Ethän pilaa lapsen uskoa ihmiseen?

Ai hittovie tänään mietin taas tuolla lumihangessa rattaiden kanssa porhatessa, että onneksi talvi on väliaikaista. Vaikka taloudellisesti ja ekologisesti ajatellen kaksi autoa on paljon, olisi toinen auto kyllä mieletöntä luksusta. Mietin myös pönöttäessäni siinä auraamattomassa leikkipuistossa, että eikö lapset leiki talvella leikkipuistoissa kun tätä ei oltu ollenkaan putsattu? Eipä siinä mitään ongelmaa kyllä meidän minin mielestä ollut, että kai sitä pitäisi vaan omalle asenteelle tehdä jotain ja ottaa mallia tuosta jokasään kiitäjästä. Räntäkeli ei todellakaan ole uhka vaan nimenomaan mahdollisuus, etenkin jos omistaa lapion.

Ollaan nyt enenemissä määrin käyty ulkona milloin kahvilla ja välillä syömässä. On ollut ilo huomata, että E ei jaksa enää häsätä joka suuntaan vaan keskittyy aina riittävän hetken omaan pillimehuunsa tai ruokaansa. Olen ollut todella otettu siitä, että melkeimpä missä tahansa olemme olleet, on Emilin ”kiitos” otettu huomioon ja hänet muutenkin pikku-ihmisenä, eikä pelkästään sotkevana kakarana.

Olimme sunnuntaina paikallisessa kahvilassa kahvilla. Kahvilan kahvikoneesta lähtee suhteellisen kova ääni ja tämä toki kiinnosti pikkutyyppiä kovasti. Hän pariinkin kertaan totesi ääneen, että ”ääni kuuluu” ennenkuin sanoin, että mene kysymään työntekijöiltä mistä tämä ääni on lähtöisin. Kahvilassa oli silloin rauhallinen hetki ja tämä työntekijä sattui kuulemaan mitä sanoin. Iloisest hän huikkasi, että tules katsomaan mitä täällä on ja E paineli onnellisena tiskin taakse. Hän siinä sitten ihmetteli kahvikonetta ja kovia ääniä ja lupasi toiselle omistajalle mennä joskus avuksi leipomaan. Pikkutyyppi sai aivan satavarmasti todella positiivisen kokemuksen kun hän sai itse toimittaa asiaansa aikuisten kanssa, jotka jaksoivat ottaa häntä huomioon eivätkä ignooranneet kaveria kokonaan.

Selväähän se on, että tällaiseen tilanteeseen ei mitenkään ole mahdollisuutta läheskään aina. Mietin kuitenkin niitä hetkiä kun E on moikkaillut kadulla jokaiselle vastaantulijalle ja 1/1o on vastannut tervehtien, että miksi me olemme näin jähmeitä. On toki selvää sekin, että kaikki eivät ole lapsi- ihmisiä, mutta ei nuo naperot sitä tiedä päällepäin. Haluan tukea lastani rohkeasti tutustumaan maailmaan ja ottamaan kontaktia ihmisiin. Olen opettanut hänet kiittämään ja tervehtimään. On jotenkin surullista tavata ihmisiä, jotka ylenkatsovat kontaktia ottavaa lasta, esim tarjoillessaan ruokaa ravintolassa. Kyllä meidän E osaa kertoa, että ruoka on hyvää jos hän oikeasti siitä pitää.

Toivon ylikaiken, että E saa osakseen elämässä vielä tässä vaiheessa eniten näitä kertomani kaltaisia kokemuksia ja säilyttää tuon ihanan asenteensa. Kyynistyä ehtii isompanakin, joten toivon ettei aikuisten maailma vie vielä tässä kohtaa lapseltani tätä iloa pois.

Ainiin ja iso kiitos vielä Kotkan Hyggen henkilökunta, olette kyllä ihmisiä oikeassa paikassa <3

 

 

emmakaisa

2 vastausta artikkeliin “Ethän pilaa lapsen uskoa ihmiseen?”

  1. Ihana postaus enkä ole itse osannut edes ajatellakaan asiaa tuolta kantilta. Meillä 2,5vee tervehtii kaikkia joita minäkin ja ottaa katsekontaktia kaikkiin vastaantuleviin. Kaupassa sanotaan kiitos ja heippa, ja aina muistaa sanoa kiitos kun jotain saa, ihan automaattisesti. Olen hämmästellyt tätä taitoa kun en itse ole opettanut erikseen mitään, mutta meillä tässä toimii esimerkin voima. Toivoisin samaa kuin sinä, että pienenkin lapsen suusta kuullut kohteliaisuudet otettaisiin heti huomioon, niin voisi tämä tapa vahvistua jo alkumetreiltä ja kantaa toivottavasti läpi elämän 🙂

    • Juuri näin miten sanoit. Kun pikkuinen ylpeänä kiittää tai tervehtii, pitäisi tällaista käytöstä vahvistaa ja saada niitä positiivisia kokemuksia. Uskon, että nämä tavat pysyy kun pienet oppii, että niitä hyviä tapoja arvostetaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 23
Tykkää jutusta