesta, painosta ja kunnosta. Tämä aihe tulee kyllä varmasti pyörimään blogissa tulevaisuudessakin, sillä olen taas aivan korviani myöten rakastunut liikuntaan. Blogiani seuranneet tietävät, että minun kroppani muutoksiahan on seurattu ihan synnytyksen alkumetreiltä. En ole varmaan ollut eläessäni puolialasti somessa niin montaa kertaa kuin mitä ensimmäisen vauvavuoden aikana, joten säästetään teidän tällä kertaa nakukuvilta ja keskitytään enemmän tähän fiilispuoleen.

Niin mihin?

Kun muutettiin takaisin Kotkaan päätin heti ottaa kuntosalijäsenyyden, olin ihan, että nyt ollaan tikissä viimeistään lokakuussa ja hirveä stressi päälle. Noh, kävin kerran ennen lokakuuta treenaamassa, että hyvin meni. Marraskuulle otinkin uuden tavoitteen… Jäsenyyteni maksaa aivan tähtitieteellisiä summia (siis minun mielestäni) ja laskin, että jos haluaisin jäsenyyden olevan millään tasolla kannattava, olisi minun treenattava kymmenen kertaa kuukauden aikana. Sillä hetkellä mietin, että kuulostaa aika hurjalta määrältä, mutta siitä viis – katsotaan mitä tästä tulee. Aloin aika varovaisesti taas kokeilla miten treeni maistuu ja olin ihan hämmentynyt kun sehän alkoikin kulkea.

Samalle viikolle kun aloitin tämän kymmenen kerran tavoitteen sattui Cross Training koetunti. Sanoin jo töissä valmiiksi, että jos ei minua seuraavana päivänä kuulu töihin niin tulee hakemaan Hyvärin CT- salin lattialta, että siellä varmaan makaan edelleen. Menin hieman kauhun sekaisin tuntein tunnille, mutta sitten koinkin jotain ennenkuulumatonta.. Minä koin jotain mitä en oikeasti sitten TFW:n muista kokeeneeni, nimittäin aivan törkeän endorfiiniryöpyn treenin jälkeen. Vaikka en ollut enää ihan varma omasta nimestäni tai saati sitten kansalaisuudestani tämän treenin jälkeen, tiesin löytäneeni oman juttuni pitkästä aikaa. (Palaan CT- asioihin ihan omassa postauksessa, sillä tästä tulee muuten ihan pelkkää sitä itseään.)

Kun marraskuu tuli päätökseen, laskin takana olevan 12 treenikertaa todella kevyesti ja takataskussani minulla oli taas mielettömän hyvä ja energinen olo, sekä säännölliseksi muuttunut liikuntaharrastus. En missään vaiheessa stressannut, panikoinut tai luopunut mistään, vaan töitteni puitteissa minun on ollut tosi helppo treenailla aamuisin ja vapaapäivinä. Joulukuu meni aika lunkisti olin aika paljon kipeänä ja  tammikuukin on alkanut suht rauhallisesti. Ehdin hyvin käydä viikossa pari kertaa treenaamassa ja kaikki muu on plussaa. CT:n myötä olen todennut, että parikin kovaa ja hyvin tehtyä treeniä viikossa on parempi kuin viisi täysin reisille mennyttä jumppaa yksinään. Sitten jos tuntuu siltä ja jää aikaa (tai aikataulut ei vaan natsaa tuntien kanssa) niin olen käynyt salilla muutenvaan, mutta tylsäähän se on kuin mikä, kun tietää mitä muutakin voisi tehdä.

Minä olen kuitenkin minä enkä muuksi muutu, joten pakkohan sitä oli joku projekti keväälle keksiä.. Kävin eilen kehonkoostumusmittauksessa ja päätin, että käyn uudestaan toukokuussa. Siinä se projekti sitten onkin – hahha. En siis aio muuttaa mitään enään, mutta kiinnostaa vaan nähdä nyt kun tästä fiiliksestä on saanut kiinni ja syksyn mittaan omat ruokailutottumuksetkin ovat muuttuneet todella paljon, että mitä tapahtuu kropassa? Olin itseasiassa aika huvittunut, että näin suklaan ja laatiokoiden täyteisen joulun jälkeen minun kehonkoostumukseni on parempi kuin silloin kun olin olevinaan niin hiton fitnes. Luulisin, että elämääni tullut hyötyliikunta ja muutenkin aktiivinen elämäntyyli ovat olleet avain tähän muutokseen, mutta myös stressittömyys ja ilo liikunnasta ovat varmasti auttaneet.

Olisihan se siistiä olla keväällä vahvempi kuin nyt, eli pienimuotoiset lihastalkoot edessä ehkäpä?

 

emmakaisa

4 vastausta artikkeliin “Näin minä rakastuin taas liikuntaan.”

  1. Moi!
    En tiedä muistanko väärin, vai oletko ammatiltasi sairaanhoitaja? Olisi mielenkiintoista lukea sairaanhoitajan työstä 🙂 tietenkin ymmärrän jollet aiheesta halua blogissasi kirjoittaa, kunhan heitin ajatukseni ilmoille 🙂

    • Moikka, juu olen ammatiltani sairaanhoitaja, mutta teen töitä nyt lastensuojelun puolella joten sen enempää en oikeastaan halua hommaani valottaa täällä blogissa 🙂 Olen muutenkin aika nihkeä jakamaan duunijuttuja, ehkä alasta itsessään voisin kirjoitella, mutta en halua sotkea sh- hommia ja blogia keskenään sen enempää. Ihanaa kevään odotusta <3

  2. Niin sama fiilis, tosin laji täysin eri! Lähdin puoli huvikseni uimaan joulukuun alussa, hommasin vaan kokouikkarin ja uimalasit (että voi edes yrittää uida oikein ilman että niskat on kipeät) ja hullaannuin. Se oli menoa melkein heti, oli rankkaa mutta riittävästi haastetta ja tulosta kunnon kehittymisestä näkyi jo viikon jälkeen. Ja se, että nautin kaikesta stressittömästi, vain siksi että minusta uinti on yksinkertaisesti kivaa. En siksi, että haaveilisin jotakin toista miellyttävästä vartalosta tai jostain trendikkäämmästä lajista josta en edes pidä. Summa summarum; fiilis on tällä hetkellä kaikkea mitä säkin kuvailit, energinen ja hyvä. En yksin salilla nykertämisestä saa mitään samaa tunnetta todellakaan. Ihanaa vaan kun löytää aikuisiällä jotain niin ihanaa! Treenirikasta aikaa ja pirteää mieltä meille! 😉

    • Siis minustahan se on ihan sama, vaikka sen fiiliksen saisit rivitanssista. Se, että oikeasti nautit tekemisestä tuo niin pajon enemmän hyvää kuin se, että puurrat väkipakolla jotain minkä ajattelet olevan hyväksi. Jep, energisiä päiviä meille <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta